ÄKS

Suolahden kirjaston palvelu paranee omatoimikirjaston myötä – Asiakaspalveluajat pysyvät lähes ennallaan

22.03.2024 16:43
Kirjastovirkailija Sari Oksanen (vasemmalla) ja kirjastotoimenjohtaja Päivi Heinimäki esittelevät Suolahden kirjaston uutta palautus- ja lainausautomaattia. Henkilökunta neuvoo laitteiden käytössä, jos asiakas haluaa hyödyntää omatoimikirjastoa. Suolahden kirjastosta saa palveluaikoina edelleen henkilökohtaista asiakaspalvelua.

Suolahden kirjastoon saadaan vihdoin omatoimikirjasto! Tähän mennessä asiakkaat ovat päässeet lehtilukusaliin palveluaikojen ulkopuolella omatoimiperiaatteella, mutta pääsiäisen jälkeen tiistaista 2.4.2024 alkaen uusi omatoimiaukiolo laajenee käsittämään koko kirjastoa ja parantaa palvelua. Ensimmäisinä päivinä myös omatoimiaikana paikalla on henkilökuntaa auttamassa ja opastamassa.

 

Suolahden kirjasto on jatkossakin avoinna arkisin asiakaspalveluajalla ma-ke klo 12-19, to-pe klo 12-16, jolloin henkilökunta on paikalla. Tämän lisäksi kirjaston koko aukioloa saadaan lisää aamupäiviin ja viikonloppuun laajemmalla omatoimiajalla ilman henkilökuntaa.

Omatoimiaikana kirjaston tiloihin pääsee kirjautumalla sisään Keski-kirjastokortilla ja siihen liitetyllä PIN-koodilla, jonka saa henkilökohtaisesti kirjastosta. Omatoimiajalla voi lukea lehtisalin lehtiä myös kirjastosalin puolella, ja hakea lempipaikkaansa kirjastossa. Lisäksi asiakkaiden käytössä on ilmainen langaton nettiyhteys.

Omatoimikirjaston käyttö on helppoa, ja sen käyttöön opastetaan kirjastossa henkilökohtaisesti ja kuvalliset ohjeet löytyvät myös kaupungin verkkosivuilta. Omatoimikirjastoa tai lainaus- ja palautusautomaatteja ei ole kuitenkaan pakko käyttää, jos asiakas haluaa asioida jatkosakin vain asiakaspalveluajalla.

– Uudistus tuo lisää palveluja, ei vie niitä pois, kirjastotoimenjohtaja Päivi Heinimäki kertoo.

Omatoimikirjasto perustuu luottamukseen

– Asiakkaamme ovat toivoneet omatoimiaukioloja ja olemme vieneet tätä Suolahdessa eteenpäin pikkuhiljaa. Valmistelutöihin on kuulunut mm. pieniä korjaustöitä, ovi- ja lukkomuutoksia, valvontakamera-asennuksia sekä lainaus- ja palautusautomaatin päivitys, Heinimäki kertoo.

Omatoimiaukioloajat toimivat hyvin jo Konginkankaan ja Sumiaisten kirjastoissa.

– Omatoimikirjasto perustuu luottamukseen asiakkaiden kanssa, eikä Sumiaisissa ja Konginkankaalla ole juurikaan ollut mitään ongelmia. Suolahden kirjastossa on aina ollut kyläkirjastomainen tunnelma ja asiakkaamme ovat tuttuja, Heinimäki sanoo.

Kun asiakas tulee kirjastoon omatoimiajalla, samalla ovenavauksella ei saa päästää muita sisälle. Myös muita sääntöjä tulee noudattaa. Suolahden kirjaston valvontakameroita on nyt lisätty ja siellä kiertää vartija.

Suolahden kirjaston kaikki opasteet vaihdetaan kevään aikana uusiin. Lainaussalissa on tilaa pienimuotoisten näyttelyjen pitämiseen ja nyt esillä on Olisinpa villasukka -näyttely.

Pääkirjastolle laajempi omatoimikirjasto saadaan myöhemmin. Tällä hetkellä pääkirjastossa on omatoimiajat, jolloin henkilökuntaa on talossa, mutta asiakaspalvelu ei ole auki. Lehtilukusaliin pääsee jo laajemmalla aukioloajalla ilman kirjautumista.

Äänekosken kirjastot ja kirjastotoimi täyttää keväällä 140 vuotta. Suolahden omatoimikirjastolle on avajaistapahtuma keskiviikkona 3.4.2024 klo 14-16 ja luvassa on pienimuotoista ohjelmaa. Tervetuloa mukaan!

Suolahden kirjaston lainaussalissa on tilaa pienimuotoisten näyttelyjen pitämiseen ja nyt esillä on Olisinpa villasukka -näyttely.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy