ÄKS

Kaupunginhallitus vei Henttalanmäen asemakaavaa eteenpäin

27.09.2021 20:13
Tulevassa tehtaassa valmistettaisi palkkeja ja puulevyjä havupuuviilusta liimaamalla.

Äänekosken kaupunginhallitus piti tänään ylimääräisen kokouksen, käsitellen Henttalanmäen asemakaavaa. Asian käsittelyä on haluttu kiirehtiä, jotta Metsä Groupin mahdollinen uusi tehdashanke Äänekoskella toteutuu.  

 

Metsä Fibre Oy on hakenut asemakaavan laatimista Henttalanmäelle, jonka pinta-alaa on lähes 150 hehtaaria, josta suurin osa on jo Metsä Fibren omistuksessa. 

Kaupunginhallitus päätti, että se hyväksyy kaavanlaatijan vastineen ja pistää kaavaehdotuksen nähtäville kuulemista varten. Jos asia etenee jouhevan nopeasti, olisi joulukuussa kaava valmis ja tehtaan rakentaminen notkahtaisi eteenpäin. 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen kertoo, että hallitus oli päätöksessään yksimielinen. 

– On tärkeää, että kaupunki edistää tonttitarjonnallaan ja sujuvalla kaavoituksella kaupungin elinvoimaa ja yritysten asettumista tänne. Toivon, että saamme kaavoitettua teollisuuden ja pk-yrityksen tontteja Äänekoskelle jo valmiiksi, odottamaan yritysten tuloa kaupunkiin, Kiiskinen sanoo. 

Uusi tehdas toisi Äänekoskelle 140 uutta työpaikkaa, ja 200 työpaikkaa arvoketjuun. Itse tehtaan rakentaminen toisi kaupunkiin biotuotetehtaanmoista säpinää, kun rakentamaan saapuisi noin tuhatkunta rakentajaa. 

Tehdasinvestoinnille hintalappu olisi noin 200 miljoonaa euroa. Valmistuessaan tehdas valmistaisi Kerto LVL eli kertopuuta, joka on havupuuviiluista liimaamalla valmistettua palkki- ja levytuotetta. Uusi tuote vastaisi Euroopan ja Aasian rakennusteollisuuden kysyntään. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy