ÄKS

Kesätyöntekijöitä tarvitaan poikkeusoloista huolimatta – haku Metsä Groupiin kesäksi 2021 on alkanut

07.12.2020 12:02
Arkistokuva.

Metsä Group avasi tänään maanantaina haun ensi vuoden kesätyöpaikkoihin. Metsä Group palkkaa Suomeen useita satoja kesätyöntekijöitä huhtikuun ja syyskuun väliselle ajalle. Rekrytointi hoituu turvallisesti. Valtaosa kesätyöntekijöiden haastatteluista ja perehdytyksistä toteutettiin jo tänä vuonna etäyhteyksin. Hakuprosessia on parannettu vastaamaan paremmin kesätyöntekijöiden toiveita.

 

Metsä Group tarjoaa kesätöitä opiskelijoille puunhankinnassa, metsäpalveluissa, tuotannossa, kunnossapidossa ja useiden muiden toimintojen asiantuntijatehtävissä. Haku on tänä vuonna eriytetty siten, että jokainen hakija voi määritellä haluamansa hakukohteen tarkemmin.

– Kesätöinä tarjolla olevat tehtäväalueet on jaettu puunhankinnassa ja metsäpalveluissa hankintapiireittäin,  ja tehtaille sijoittuvien kesätöiden osalta teimme maantieteellisen jaon tehtaidemme sijainnin perusteella. Myös asiantuntijatehtäviin hakemus on nyt helpompi kohdistaa oman kiinnostuksen mukaan. Tällä tavalla hakijat saavat helposti kokonaiskuvan siitä, missä heitä kiinnostavia tehtäviä on tarjolla ja me puolestamme voimme odottaa tasaisemmin hakijoita kaikkiin tehtäviin ja eri puolille Suomea, Metsä Groupin henkilöstöjohtaja Pertti Hietaniemi sanoo.

Kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen askel Metsä-uralle. Kannustamme henkilöstöämme tehtäväkiertoon ja siitä, että kartuttaa kokemustaan monipuolisissa tehtävissä jo opiskeluaikana, on hyötyä missä tahansa tehtävässä myös tulevaisuudessa.

Metsä Groupin Ääneseudun tuotantolaitokset tarjoavat kesätöitä tulevana kesänä arviolta 130 osaajalle. Valtaosa tehtävistä sijoittuu erilaisiin tuotannon ja kunnossapidon tehtäviin. Siten suurin osa kesätyöntekijöistämme on esimerkiksi teknisen alan opiskelijoita. Lisäksi tarjolla on joitakin paikkoja muiden toimintojen asiantuntijatehtävissä.

Koronavuosi on koetellut monia aloja, mutta Metsä Groupin tehtaat ovat pysyneet käynnissä ja toimitusvarmuus tasaisena huolellisen turvallisuustyön ja ammattitaitoisen henkilöstön ansiosta. Oma roolinsa on ollut myös erittäin oppivaisilla ja joustavilla kesätyöntekijöillä, jotka suoriutuivat tehtävistään erinomaisesti koronapandemian aiheuttamista poikkeusolosuhteista huolimatta.

Metsä Group on jälleen mukana Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Sitoudumme työnantajana toteuttamaan vastuullisuuden periaatteita, mikä takaa kesätyöntekijöillemme kaikilta osin turvallisen ja hyvän kesätyökokemuksen. Kesätyöntekijämme saavat myös osallistua laajaan kesätyötutkimukseen, jonka palautteen perusteella kehitämme toimintaamme yhä paremmaksi.

Haku on auki 7.12.2020-28.2.2021. Kaikki kesätyöpaikkamme sijainteineen löytyvät Metsä Groupin Kesätyöt-sivulta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy