Hallitus julkaisi 21.9.2026 esityksensä sosiaalihuoltolain uudistuksesta. Uudistuksella tavoitellaan jopa 100 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä vuodesta 2028 eteenpäin. Uudistus sisältää sosiaalihuollon sääntelyn purkamisen lisäksi asiakasmaksujen korotuksia, hallinnollisen työtaakan keventämistä sekä kuntouttavan työtoiminnan, sosiaalisen kuntoutuksen ja vammaisten työtoiminnan muuttamista määrärahasidonnaisiksi. Uudistus koskee siis hyvin laajaa joukkoa sosiaalihuollon asiakkaita lapsiperheistä vanhuksiin, päihde- ja mielenterveysongelmaisiin, vammaisiin ja pitkäaikaistyöttömiin.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden saavutettavuus on perustuslaillinen kysymys, sillä julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Byrokratian vähentäminen ja palvelujen joustavampi järjestely ovat hyviä asioita, mutta miten asiakkaan oikeus riittäviin palveluihin turvataan samanaikaisesti? Tässä on koko uudistuksen keskeisin ongelma.
Vuonna 2025 voimaan tulleen vammaispalvelulain uudistuksen kohdalla on jo nähtävissä palvelutarpeiden yksilölliseen arviointiin ja lain tulkinnanvaraisuuteen liittyviä haasteita. Lakiuudistuksen tavoitteet olivat sinänsä kannatettavia, mutta hyvinvointialueet ovat raportoineet erilaisista tulkinnoista ja käytännöistä sekä palvelujen saavutettavuuden ja järjestämisen haasteista. Sama vaara piilee myös uudessa sosiaalihuoltolain uudistuksessa. Hyvinvointialueiden tavat järjestää palvelukokonaisuuksia voivat sääntelyn purkamisen myötä erota suuresti, mikä asettaisi eri hyvinvointialueiden asiakkaat eriarvoiseen asemaan.
Vaikka nykyinen yksityiskohtaisempaan sääntelyyn perustuva malli ei sekään ole täysin ongelmaton, turvaa se paremmin asiakkaan oikeudellisen aseman saada tarvitsemiaan palveluja. Riittämätön tuki varhaisessa vaiheessa voi myöhemmin johtaa entistä raskaampien ja kalliimpien palveluiden tarpeeseen, mikä vain lisää kustannuspainetta alueille. Sama riski liittyy myös asiakasmaksujen korottamiseen, josta voi tulla erityisesti jatkuvaa kotihoitoa saavalle taloudellinen este saada palvelua. Lisäksi painopisteen siirtäminen sosiaaliohjaukseen ja sosiaalityöhön vaatii riittävän työntekijäresurssin, jotta työntekijöiden kuormitus ei kasvaisi kohtuuttomaksi.
Ongelmia löytyy myös uudistuksen asiakassuunnitelmaa ja kirjaamista koskevan sääntelyn purkamisesta, vaikka ylimääräisen kirjallisen työn vähentäminen ja työpanoksen siirtäminen asiakkaan kohtaamiseen ovat hyviä tavoitteita. Asiakassuunnitelma ja laadukas kirjaaminen ovat kuitenkin asiakkaan oikeusturvan kannalta olennaisia. Ne antavat asiakkaalle kirjallista dokumentaatiota hänelle suunnitelluista palveluista, asetetuista tavoitteista sekä suunnitelman seurannasta. Kirjaamiseen kuluvaa aikaa tulisi säästää ensisijaisesti tehostamalla ja automatisoimalla työtehtäviä laadun höllentämisen sijaan.
Palvelujen toimivuutta ei tule mitata vain sillä, miten paljon rahaa ja aikaa niiden järjestämiseen kuluu. On myös muistettava vaikutus asiakkaaseen. Erityisesti palvelutarpeiden arvioinnin on pysyttävä tarkasti säänneltynä, jotta asiakkaat voivat saada oikeanlaista tukea riippumatta siitä, minkä hyvinvointialueen piiriin asiakas kuuluu.
