ÄKS

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen: ”Äänekoski on Keski-Suomen parhaiten voiva kunta”

23.08.2021 19:44 (muokattu 23.08.2021 19:59)
Arkistokuva.

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen onnitteli uutta valtuustoa sekä toivotti onnea päätöksentekoon. 

 

– Usein kuulee sanottavan, että ennen asiat olivat paremmin.  Tämä ei pidä paikkaansa, sillä Äänekoski voi nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kun tulin kymmenen vuotta sitten tänne Äänekoskelle talousjohtajaksi oli kaupungilla alijäämää yli 10 miljoonaa euroa, nyt meillä on ylijäämää kymmenen miljoonan euron verran. 

Tuononen muistutti, että kymmenen vuoden aikana on kaupungissa investoitu yli 100 miljoonaa euron verran. 

– Olemme Keski-Suomen parhaiten voiva kunta. Ennen kaikkea poliitikot, asukkaat ja yrittäjät ovat sen saaneet aikaiseksi yhteistyöllä, Tuononen sanoi. 

Kaupunginjohtaja toivoi, että uudet valtuutetut kunnioittavat toistensa puheenvuoroja. 

– Toivon, että jokainen menee itseensä ja pohtii mikä on Äänekosken etu – ei jonkun porukan etu, Tuononen tykitti. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy