ÄKS

Kävele Naiselle Ammatti – Äänekoskella kävellään sunnuntaina

12.09.2019 13:30
Kävele Naiselle Ammatti on kerännyt lahjoituksia vuodesta 2009 lähtien kehitysmaiden naisille. Juhlavuoden tavoitteena on kerätä Ammatteja huiman 100 000 euron edestä. KäveleNaiselle Ammatti -lahjoituksilla tehdään elämää mullistavaa työtä naisten ja tyttöjen koulutuksen ja toimeentulon parissa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-Idässä vuosina 2019 ja 2020.

 

Äänekoski osallistuu Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan ensimmäistä kertaa

Äänekoskelainen naisleijonaklubi, Helmi, haluaa lisätä Naisten Pankin tärkeän työn tunnettavuutta kotiseudullaan.

– Sunnuntaina 15. syyskuuta kokoonnumme Kaupunginkirjaston luokse, aloitamme pienellä yhteisjumpalla ja kävelemme Äänejärven ympäri. Suunnilleen tunnin mittaisen tapahtuman jälkeen menemme päiväkahville omakustanteisesti. Tapahtumaan osallistuminen on ilmaista, mutta suosittelemme pientä lahjoitusta Naisten Pankille. Lahjoituksen voi tehdä tapahtumassa käteisellä, mobile paylla tai vaikka tekstiviestillä. Jo 30 euron lahjoituksella voidaan antaa kehitysmaissa yhdelle naiselle ammatti. Tapahtumaan toivotetaan kaikki lämpimästi tervetulleiksi!

Äänekosken paikallistapahtuman järjestää Lions Club Äänekoski / Helmi

Naisten Pankin valtakunnallinen Kävele Naiselle Ammatti viettää 10-vuotisjuhlavuottaan. Se on vuosien aikana kasvanut satojen vapaaehtoisten työn tuloksena. Tapahtumia järjestetään noin sata sekä Suomessa että ulkomailla.
Kymmenen vuoden aikana Kävele Naiselle Ammatti –tapahtumat ovat keränneet varoja 16 667 Ammatin verran. Euroissa tämä on huimat 500 000. Vapaaehtoisten järjestämiä Kävele Naiselle Ammatti –tapahtumia on ollut vuosien aikana 16 maassa. Tapahtumat ovat liikuttaneet t 10 000 henkilöä, kertoo Kävele Naiselle Ammatti valtakunnallisen työryhmän toinen vetäjä Kristiina Ylikunnari.

Tukea ja solidaarisuutta kehitysmaiden naisille

Kävele Naiselle Ammatti liikuttaa suomalaisia satojen vapaaehtoisten voimin. Sen avulla kerätään lahjoituksia kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi. Naisten työllistyminen vaikuttaa merkittävästi koko perheen ja kylän hyvinvointiin.

– Varainhankinnassa tapahtumilla on merkittävä rooli ja Naisten Pankki on myös iso tapahtumatoimija. Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on suurin tapahtumakonseptimme, jota on kehitetty määrätietoisesti jo 10 vuotta. Lämmin kiitos kaikille tukijoillemme, jotka ovat kävelleet naisille ammatteja jo kymmenen vuoden ajan, muistuttaa Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläinen.

Kävele Naiselle Ammatti –juhlavuoden tapahtuma Äänekoskella
sunnuntaina 15.9.2019 kello 13

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy