ÄKS

Lähes 350 nuorta sai opiskelupaikan Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta

11.06.2020 08:50
Poke kouluttaa ison joukon nuoria. Arkistokuva.
Suosituimmat yhteishaun alat olivat logistiikka-, hius-, sähkö- ja metsäala.

Kevään yhteishaun tulokset selvisivät torstaina 11. kesäkuuta. Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa aloittaa elokuussa 348 nuorta oman alansa perustutkinnon. Lähes kaikki hakijat pääsivät toivomalleen alalle eli niin sanottu ykkösvalinta toteutui. 

Suosituimpia aloja olivat logistiikka, jota voi opiskella Äänekoskella ja Viitasaarella.  Suosittuja olivat myös sähkö- ja automaatioala, hiusala sekä metsäala Saarijärven Tarvaalassa.

Tulevana syksynä Poke laajentaa Laukaaseen, jossa alkaa uusina tutkintoina sähköalan sekä lähihoitajien koulutukset. Rakennusalan tutkinto jatkaa Laukaassa vanhaan malliin. Laukaan koulutukset olivat suosittuja, ja ryhmät tulivat täyteen.

Tänä vuonna Pokella aloittaa hieman vähemmän opiskelijoita kuin vuosi sitten, jolloin oli ennätyssuosittu vuosi, kun aloittaneita oli 380.

– Hienoa, että alueemme nuoret voivat hankkia ammatin opiskellen mahdollisimman lähellä kotia, sanoo opinto-ohjaaja Leena-Marja Jäspi.

Pokella oli yhteishaussa 16 perustutkintoa eri yksiköissä Laukaassa, Saarijärvellä, Viitasaarella, Äänekoskella Opinahjossa ja Piilolassa.

Yhteishaku on edelleen peruskoulun päättävien hakeutumisväylä ammatilliseen koulutukseen. Yhteishaussa on mukana osa perustutkintojen paikoista. Loput paikat ovat auki jatkuvassa haussa, jossa on myös oppisopimuksen sekä ammatti- ja erikoisammattitutkintojen paikat. 

Poken jatkuvan haun koulutustarjonta löytyy nettisivuiltamme www.poke.fi. Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen VALMAn haku päättyy 21. heinäkuuta.

Opiskelijan pitää ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta oppilaitokseen viimeistään 25.6. Ohjeet ovat sähköisessä valintakirjeessä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy