ÄKS

Palkataanko hallintojohtaja, ostetaanko katsomo ja rakennetaanko lukio? Siinä on koohoolla päätettävää

16.01.2014 18:34 (muokattu 16.01.2014 20:35)
Nyt on nuijalla kopautettavaa!
Maanantaina kaupunginhallituksessa paljon päätettävää  ja jos suinkin niin vielä vähän päälle. Hallintojohtajaksi mielii Sakari Aho-Pynttäri, tuleeko Painotalolle katsomo  ja vaikka mitä! Nyt on edessä päättämisen meininki – toivottavasti.

 

Lukio:

Maanantaina on vuoden ensimmäinen kaupunginhallituksen kokous. Vuoden vaihteen jälkeen koohoo kokoontui iltakouluun ja nyt on aika kääriä hihat ja ryhtyä päättämään. Kokouksen esityslista enteilee pitkää ja puhuttelevaa kokousta. Listalta kun löytyy niin lukion väistöä ja laukausta uudisrakennuksen aloittamiselle.

Rakennuksen suunnittelu aloitetaan pikaisesti siten, että rakennustyö on mahdollista aloittaa vuoden 2015 aikana. Uudisrakennus valmistuu vuoteen 2017 mennessä, jolloin isot investoinnit vaativa sähköinen ylioppilaskirjoitus on käytössä. Kaupunginjohtaja ehdottaa että hallitus antaa luvan ryhtyä valmistemaan lukion uuden rakennuksen sijoittamista Poken Piilolantien yksikön läheisyyteen. Siten muodostuu toisen asteen yhtenäinen kampusalue. Tätä ennen on kuitenkin tilapalvelun laadittava lisätalousarvioesityksen väistötilojen hankkimiseksi ja uudisrakennuksen suunnittelemiseksi.

Hallintojohtaja:

Varmasti hallitusta keskusteluttaa uudelleen listalle päätynyt hallintojohtajan valinta. Joulukuussa hallitus jätti asian käsittelemättä. Hallintojohtajana tammikuun loppuun toimiva Heli Möller jää pois virastaan ennen aikojaan kun vakauttamispaketin nojalla. Keskushallinnon henkilöstöä on vähennetty siten, että talouden vakauttamisohjelman mukaiset henkilöstösäästöt ovatkin toteutuneet. Nyt kaupunginjohtaja ehdottaa että uusi hallintojohtaja palkataan ajalle 1.2.2014 – 31.1.2015 täytetään kaupunkikonsernin sisältä siten, että hallintojohtajan viransijaisuuteen siirtyy Ääneseudun Kehitys Oy:n kehityspäällikkö Sakari Aho-Pynttäri. Hallintojohtajan viran hoitaminen 1.2.2015 alkaen ratkaistaan, kun kuntarakenneselvitykset ovat edenneet.

Ja paljon muuta:

Lisäksi kokouksessa: oikaisuvaatimus arkistomateriaalin tuhoamispalvelujen hankinnasta, perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuuden hakemisesta kaupungille, oikaisuvaatimus kokin toimen täyttämisestä, kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakemisesta, Suolahden uimahallin kuntosalin kunnostamisesta, Kirppulan alueen toive alueen poistamisesta Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toiminta-alueesta, Vasemmistoliiton ja Vihreiden valtuustoryhmien valtuustoaloite Äänekosken aktiivisesta hakeutumisesta perustulon kokeilukunnaksi ja lisämäärärahan myöntämisestä Painotalon katsomon hankintaan.

Lue lista kokonaisuudessaan tästä.

Vastaa

  1. Äänekansalainen sanoo:

    1.2.2014 – 31.1.2015 on aika pitkä aika. Pitäisikö tuo paikka kuitenkin kilpailuttaa jollain konsultilla? Vai onko pakko valita sopivin henkilö ja unohtaa pätevyystekijät?
    Lienee tuo lainmukaista toimintaa kuitenkin, mutta kovin moraalitonta. Jos palkka olisi edes kohtuullinen, niin ehdottaisin valintaa. Mutta kun epäilen, että pelataan vain sopivalle henkilölle se viimeinen hyväpalkkainen pesti – eli kysymys kuuluu, onko Äänekoskella varaa palkata kallis virkamies ilman hakumenettelyä. Haettaisiin mieluummin hakumenettelyn kautta pienempi palkkaista nuorempaa hallintosihteeriä pidempiaikaiseen pestiin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy