Suolirockissa nykyisen yhtyeensä God Given Assin kanssa esiintynyttä Otto Grundströmia voisi luonnehtia Suomen cooleimmaksi taiteilijaksi. Mies tuli yleisölle tutuksi Tehosekoittimen nokkamiehenä ysärillä, ja on sittemmin julkaissut runokirjan ja nyt hän laulaa punkkia. Englanniksi. ÄKS tavoitti lyyrisen legendan hieman performanssin jälkeen.
Mainitse kolme parasta asiaa Sumiaisista?
– Paha sanoa. Sen verran nuori suhde tämän mestan kanssa. No, ainakin tosi nasta tapahtuma tällainen. Tulee ihan mieleen se, kun ex-bändin kanssa aloitteli silloin aikanaan. Pienillä lavoilla soiteltiin muiden bändien välissä. Toiseksi, ne pikkutiet joita pitkin tänne ajettiin. Niissä oli omaa maalaischarmiaan. Yritetään aina välttää valtateitä kun keikoille ajetaan, pääsee vähän paremmin paikalliseen fiilikseen mukaan. Ja jos jokin kolmas on pakko sanoa, niin nuo muinaiset latorauniot tien varrella oli hienoja.
Mitkä bändit on sytyttänyt, ja mitä esiintyjiä jäät vielä odottamaan?
– Nyrkkitappelussa oli sitä hienoa vihaisuutta esillä. Ja se Jyväskyläläinen junnujen bändi, Lost Society, ne veti asenteella. Kuten jo äsken sanoin, ihan oma nuoruus tuli mieleen. Peitsamon haluan vielä nähdä, että kuinka energisesti se jaksaa vetää.
Soitit keikalla parissa biisissä kitaraa. Mistä moinen idea?
– Olenhan mä aina biisejä kirjottanut kitaralla, mutta esiintyminen sen kanssa on jäänyt pääasiassa vain marginaalisiin pikkuprojekteihin. Nyt se tuli sivutuotteena, kun tuo meidän toinen kitaristi Marika pyöräytti jälkikasvua. Eihän se siinä treeneihin hirveästi ehtinyt, niin jouduin tuuramaan hänen osiaan treeneissä ja joillakin keikoilla. Siinä ohessa tuli kirjoitettua pari biisiä kolmelle kitaralle, mikä on punk-bändiltä aika poikkeuksellista.
Miten muuten mennyt Suolirock sun osalta?
– Tosi hyvät meiningit. Kaikki bändit ja yleisö on vetänyt täysiä. Olo on kuin aikakoneessa. Tällaista se oli silloin joskus, ja näköjään on jossain vieläkin.
