ÄKS

Kansanedustaja Könttä: Äänekoskelle puhdistuslaitokselle energiatukea 9,5 miljoonaa euroa – ”Uuden työn ja kasvun elementtejä”

17.11.2020 10:19
Veolia Services Suomi Oy suunnittelee raakametanolin puhdistuslaitoksen rakentamista Metsä Fibre Oy:n Äänekosken biojalostamon yhteyteen.

Kansanedustaja Joonas Könttä (kesk.) kehuu Työ- ja elinkeinoministeriön päätöstä tukea Äänekoskelle sijoittuvan raakametanolin puhdistuslaitosta 9,5 miljoonalla eurolla. Kokonaisuudessaan Veolia Services Suomi Oy:n investointi on noin 30 miljoonaa euroa. 

 

– Valtion investointituki mahdollistaa panostukset uusiin teknologioihin, jotka luovat työtä ja kasvua. Päätös vahvistaa osaltaan jo entisestään syvää kiertotalousosaamistamme Keski-Suomessa, Joonas Könttä sanoo.

Puu on erittäin monipuolinen luonnonvara, jonka jalostusarvoa nostamalla ja sivuvirtoja hyödyntämällä koko kansantalous voittaa.

– Valtion tukipäätökset vauhdittavat investointeja ja ovat tärkeitä tulevaisuuden rakennuspalikoita korona-ajan Suomessa.

Aluepoliittisesti Äänekosken ja Keski-Suomen tunnistaminen vahvana bio- ja metsätalouden keskittymänä on jälleen osoitus maakuntien kasvupotentiaalista. Bio- ja kiertotalous on tulevaisuuden ala, jonka elinvoimaisuudesta valtion investointituki on jälleen yksi esimerkki. Keskusta on sitoutunut alueiden elinvoiman ja kasvun lisäämiseksi ja tämä tukipäätös on hyvä osoitus järkevästä aluepolitiikasta.

Veolia Services Suomi Oy suunnittelee raakametanolin puhdistuslaitoksen rakentamista Metsä Fibre Oy:n Äänekosken biojalostamon yhteyteen. Laitoksessa puhdistettaisiin vuosittain 12 000 tonnia (65 GWh) raakametanolia kaupallisen tason biometanoliksi. Puhdistettua biometanolia voidaan käyttää liikennepolttoaineena. 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy