ÄKS

Keski-Suomen Kokoomus kirittää Henna Virkkusta komissaariksi

20.10.2023 18:03
Keski-Suomen Kokoomuksen tavoite ei ole enempää tai vähempää kuin varmistaa Henna Virkkuselle jatkokausi europarlamentin jäsenenä ja sen nosteessa paikka komissaarina.

Keski-Suomen Kokoomus haluaa keskisuomalaisen europarlamentaarikko Henna Virkkunen pyrkivän jatkokaudelle vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa. Kokoomuksen puoluevaltuusto nimeää kokoomuksen ensimmäiset ehdokkaat sunnuntaina 29. lokakuuta.

 

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen on kokenut toimija sekä kotimaan- että kansainvälisessä politiikassa. Virkkunen on valittu ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 2007. Hän toimi seitsemän vuotta kansanedustajana, joista yli viisi vuotta ministerinä. Jo ensimmäisen kauden kansanedustajana Virkkuselle osoitettiin luottamusta ja hänet nimitettiin opetusministeriksi. Toisen eduskuntakauden aikana Virkkunen toimi hallinto-, kunta- ja liikenneministerinä. Virkkunen valittiin Euroopan parlamenttiin 2014 ja hän on ollut jäsenenä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta ITREssä ja liikenne- ja matkailuvaliokunta TRANissa. Virkkunen on keskittynyt erityisesti teollisuus- ja innovaatiopolitiikkaan, ja toiminut EU-parlamentin neuvottelijana useissa digitalisaation ja kyberturvallisuuden lainsäädännöissä.

Keski-Suomen Kokoomuksen tavoite ei ole enempää tai vähempää kuin varmistaa Henna Virkkuselle jatkokausi europarlamentin jäsenenä ja sen nosteessa paikka komissaarina.

– Henna on osaava, kokenut, määrätietoinen ja luotettu europarlamentaarikko. Hennan intohimo EU-työhön näkyy ja sen soisi johtavan aina komisaariksi asti. Osaamista Keski-Suomesta koko Euroopan hyödyksi, Keski-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja Lotta Ahola kommentoi.

Europarlamenttivaalit järjestetään 9. kesäkuuta 2024.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy