ÄKS

Metallinilmaisijaharrastajien vuosigaala 2022 – Vuoden Huispaajaksi Janne Lassila

11.12.2022 11:59
Kotiseutuyhdistyksen MIH-harrastajat nysväävät vohvelintuoksuisen Willen gaalahuoneen kolmiulotteista käänneltävää kuvaa, jonka Tom Steffansson keilasi esimerkiksi paikannustyökaluista.

Lauantaina huipentui Kotiseutuyhdistyksen metallinilmaisijaharrastajien (MIH) vuosi perinteiseen päätökseen Willessä.

 

Lunta ja routaa on maassa, ja mieli on maanpinnassa. Ohjelmassa oli pintalaserkeilauksen tekniikoiden ja ohjelmistojen esittely, jota esitteli Geotrimin Tom Steffansson. Hän toi muassaan esimerkkiaineistoa Suomen suurimmasta hautalöytöpaikasta Hartolasta. Sieltä löytyneet kymmenet hautapaikat eivät olisi ilman uutta tekniikkaa paljastuneet. Tosin MIH-väki mutisi jotain, että kyllä kokeneilla silmillä olisi nuo täällä havaittu… Sen verran nyökyteltiin, että kumpujen 20 cm kohoumat tiheässä taimikossa olisivat toki haasteellisia, vaikka niissä olisikin metalliesineitä. 

Ei-metalliset historialliset löydökset ovat tulleet MIH-porukallekin jo tutuiksi, joten mielenkiinnolla Tomin esitys vastaanotettiin. Hän neuvoi käyttämään uutta, 5 pistettä neliömetrillä, keilausdataa alueilta missä sitä on jo saatavilla. Sen avulla erottuu hyvin pienetkin poikkeamat maanpinnan muodoissa. Pintakeilauksen parhaaksi puoleksi nähtiin metsäisten ja ryteikköisten alueiden ennaltavaaniminen, jossa lähes luoksepääsemättömiltäkin alueilta voidaan paikallistaa lupaavimmat kohteet ja välttää metallinpaljastuslaitteilla vaikea ja turha huispaaminen.

Vuoden huispaajasta ei ollut epäilystä, suoraan työmaahälytykseltä tilaisuuteen ehtinyt Janne Lassila on aktiivisimpia harrastajia, jolla ei ole vapaa-aikaongelmia. Kysymykseen harrastuksen säännöllisyydestä vastasivat kaikki paikallaolleet, että ”helpompi löytää vuodesta sellaiset ajat, jolloin ei ole huispaamassa”.

Luennoitsija-Tom mainitsikin, että Museovirasto on erittäin tyytyväinen aktiivisista harrastajista, jotka täydentävät harvaa arkeologista kenttätutkimusta mainiosti. Äänekoskella ei ole sitä ongelmaa, että MIH-väki ei löydöistään Museovirastolle ilmoittaisi tai tuhoaisi historiallisia paikkoja.  Kotiseutuyhdistyksen hankkiman koulutuksen lisäksi harrastajaryhmä on kiinteässä yhteistyössä ja kouluttaa toinen toistaan, muun muassa karttojen käytössä etsintäkohteiden tutkimisessa. Oma WhatsApp-rinki jakaa viime hetken bongaamiset ja tiedot. 

Timo Enäkoski www.vaksy.com

Janne Lassilan ahkeruus palkittiin Vuoden Huispaaja-tittelillä.  Lassila on kolmas arvonimen saaja Kotiseutuyhdistyksen MIH-piirissä. Harrastus on vienyt osallistujat laajemmin historiantutkintaan, ja Lassilan vuoden saavutuksista kannattaa mainita reikäkiven ja täällä harvinaisen piikiviesineen paikallistamisesta. MIH-harrastajien uutteruus siis paljastaa paikallisesti myös metallikausia edeltävää kulttuuria.


Tunnus Vuoden Huispaajalle on alun perin 1600-luvun postinkantajan merkki, joka kertoo vuosisatojen takaisista viesteistä, joita metallinilmaisijaharrastajat tuovat päivän valoon. Tunnus kertoo äänekoskelaisesta osaamisesta niin etsinnässä, laitetuntemuksessa kuin historiallisten löytöjen käsittelyssä.

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy