ÄKS

Jari Halttunen lähtee pyrkimään eduskuntaan

26.08.2022 11:02
Jari Halttunen työskentelee ylikonstaapelina Äänekoskella ja hän on Äänekosken kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä aluevaltuutettu Keski-Suomen Hyvinvointialueen aluevaltuustossa. 

Keskustan Äänekosken paikallisyhdistys ry sekä Äänekosken kunnallisjärjestö esittävät ylikonstaapeli Jari Halttusta Keskustan Keski-Suomen piirin eduskuntavaaliehdokkaaksi. 

 

Jari Halttunen työskentelee ylikonstaapelina Äänekoskella ja hän on Äänekosken kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä aluevaltuutettu Keski-Suomen Hyvinvointialueen aluevaltuustossa. 

Poliisikokemuksensa ansiosta Halttusella on monipuolinen käsitys turvallisuuteen liittyvistä asioista. Hänellä on johtamisosaamista esimiestehtävistä Sisä-Suomen poliisilla. Hänet on valittu useisiin luottamustehtäviin kunta- ja maakuntapäättäjäksi.

Jari Halttunen on ollut ehdolla eduskuntavaaleissa myös vuonna 2015. Vuoden 2015 vaaleissa hän sai runsaat 3518 ääntä, tällöin perusuomalaisten listoilta. Keskustapuolueeseen Halttunen liittyi 2019. Halttusen perheeseen kuuluvat puoliso ja neljä lasta.

Äänekosken keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Henna Penttinen arvioi, että Halttusella on monet tarvittavat vahvuudet menestyä eduskuntavaaleissa.

– Keski-Suomen asioita hoitamaan tarvitaan Jarin kaltaisia, tulevaisuuteen uskovia ja pitkäjänteisesti ajattelevia kansanedustajia. Nyt tarvitaan Jarin kaltaista arjen asiantuntijaa ja käytännön heinäntekojärkeä päätöksentekoon. Myös Jarin laajalle turvallisuusalan osaamiselle on erityisen suuri tarve juuri nyt, Penttinen sanoo.

Keskustan Keski-Suomen piiri asettaa neljätoista ehdokasta Keski-Suomen vaalipiirissä. Keskustan Keski-Suomen piirin ylimääräinen yleinen kokous pidetään 28.8.2022 Konnevedellä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy