ÄKS

Poke sai uuden tunnustuksen etäoppimisen ja digitaalisen oppimisen kehitystyöstä

12.09.2021 20:23

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poke on nimetty jälleen Microsoft Showcase Schooliksi. Tunnustus on kansainvälinen ja sen voi saada oppilaitos, joka kehittää uusia oppimisen tapoja ja tuo digitaalisia oppimisympäristöjä jokapäiväiseen oppimiseen.

 

– Tunnustus myönnetään aina vuodeksi kerrallaan ja olemme saaneet sen jo kaksi kertaa aiemmin. Minusta tämä on hieno tunnustus ja kertoo siitä, että olemme ottaneet ennakkoluulottomasti uusia oppimismenetelmiä käyttöön. Poke oli aikanaan ensimmäinen ammatillinen oppilaitos Suomessa, joka tunnustuksen sai, sanoo digitaalisten oppimisympäristöjen asiantuntija Pekka Ouli Pokelta.

Pokella on kehitetty uusia oppimisympäristöjä ja -menetelmiä pitkäjänteisesti jo vuosia. Esimerkiksi Pedanetia, Office 365:n, Adoben kuvan, grafiikan ja videon käsittelyohjelmia sekä simulaattoreiden mahdollisuuksia hyödynnetään laajasti. Nämä taidot valmentavat opiskelijoita myös työelämään ja jatko-opintoihin.

Oppimisympäristömme kiinnostavat myös kansainvälisesti. Pokella on käynyt vierailijoita muun muassa Intiasta, Libanonista, Puolasta, Alankomaista, Indonesiasta ja Kiinasta, sanoo Ouli.

Poken digitaaliset oppimisympäristöt ovat saaneet myös muita tunnustuksia. Vuonna 2018 Poke voitti Atean Vuoden digitaalisin teko -palkinnon. Poke osallistui kilpailuun metsäkone- ja hitsaussimulaattoreilla, VR-tekniikalla sekä pelillisellä oppimisella. Suurin osa digitaalisista oppimislaitteista on hankittu Pokelle Biotar-hankkeen rahoituksella.

– Olemme ajan hermolla pelillisessä oppimisessa. Digitaalinen oppiminen ja esimerkiksi virtuaalitekniikka yleistyvät nyt nopeasti, sanoo Pekka Ouli.

Hän on myös itse saanut vuonna 2019 Microsoftin arvostetun kansainvälisen MIE Fellow-arvonimen. Microsoft Innovative Educator Fellow (MIE Fellow) –henkilöitä valitaan vuodeksi kerrallaan. Microsoft Innovative Educator verkosto on ylin asiantuntijajoukko Microsoftin kansainvälisessä opetusalan asiantuntijaverkostossa. Valinta tehdään MIE Expert jäsenistä,  joita on maailmalla  7600 henkilöä  yli 80 maasta.

Digilabissa kaikki saavat kokeilla

Pokella toimii myös Digilab. Se on kaikkien alojen opiskelijoille tarkoitettu oppimisympäristö, jossa he löytävät uusia käyttökohteita omalle osaamiselleen.

Digilabissa on esimerkiksi erilaisia VR-laitteistoja ja kameroita, kuten 360-kameroita ja kuvauskoptereita sekä striimauslaitteet. Digilabin henkilökunta ohjaa uuden teknologian käytössä opiskelijoita ja Poken henkilökuntaa. Digilabissa voi opiskella myös Tulevaisuuden teknologiat-tutkinnon osan. Siinä opiskelijat tekevät työelämälähtöisen projektin, jossa käytetään jotain uutta teknologiaa.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy