ÄKS

Kaupungilta lähtee vahva lausunto valtiolle – ministeri Harakka vastaa kaupungin ihmettelyyn

07.09.2021 12:29
Nykyisellään ohittamismahdollisuudet ovat vähäiset, 80 km/h nopeusrajoitus ja vilkas raskasliikenne aiheuttaa liikenteen jonoutumista ja heikentää liikenneturvallisuutta. 

Äänekosken kaupunki pitää erittäin huolestuttavana, että Vehniä-Äänekoski väliä ei ole sisällytetty valtion väyläverkon investointiohjelmakaudella 2022-2029 tehtävien hankkeiden listaan.

 

Moottoritien tai moottoriliikennetien ja rinnakkaistieverkon toteuttaminen välille Vehniä – Äänekoski -hanketta ei ole sisällytetty valtion investointiohjelmassa vuosien 2022-2029 aikana toteutettaviin hankkeisiin. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kaupungin lausunnon koskien investointiohjelmaa. 

– Asiaa ei ole mitenkään perusteltu. Valtatiellä 4 työmatkaliikennettä suuntautuu Jyväskylän ja Äänekosken, sekä Jyväskylän ja Saarijärven välillä. Äänekosken biotuotetehtaan laajentamishankkeet, tulevat investointipäätökset, joita varten valmistelussa on kaksi asemakaavahanketta, tulee lähivuosina lisäämään raskaan liikenteen määrää päätieverkolla, kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi toteaa laatimassaan lausunnossa. 

Tiellä liikkuvat tietävät, että ykyisellään ohittamismahdollisuudet ovat vähäiset sillä 80 km/h nopeusrajoitus ja vilkas raskasliikenne aiheuttaa liikenteen jonoutumista sekä heikentää liikenneturvallisuutta. 

– Kohdasta muodostuu lähivuosina pullonkaula, eikä valtatie 4 siltä osin täytä tavoitetta liikenneturvallisuudesta ja palvelutasosta. Liikenneverkon strategisessa tilannekuvassa välillä Jyväskylä – Äänekoski on todettu olevan sujuvuusongelmaa nyt ja vuonna 2030 sekä palvelutasopuutetta, lausuntoa valmistellut Marjoniemi sanoo.

Äänekosken kaupunki on mukana Jyväskylän seudun MAL -sopimuksessa. Valtatie 4 on yksi valtakunnallisen TEN-T -verkoston tärkeimmistä yhteyksistä, jonka kehittäminen on väyläviraston tehtävä. MAL -hankkeiden myötä kaupungille tulee kustannuksia valtion vastuulla olevan maantieverkon hankkeista. Kaupunki suhtautuu erittäin kriittisesti Liikenne 12 -suunnitelmassa esitettyyn yhteisrahoitusmalliin ja siinä esitettyihin prosenttiosuuksiin. 

– Valtion omistaman infran rahoitusvastuu tulee olla valtiolla, ei kunnilla. Lähtökohtana on pidettävä, että valtio vastaa valtion väylistä ja niiden kunnossapidosta, ja kunnat omasta katuverkostaan. Asiaa ei ole tarkemmin investointisuunnitelmassa tuotu esille, vaan viitattu Liikenne 12 -suunnitelmaan, Marjoniemi sanoo. 

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen lataa tiskiin vahvat tuntemukset, jota valtion väyläverkon investointiohjelma vuosille 2022-2029 herättää. Luonnoksesta ei löydy Keski-Suomeen yhtään kohdetta lukuunottamatta junaradan peruskorjaus välille Saarijärvi-Haapajärvi. 

– Koko investointiohjelman luonnos oli katastrofaalisen huono koko Keski-Suomelle. Jos Suomen valtio on linjannut, että Suomessa on yksi tärkeä tie, TEN-T -verkkoon kuuluva Nelostie, jonka valtio on sitoutunut saamaan valmiiksi vuoteen 2030 mennessä, siten, että satasen nopeusrajoitus toteutuu Helsingistä Tornioon. Tässä suunnitelmassa ei ole laitettu euroakaan sen suunnitelman toteutumiseen, Tuononen ihmettelee.

Tuononen pohtii, voidaanko vuodessa tehdä ihmeitä eli rakentaa tuhat kilometriä moottoritietä. 

– Urakka tuntuu mahdottomalta. Väyläverkon investointisuunnitelmassa ei ole minkäänlaista kokonaisnäkemystä. Tämä on ivestointiohjemien pohjanoteeraus. Surkeuden huippu, Tuononen puuskahtaa. 

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka muistuttaa, että kyseessä on vasta suunnitelman luonnos. 

– Kuten nimikin sen jo sanoo. Lausunnot vaikuttavat suunnitelmaan, joka senkin jälkeen on vain suunnitelma eli tarjotin, josta viime kädessä eduskunta valitsee rahoitettavat kohteet. 2022 on selvästi tienrakentamisen välivuosi, eikä 2023 määrärahoissakaan ole hurraamista. Tämän vuoden varsinaisen budjetin ainoa uusi tiekohde on Äänekoski-Viitasaari, ja viime vuosina biotuotetehdas on tuonut Ääneseudulle 170 miljoonan euron väyläinvestonnit. Tämä siis ihan ilman kotiinpäin vetämistä, äänekoskelaislähtöinen ministeri Timo Harakka muistuttaa. 

Vastaa

  1. Juge sanoo:

    Tuo jkl-äki pätkä on kyllä ihan katastrofaalinen työmatkalaiselle joka jyystää tuota väliä päivittäin , kyllä saisivat nyt koittaa vauhilla tehdä siitä motarin. Klo neljä iltapäivällä on aivan tukossa ja rekkaliikennettä kulkee yötä päivää niin paljon että paljon näkee ihan päättömiä ohituksia. Vaarallinen on tommosenaan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy