ÄKS

Kirkkovaltuuston tuore puheenjohtaja Jaana Tani: Minulla on rohkeutta nostaa kissat pöydälle

23.01.2019 21:49
Jaana Tani luotsaa Äänekosken kirkkovaltuustoa.
Kirkkovaltuuston tuore puheenjohtaja toivoo seurakunnassa puhuttavan asioista niiden oikeilla nimillä. Kissa pitää uskaltaa nostaa pöydälle, jos tarve niin vaatii. 

 

Jaana Tani sanoo, että hyvältä tuntuu, kun takana on ensimmäinen hänen luotsaamansa kirkkovaltuusto.

– En olisi uskonut, kun vaalityötä tehtiin, että tässä ollaan. Tykkään tehdä näitä ja kuten monia muitakin hommia. Haastetta kirkolla ja myös Äänekosken seurakunnalla riittää, suurimpana kurjistuvan talouden hyvä hoitaminen ja ennakointi. Tärkeänä  jo vuosia työn alla olleet työyhteisöön ja sen hyvinvointiin liittyvät asiat, Tani luettelee.

Tani toivoo, että hänen ohjaksissaan seurakuntaan saadaan uusia tuulia, perinteitä kunnioittaen.

– Uskon, että kädenjälkeni näkyy. Olen aktiivinen toimija, ja toivon, että luottamushenkilöt ja työntekijät lähestyisivät enemmän toisiaan. Että avoimuus yhteisten asioiden äärellä voimistuisi, kun ollaan saman pöydän ääressä. Kun opimme tuntemaan toisemme, se kasvattaa luottamusta.

Kirkkovaltuusto näyttää puheenjohtajan silmään juuri sopivalta.

– Siellä on sopivasti konkareita sekä nuoria ja uusia kasvoja.

Tani lähtee luottavaisena matkaan. Kirkkoherranviraston suuntaan hän uskoo saavuttavansa hyvän keskusteluyhteyden

– Uskon, että yhteys tulee olemaan hyvä. On ihmisestä kiinni millä asenteella lähtee matkaan mukaan. Olen ollut pitkään työelämässä ja yli 20 vuotta esimiestehtävässä, joten ymmärrän työyhteisöistä ja  johtamisesta. Olen valmis myös tukemaan kirkkoherraa seurakunnan ylimpänä johtajana, joten annan mielelläni oman tietotaitoni ja kokemukseni hänen käyttöönsä.

Uusi valtuustokausi alkaa ylimääräisellä piispantarkastuksella. Seurakunnassa on havaittu johtamisen ja hallinnon pulmaa. Tani sanoo asian olevan haastava. Kaksipäiväinen piispantarkastus tehdään maaliskuun alussa, se on tuomiokapitulin käyttämä järeä toimenpide.

– Ymmärrän ja tiedän taustat jotka ovat toimenpiteeseen johtaneet. Tiedän paljon asioita ja taustat ovat minulle hyvinkin selkeät. Minusta on hyvä, että asioita selvitetään ja puhutaan yhdessä. Piispa on meidän ylin esimiehemme seurakunnallisessa työssä, ja hänen tehtävänsä on puuttua, jos puuttumiseen on tarvetta. Minulla on hyvä yhteys Lapuan hiippakuntaan, ja olen luonteeltani sellainen, että haluan selvittää asiat. Olen luottavaisin mielin, että päästään eteenpäin ja hyvälle tielle.

Tani haluaa olla oikeudenmukainen ja viedä asioita eteenpäin, eikä jättää niitä selvittämättä.

– Haen ja haemme yhdessä yhteistä hyvää viemällä Äänekosken seurakuntaa eteenpäin.

Tanin valtakausi kestää vähintään kaksi vuotta. Miltä seurakunta näyttää vuoden 2020 lopussa?

– Toivon, että olemme saaneet johtamisjärjestelmät ja aluehallinnon purkamisen myötä tulleet muutokset toimimaan. Rakenteelliset muutokset tuovat meille uuden ajan. Otan työkaluiksi työyhteisöselvityksen tulokset sekä johtopäätelmät tästä tulevasta johtamisen ja hallinnon selvityksestä. Mitään ei ole tarkoitus piilottaa tai haudata mihinkään, asiat otetaan asioina ja nostetaan kissat pöydälle. Siihen minulla riittää rohkeutta, Tani sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Ihminen sanoo:

    “– En olisi uskonut, kun vaalityötä tehtiin, että tässä ollaan. ”
    Vailla uskoa vaalimenestykseen ja silti ehdolla.. ja loppukirjoitus sitten uskottelua, että “kyllä minä nämä hommat osaan.”
    Noh, tulevat ajat näyttävät..

    1. Nasu sanoo:

      Aha, et siis itse saanut tarpeeksi ääniä. Lienetkö vihakirjoitteluun taipuvainen suuremmassakin mittakaavassa?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy