Ei yksin poliitikot vaan myös valtakirjansa heille antaneet kuntalaiset odottavat vuoden ensimmäistä valtuuston kokousta. Edellisen kerran valtuusto kutsuttiin koolle joulukuun 9. päivä, eli melkein kaksi kuukautta sitten. Tähän väliin mahtuu yksi iltakoulu.
Pikainen katsaus lähikuntien valtuustoihin, he ovat jo kokouksensa pitäneet ja vuoden kokouspäivät on kalentereihin merkattu. Esimerkiksi Jyväskylässä valtuutetut saivat jo joulukuussa niin sanotun vuosikellon, johon on merkitty kokoukset ja iltakoulut.
Hannu Javanainen ei tiennyt milloin seuraava valtuuston kokous pidetään. Hänen kymmenen päivää kestänyt virkavapautensa päättyi torstaina.
– Soita talousjohtaja Matti Tuonoselle, jos hän tietäisi.
Tuononen oli yhtä tietämätön kuin kaupunginjohtaja.
– Vuosikello olisi kyllä hyvä ajatus, mutta sitä ei ole kaupungissamme ainakaan nyt käytössä, Tuononen kertoi.
Vuosikello rytmittää valtuustotyöskentelyä eli ohjaa toimintaa vuosi- ja valtuustokausitasolla. Se olisi hyvä apu valtuutettujen työskentelyyn ja myös oivallinen siinä mielessä, että kuntalainen pääsee seuraamaan päätöksenteon vaiheita.
Soitto kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Tiusaselle toi saman vastauksen, hänkään ei tiedä milloin kokous pidetään.
– Maanantaina on hallitus, jospa se siellä päätetään, Tiusanen kertoo.
Hallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen linjaa, että valtuuston kutsuu koolle valtuuston puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja, eikä valtuuston kokouksien koolle kutsuminen ei ole hallituksen tehtävä. Hallitus on kokoustanut neljä kertaa edellisen valtuuston jälkeen joten moni päätös on valtuuston sinettiä vaille valmis. Jos päätös valtuuston kokouksesta tehdään maanantaina hallituksessa niin aikaisintaan valtuusto kokoontuu 17. helmikuuta. Siinä tapauksessa, että valtuuston kokoukset ovat tuttuun tapaan maanantaisin. Esityslistat täytyy olla valtuutetuilla viimeistään viikkoa ennen kokousta.
– Vuosikello olisi todella hyvä asia. Olen myös sitä mieltä, että sen pitäisi olla julkinen paperi, jotta kuntalaiset voisivat sitä seurata ja osallistua keskusteluun sekä olla luottamushenkilöihin yhteydessä päätöksenteon prosessin oikeassa vaiheessa, Kiiskinen kannattaa.
























Eikö kaupunginjohtaja hoida tehtäviään?
Hei´, tehkää se vuosikello, yksinkertainen, helppo homma, mikä auttaa valtuutettuja oman ajan suunnittelussa. Sinne vaan kaikki kokoukset. Mahdollisesti myös lautakuntien ja hallituksen kokoukset. Seminaarit tms. voi sopia erikseen, vaan ajoissa. Kokemuksella vuosien aikana,
Raija Puumalainen, Varkaudesta.
Siis Tiusanen eikä kaupunginjohtaja eivät ole hoitaneet tehtäviää.
Tarvitsemme laajempaa keskustelua siitä miten Javanainen ylipäätänsä hoitaa tehtäviää. Eikö olisi asiallista keskustella millaisen ja mitä tehtäviä hoitavan ”päällikön” me tarvitsemme.
Huvittaa tuo Kiiskisen sanoma ,ettei valtuuston kokoonkutsuminen kuulu hallitukselle. Teknisesti näin onkin. Mutta kun hallituksen kokouksissa on mukana myös valtuuston puheenjohtaja, niin aika helppo olisi Karin kysyä Matilta että milloinka meinaat järjestää kokouksen? Kai puheenjohtajat sentään puheväleissä ovat, vaikka kaupungin hommat vaikuttavatkin
muuten kovin sekavilta.
Mitäs Heli Möller Kommentoikaan samoista aiheista eli johtajuudesta tämän päivän Keskisuomalaisessa?