ÄKS

Keski-Suomen Opisto muuttaa Äänekoskelle?

19.02.2014 12:45 (muokattu 19.02.2014 13:09)
Rakennemuutos pakottaa pakkaamaan tavarat?
Ensin lähti kuusiaita, sitten Humak ja onko nyt 120-vuotta Suolahdessa toimineen kansanopiston vuoro? Yhteiseen kampushankkeeseen Poken ja lukion kanssa mukaan lähteminen on ilmassa myös Keski-Suomen Opistolla.

 

Keski-Suomen Opistolla mietitään seuraavaa siirtoa tarkkaan. Jos visiot kohtaavat ja synergiaa löytyy, niin opisto muuttaa jo ensi vuonna Äänekoskelle. Rehtori Hannu Salvi kertoo historiallisen puutalon komeassa kansliassaan, että toimintaa on tehostettava, sillä rakennemuutoksen kourissa painitaan, kun valtiovalta on jo vuosien ajan patistanut toisen asteen oppilaitoksia suurempiin yksiköihin.

– Rakenteellinen kehittäminen alkoi muutama vuosi sitten ja sitä on tehty ja kaikissa oppilaitosmuodoissa. Meitä koskettaa kovin rakenteellisen verkon tiivistäminen aivan konkreettisesti, kun humanistisen ammattikorkeakoulu lähtee pois. Se on iso aukko, mitä on vaikea korvata. Meillä on auttamattomasti liikaa tiloja. Sadan vuoden aikana syntynyt kokonaisuus vaatisi hyvin monenlaista toimintaa tälle alueelle. Nyt näyttää siltä, että meillä ei ole näkyvissä uusia käyttäjiä ja jos opisto jää tähän yksin, niin me emme selviä.

Vuosi sitten ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja karsittiin rajustikin. Opistolta paikkoja väheni neljä, jolloin luvuksi jäi 80.

– Vuoteen 2016 paikkoja vähennetään reilusti, jolloin meillä on opiskelijoita enää 70, se ahdistaa meitä ja syö toimintaresursseja. Isot taajamat hyötyivät aloituspaikkojen karsinnasta, mutta maaseutupitäjät, Äänekoski mukaan lukien, jäivät tappiolle. Me pienet yksiköt menetettiin paikkoja enemmän kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Se viestii, että nyt ollaan kovanlaisessa ohjauksessa.

Toisen asteen rakenteita kehitetään ja Salvin mukaan Äänekoskellakin on tullut aika miettiä, minkälaisia ratkaisuja se tekee, jotta ei jää muutoksen jalkoihin.

– Poke, lukio ja me. Jos meitä katsotaan ministeriössä erillisinä yksikköinä, niin me ollaan pieniä. Silloin voidaan tehdään rajuja päätöksiä ja olla niissä julmiakin. Jotta me selvitään tässä, niin Äänekosken pitää näyttäytyä vahvana toisen asteen toimijana, jossa mukana voisi olla luovia ratkaisuja. Mikä muotomme onkaan, niin meidän on säästettävä tilakuluissa ja me toivomme, että tähän löytyy järkevä malli. Yhteiset liikuntatilat, ruokapalveluiden tuottamiset: ministeriö vaatii tehostamista opetuksen laadusta tinkimättä – tai sen on oltava entistä laadukkaampaa, tuloksellisempaa ja parempaa, Salvi sanoo.

IMG_9141

Rehtori Hannu Salvi

Mistäpä sitä muusta säästämään kuin tilakuluista. Keski-Suomen Opiston alue on spesiaali, onhan omistuksessa kulttuurihistoriallinen puutalo, Suolahtisali ja tiilitalo, jossa on sisäilmaongelmaa sekä suuri 1990-luvulla remontoitu kivitalo ja epäkäytännöllinen Mineriitiksi nimetty talo.

– Suunnitelmat eivät ole vielä vielä kuin vasta visioinnin tasolla. Kaupungilla on harkinnassa Suolahtisalin lunastaminen, puutaloa voisi käyttää juhla- tai kulttuuritalona. Ja kukapa tietää, jos vaikka tähän tontille tulisi joku muu toimija, joka hyötyisi näistä rakennuksista?

Eipä mennä vielä asioiden edelle. Nyt mietitään reittejä, mitä edetä. Oppilaitosten rehtorit sekä Poken että opiston hallitukset miettivät helmi-maaliskuun aikana, voisiko synergiaa syntyä liittoutumalla ja yhteen muuttamalla.

– Aikaisintaan voimme siirtää opiston toiminnan Äänekoskelle vuonna 2015, Salvi laskee.

Salvi pohtii, että yhteistyön pitäisi näyttäytyä vahvana ja uusiutuvana mallina, jolla mennään eteenpäin. Toisen asteen ammatillista koulutusta annetaan parissa sadassa yksikössä ja suuntana on, että yksikköjä tulisi olla jatkossa huomattavasti vähemmän.

– Silloin se tarkoittaa sitä, että kun oppilaitoksessa on tuhansia oppilaita, se vastaa ministeriön ohjetta ja on järkevää. Äänekosken toimijoilla on syytä pohtia asiaa vakavasti ja miettiä toiminnanmuotoja. Lukion tilaongelma pakotti miettimään tulevaa uusiksi. On oikeastaan tervettä pölläyttää ajatuksia toisella tavalla.

Äänekoskella on toisen asteen oppilaitosten rehtorit tehneet jo tiiviisti yhteistyötä Ville Härtsiä ollessa mukana. Lukion rehtori Jaana Tani on Keski-Suomen Opiston säätiön hallituksen puheenjohtaja, ja Salvi kertoo kaikkien olevan hyvin kartalla toistensa toiminnoista.

– Jaana on ollut meille hyvä linkki ja meillä on hyvä yhteydenpito jo nyt. Tästä on hyvä pohja lähteä suunnittelemaan tulevaa, Salvi toteaa.

Pokelta löytyy kaikki muut koulutusalat paitsi humanistinen ja kasvatusala: Liikenne, tekniikka, luonnonvara, kaupallinen ja niin pois päin.

– Emme ole kilpaile keskenämme eikä meidän mahdollinen yhteistyömme söisi toinen toistaa, päinvastoin.

Palaako Keski-Suomen Opisto siis juurilleen, eli Äänekoskelle? Opiston toiminta alkoi 1.11.1894, kun Kalle Piilosen ja maanviljelijä Kustaa Eerolan lahjoitusten turvin rakennettiin ensimmäinen opistorakennus Äänekoskelle. Suolahteen muutettiin vuonna 1912 Yrjö Blomstedtin suunnittelemaan komeaan jugendrakennukseen.

Parhaimmillaan oppilaita on ollut 180, opistolta on valmistunut kymmenien vuosien ajan nuorisotyöntekijöitä ja aiemmin myös kodinhoitajiakin.

ÄKSän saamien tietojen mukaan opistolle on katsottu paikkaa Opinahjontieltä tutummin Kauppikselta.

Vastaa

  1. Laardi sanoo:

    Haistakaa paska äänekoski jos tämänkin viette meiltä suolahtelaisilta..

  2. Katja Nieminen sanoo:

    Joo viekääpä tuhkatkin pesästä…Mikä järki oli Suolahden ja Äänekosken yhdistyä jos tarkoituksena oli vain tehdä Suolahdesta Äänekosken ”roskakylä”??? Mitään palveluja ei enää löydy ja nyt viedään sitten viimeinenkin Suolahteen hyvin vahvasti leimautunut asia Äänekoskelle. Koittakaapa niillä hitailla aivosoluillanne päättäjät miettiä, että Suolahdesta pois muuttavat eivät kaikki tule Äänekoskelle vaan jonnekin muualle. Eli Suolahden asukastappio on myös Äänekosken tappio. Siellähän sitten opistojanne pyöritätte, tyhjänä!

  3. Juuden sanoo:

    Tämän kylän pystyynkuoleminen on väistämätöntä nykytoimintamallilla.. Onkohan päättäjät viisaissa päissään ajatelleet että ihmiset (varsinkin nuoret) lähtevät ennemmin pois koko seudulta kuin muuttavat palvelujen perässä uudelle ja ihmeelliselle Äänekoskelle.. P*SKAA SANON MINÄ!!!!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy