ÄKS

Iita Konoselle tuplavoitto Punttikarnevaaleilla

03.08.2022 14:21
Kuvassa vasemmalta iloiset huimalaiset Iita Kononen, Tilda Pimiä, Åke Pimiä. Kuvaaja: Mari Paananen.

Rovaniemellä pidettiin viime viikolla perinteiset viiden päivän Punttikarnevaalit Santasportin urheiluopistolla, jossa on upeat puitteet, myös painonnostossa.

 

Äänekosken Huimasta leiriläisenä maanantaista perjantaihin 23 muun leiriläisen kanssa harjoitteli Iita Kononen, joka valmistautuu elokuun 14. päivä Puolan Razynissä kisattaviin 17-vuotiaiden EM-kisoihin. Mari Paananen toimi yhtenä leirin valmentajista, Harri Nordbergin, Jarno ja Julia Tiaisen, Juha-Matti Eskelisen ja Charlotta Lindholmin kanssa. Lisäksi valmennusapuna toimivat Ounasvaaran AtleettiKlubin (OAK) EM-tason nuoret nostajat, Hanno Keskitalo, Mona Herva, Saara Postila ja Kaisa Rautio.

Vaikka harjoituksia aamulenkkeineen oli pari päivässä, mahtui päiviin muutakin kuin painonnostoa. Leiriläiset tutustuivat toisiinsa ja makkaroita paistettiin kodalla, lisäksi leiriläisistä halukkaat uivat Ounasjoessa vesisateen tehdessä vedestä lämpimämpää. Punttikarnevaalileiri huipentui keskiviikon painonnostokisaan ja Punttikarnevaalikisaan, johon laskettiin mukaan em. Painonnostokisan tulokset sekä Punttikarnevaalikisojen lajit eli kolme tasatassua, 20 metrin juoksu lentävällä lähdöllä ja 30 sekunin aikana tehdyt etunojapunnerrukset. Näissä fysiikkatestilajeissa kisattiin keskiviikkopäivän aluksi. Iita hyppäsi 628 cm juoksi 2,89 ja punnersi 32 kertaa.

Iltapäivällä kisattiin painonnostossa. Tilda ja Åke Pimiä osallistuivat vain painonnostokisaan, jossa kilpailijoita oli kaikkiaan 29 nostajaa. Tytöt ja pojat 12-vuotiaat ja nuoremmat, aloittivat nostot. Åke kisasi 45 kilon sarjassa. Tempausavaus 24 kilosta oli varma ja 26 kilolla Åke nosti Juniori Cupin ennätyksensä. Kolmanteen kuormattiin henkilökohtainen ennätys, 28 kiloa, joka jäi tällä kertaa vedoksi, mutta ensi kerralla sitten. Työnnössä suorilla käsillä lepäsi ensin 28, sitten 30 ja lopuksi Åken henkilökohtainen ennätys 32 kiloa! Yhteustulos 56 kiloa oikeutti neljänteen sijaan. Åken tulos on kova, sillä se jää vain 4 kiloa 17-vuotiaiden pronssisesta luokkamerkistä!

Tilda Pimiä oli kovassa kisakunnossa aloittaen sarjassa 59 kiloa heti molemmissa nostomuodoissa Juniori Cupin ennätyksistään. Tempausavaus 38 kilodta pyörähti kyykystä ylise, mutta toisella nousi raakana 39 kiloa.Henkiläkohtaisen ennätyksen yritys 42 kilosta putosi harmittavasti taa kyykystä ylös noustessa, tulee seuraavassa kisassa. Työnnössä  47, 50 ja  52 kiloa nousivat varmasti, viimeisen ollessa Tildan henkilökohtainen ennätys. Yhteistulos 91 kiloa toi viidennen tilan.

Yli 59 kiloisissa sarjan ennakkosuosikki Iita nosti nyös Juniori Cupin ennätyksensä. Tempauksessa 70, 73 ja 75 kiloa kävivät vuorotellen kyykyssä suorilla käsillä, kuten työnnössä avaus 85 kiloa. Toisella nostolla 90 kilon työntö epäonnistui, mutta viimeisellä nostolla onnistui. Yhteistulos 165 kiloa toi sarjan ylivoimaisen voiton. Iita voitti myös 13-16-vuotiaiden tyttöjen yli 59 kilon sarjan Punttikarnevaalikisan pistein 394 siihen siis sisältyi painonnostokisan tulos, kisan onnistuneet nostot x3pistettä ja Juniori Cupin ennätykset x1piste, sekä pisteytykset fysiikkatesteistä. Tilda oli sarjansa kuudes ja Åke seitsemäs, koska he osallistuivat vain painonnostokilpailuun. Seuroja Punttikarnevaaleilla oli kuusi, joukkuepisteissä Huima oli kolmella nostajalla viides. Hannes Pränni(OAK) 13-16-vuotiaissa pojissa kokosi Punttikarnevaalien kaikkien aikojen pistepotin 450 pistettä yli 67 kiloisissa.

 

Painonnostotulokset Punttikarnevaalit 27.7.2022 Rovaniemi:

12-vuotiaat ja nuoremmat pojat 45 kg
1. Russell Torbjørn OAK (-10/37,20) 98 kg (43+55) 215,064 p. 67,113 Rp.
2. Lindholm Charger KPS (-10/42,20) 77 kg (37+40) 149,483 p. 30,122 Rp.
3. Russell Ukko OAK (-11/42,30) 70 kg (30+40) 135,595 p. 21,947 Rp.
4. Pimiä Åke ÄH (-10/44,60) 58 kg (26+32) 107,054 p. 11,751 Rp.
Lautamo Eino RoRe (-12/30,40) – (20+-)

Tytöt 13-16 vuotta

Sarja 59 kg
1. Jauhojärvi Matilda OAK (-06/57,40) 128 kg (58+70) 178,028 p. 146,930 Rp.
2. Niva Liisa OAK (-08/57,20) 123 kg (53+70) 171,475 p. x Rp.
3. Postila Saara OAK (-06/50,40) 118 kg (53+65) 180,098 p. 182,218 Rp.
4. Vaara Stina OAK (09/50,80) 95 kg (43+52) 144,130 p. 88,676 Rp.
5. Pimiä Tilda ÄH (-06/56,30) 91 kg (39+52) 128,235 p. 47,305 Rp.
6. Haapakoski Pinja RoRe (-07/52,10) 84 kg (38+46) 125,066 p. 58,920 Rp.

Sarja >59 kg
1. Kononen Iita ÄH (-06/70,00) 165 kg (75+90) 203,624 p. 356,895 Rp.
2. Timonen-Nissi Jenna OAK (-07/70,30) 132 kg (57+75) 162,528 p. 170,064 Rp.
3. Lehtimäki Iina KPS (-08/62,00) 74 kg (32+42) 97,939 p.

Punttikarnevaalien kokonaiskilpailun tulokset joukkuekisa

Sija, nimi, sukunimi, seura, kokonaispisteet (3-tassu, 20m, ENP*, Te+Ty, ONM**, uusien JC-ennätysten määrä(te/ty/yht), JC-pisteet
*etunojapunnerus
**onnistuneiden nostojen määrä

Tytöt 13-16v / alle 59 kg
1. Matilda Jauhojärvi OAK 342p. (632, 2.90, 37, 58+70, 4, 2) 9p.
2. Liisa Niva OAK 327p. (567, 3.09, 39, 53+70, 3, 3) 8p.
3. Stina Vaara OAK 280p. (601, 2.97, 12, 43+52, 4, 3) 7p.
4. Pinja Haapakoski RoRe 268p. (497, 3.09, 24, 38+46, 4, 2) 5p.
5. Saara Postila OAK 229p. (-, 2.87, -, 53+65, 3, 2) 3p.
6. Tilda Pimiä ÄH 109p. (-, -, -, 39+52, 5, 3) 3p.

Tytöt 13-16v / yli 59 kg
1. Iita Kononen ÄH 394p. (628, 2.89, 32, 75+90, 5, 3) 10p.
2. Jenna Timonen-Nissi OAK 347p. (586, 2.87, 27, 57+75, 4, 1) 6p.
3. Iina Lehtimäki KPS 262p. (510, 3.09, 26, 32+42, 4, 3) 5p.

Pojat alle 12v / alle 45 kg
1. Torbjørn Russell OAK 305p. (650, 2.69, 27, 43+55, 4, 3) 10p.
2. Charger Lindholm KPS 254p. (530, 3.02, 18, 37+40, 4, 0) 5p.
3. Ukko Russell OAK 238p. (455, 3.37, 22, 30+40, 4, 2) 6p.
4. Lauri Salmi OAK 174p. (531, 3.14, 31, – , -, -) 3p.
5. Teemu Mitrunen Herakles 158p. (523, 3.36, 20, – , -, -) 2p.
6. Risto Taipale RoRe 142p. (432, 3.36, 13, – , -, -) 1p.
7. Åke Pimiä ÄH 76p. (-, -, -, 26+32 , 5, 3) 3p.
8. Eino Lautamo RoRe 23p. (-, -, -, 20+0 , 1, 0) 0p.

             Joukkuepisteet:

  1. OAK 94 p.
  2. Herakles 12 p.
  3. RoRe 12 p.
    4. KPS 9 p.
    5. ÄH 8 p.
    6. TP 5 p.

 

Kaikki tulokset: https://painonnosto.fi/punttikarnevaalit-2022-rovaniemi-spnl-koulutus-ja-oak/

 

Kisanostot: Suomen Painonnostoliiton Youtube -kanava; Punttikarnevaalit Åke ryhmä 2 ja Tilda ja Iita ryhmä 3

https://www.youtube.com/results?search_query=suomen+painonnostoliitto

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy