ÄKS

Kärsivällisesti pistejakoon

20.08.2012 17:53

Jalkapallo
Huima?Riverball 1?1

Huima-juna futiksen Kolmosessa etenee tasaisen varmasti. Sunnuntain kotimatsi joensuulaista Riverballia vastaan tuotti jälleen tasapelin.

Sarjataulukon keskikastin joukkueiden kamppailussa ei liikoja maalipaikkoja nähty. Puolustuspeli oli molemmin puolin tarkkaa, ja maalit syntyivätkin lopulta rangaistuspotkuista.

Huiman Mahmud Ali eli ”Iska” iski johtomaalin pilkulta noin tunnin pelin jälkeen. Vieraiden tasoitus syntyi varttitunti myöhemmin.

? Puolustuspelimme on kehittynyt paljon siitä, mitä se kauden alussa oli. Pelasimme kärsivällisesti eli alkukauden tapaista hurlumheitä ei nähty, valmentaja Mika Järvinen analysoi.

? Kokoonpanosta puuttui peräti yhdeksän sellaista pelaajaa, jotka ovat olleet kauden aikana avauksessa. Se kertoo joukkueen leveydestä.

Kaksi seuraavaa matsia ovat Huiman kannalta erittäin tärkeitä. Torstaina Huima matkaa Zulimanien vieraaksi Kuopioon ja ensi viikon keskiviikkona Huimaa isännöi Jyväskylässä Blue Eyes Team.

Molemmat vastustajat hengittävät Huiman niskaan sarjataulukossa. Pitää muistaa, ettei Huiman sarjapaikka ole vielä satavarma.

? Jännittäväksi menee, jos nämä pelit hävitään, Järvinen myöntää.

? Mutta itseluottamus on nyt joukkueessa korkealla. Jos pidetään tasomme, niin torstaina lyödään viime naula kiinni putoamisarkkuun.

Sarjataulukko:

http://www.resultcode.fi/sarjat/sarja_sarjatilanne_ja_ottelut_nayta.php?sarja_id=105902&piiri_id=100007

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy