ÄKS

Matti Jokihalmeelle Suomen kylätoiminta ry:n kultainen ansiomerkki

11.10.2017 12:42 (muokattu 11.10.2017 12:44)
Matti Jokihalme (vas.) palkittiin usean muun aktiivisen toimijan rinnalla keski-Suomen Kylät ry:n 20-vuotisjuhlassa.
Konginkankaan kyläyhdistyksen pitkäaikainen aktiivi Matti Jokihalme Keski-Suomen Kylät ryn 20-vuotisjuhlassa. 

 

Suomen Kylätoiminta ry myönsi Matti Jokihalmeelle kultaisen ansiomerkin tunnustuksena aktiivisesta, pitkänäköisestä, vastuullisesta ja verkostoja rakentavasta maaseudun kehitystyöstä.

Tämä oli iloinen yllätys ja lämmitti kyllä mieltä näin monen vuoden ja tuhansien tuntien työn jälkeen, Jokihalme sanoo.

Jokihalme on nyt jo jättäytynyt aktiivisesta vapaaehtoistoiminnasta kyläyhteisössä, mutta on omien sanojensa mukaan yhä vahvasti hengessä mukana.

Kyllä nyt on aika antaa aikaa perheelle, vaimolle ja läheisille. Olen monenlaisessa vapaaehtoistyössä ollut mukana jo 50 vuotta ja se on ehkä yhdelle miehelle tarpeeksi. Hyvä lopettaa, kun vielä järki kulkee ja jotain ymmärtää, Jokihalme sanoo.

Jokihalme uskoo, ettei kunnianosoitus kuulu hänelle itselleen vaan koko Konginkankaan kyläyhdistykselle ja -yhteisölle.

Mieltä lämmittää, että tämä on osoitus koko maaseudulle ja sille vapaaehtoistyölle, mitä kyläkunnissa tehdään. Kiitos vaan kaikille konginkankaalaisille, perheelle, vaimolle, läheisille. Toivotaan, että Konginkankaan kyläyhdistyksen aktiivinen toiminta jatkuu, ja miksei jatkuisi, Jokihalme sanoo.

Myös muita ansioituneita palkittiin. Keski-Suomen Kylien Luvallinen Kuokkavieras on Leader-ryhmä Maaseutukehitys ry:n Leena Hietala. Kuokan myöntämisen perusteena on pitkäaikainen panos maaseutukylien yhdistysten tukemisessa leader-toimintaryhmän puheenjohtajana ja hyvien kunta- ja kyläsuhteiden ylläpitämisessä.
Keski-Suomen Kylät ry myönsi pronssisen ansiomerkin puheenjohtaja Matti Salmiselle tunnustuksena ansiokkaasta ja eteenpäin katsovasta, digiaikaa pelkäämättömästä kylien kehittämisestä. Professori emerita Paula Määtälle myönnettiin hopeinen ansiomerkin tunnustuksena pitkäaikaisesta, määrätietoisesta sekä avarakatseisesta ja ennakkoluulottomasta kylien kehittämisestä. Kulttuuritoimija Eero Peltonimelle myönnettiin hopeinen ansiomerkki pitkäaikaisesta, periksiantamattomasta asenteesta erityisesti maaseudun kulttuuriasioiden kehittämisestä.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy