ÄKS

Suolahden uimahallin remontti sekä Rantapuistoon suunniteltu teemapuisto äänestytti valtuustoa

12.12.2022 20:00
Arkistokuva.

Valtuusto oli varsin puheliaalla päällä, aiheena on tuttu ja paljon puhuttu Suolahden uimahalli. Myös Rantapuiston teemapuisto keskustelutti, ja juoneen tuli uusi käänne kun  eräässä puheenvuorossa alettiin suunnitella uutta matkahuoltoa. 

 

Keskustan Harri Piilonen (kesk) sanoi, että kuntatalous pitää olla kunnossa ja hyvin hoidettu. 

– Päättäjillä on aidosti vastuu tehdä vastuullista kuntapolitiikkaa, ennen kuin ajaudumme kriisikunnaksi. Tulee muistaa, että vaikka on käyttämättömiä ylijäämiä. Myös kunnanjohtajan ja talousjohtajan on syytä tehdä vastuullista talous. Suolahden uimahallin investointia siirretään kaksi vuotta eteenpäin. 

Marko Laitinen (maltilliset) kertoo, kuinka ollaan taloudellisten haasteiden edessä. 

– Meillä on laitettu asioita kuntoon isolla kädellä. Jatkossa joudutaan miettimään mitkä ovat tärkeitä ja mitä pitäisi siirtää. Pyydän jokaista valtuutettua miettimään jokaista päätöstä tänään. Emme ole miettimässä Suolahden uimahallin sulkemista, vaan remontin lykkäystä, eli kannatan Harri Piilosen ehdotusta. 

Kari Kumpulainen (sd) otti puheeksi Häränvirran rantaan suunniteltavaa teemapuistoa.

– Paikka, johon sitä suunnitellaan on torso. Hintalappu on 400 000 – minusta se sais olla isompikin, että tulee hyvä. Mutta puistolle ei ole parkkipaikkaan. Esitän, että teemapuisto otetaan pois kerrostalojen sylistä ja tuodaan se lähemmäksi kauungintaloa. Esitän myös, että varataan kaupungilta 500 000 euroa ja rakennetaan Keskusaukiolle matkahuoltorakennus, jossa on kaupungin info sekä yleisövessat. 

Tommi Lunttila (kok) muistutti investointien ja remonttien tarpeista. 

– Muistelen, että on jo päätetty, että kun Suolahden uimahalliin tulee tarve tehdä remonttia, nostetaan pohdintaan, mikä on uimahallin tulevaisuus. Pidän vastuullisena taloudenpitona, että Suolahden uimahallin remonttia siirretään eteenpäin. Tästä eteenpäin toivon miettimistä, jokaisen investoinnin kohdalla, että mihin meidän kantokykymme riittää. 

Kari Kiiskinen (sd) kertoo, että kaupungille jää tärkeä tehtävä hyvinvoinnin edistäjänä. 

– Meillä on hyvät harrastepaikat valmiiksi. Uimahallit tulevat noin 25 vuoden vuoden ajan suuremman peruskorjauksen tarpeeseen. Suolahden uimahalli on auttamassa kuntalaisten hyvinvoinnin edistämistä. Äänekosken yksi vahvuus on kaksi uimahallia. Yhteensä halleissamme käy 88 000 kävijää vuodessa. Mikäli tulevalla saneerauksella saadaan taattua hallin tulevaisuus, niin se maksaa eurot takaisin nopeasti. 

Rolf Nyholm (sd) otti kantaa kahteen asiaan. 

– Toinen teemapuiston siirto, jota kannatan ja toinen jota kannatan, on keskusaukion rakentamisen aloittaminen. 

Ville Kivimäki kannatti Rolf Nyholmin ehdotusta teemapuiston siirtämisestä eteenpäin. 

Leila Lindell (kesk) on sitä mieltä, että Suolahden uimahalli säilyy ja että se pidetään kunnossa. 

– Kunnan tehtävänä on ennaltaehkäisevä puoli ja tällä panostuksella me vaikutamme merkittävästi siihen. Suolahdessa uimahallin ja jäähallin kehittäminen luo puitteita kehittämiselle tiedä vaikka uudelle yritystoiminnalle. Idea teemapuistosta on tullut kuntalaiselta, jos nyt hylkäämme tämän menee ilmiöltä pohja pois. Teemapuiston paikkaa on suunniteltu huolella, joten mennään sen mukaan. Keskusaukion uudisrakennus pitää tuoda valtuutetuille hyvin valmisteltuna. Muisteaan että suolahtelaisetkin ovat äänekoskalaisia. 

Marke Tuominen (ps) kannatti Suolahden uimahalliin osoitettua määrärahaa. 

  Kaupunkia edellytetään panostamaan hyvinvointiin, ehkä me saamme siihen myös euroja.

Sirpa Martins (vas) käytti puheenvuoron vastuullisesta taloudenpidosta.

– Koko tiimille isot kiitokset. Talous on toimintaa ja toiminta on taloutta. Pohjaesitys on erinomainen ja virkamiesvalmistelu on ollut vastuullista ja erittäin hyvää, Martins kiitteli. 

Riikka Happo (malt)  totesi, että palastelemalla tehty remontti tulee kalliimmaksi. 

– On aika pöyristyttävää, että täällä ollaan nyt torppaamassa lasten teemapuistoa.

Tarja Pullinen (kok) kertoi, että Suolahden uimahallista on keskusteltu niin kauan kuin Äänekoskella uimahalli ollut. 

– Uimahalli tukee terveydellisesti sekä sosiaalisesti ihmisten tilaa. En ymmärrä, miksi me ollaan haalimassa uusia asioita eikä pidetä entisistä huolta. Jos teemapuistoa halutaan, voisiko se olla Pankkarilla. Kannatan talousarvioissa olevaa pohjaesitystä, 

Antti Peltomäki kommentoi, että Suolahden jäähallin ja uimahallin yhteistyössä saadaan lisää kävijöitä kumpaankin. 

– Kun vielä lisätään aukioloaikoja. 

Sitten päästiin äänestämään. 

Äänestettiin Suolahden uimahallin kohtalosta. Harri Piilosen esittämä, Marko Laitisen ja Tommi Lunttilan kannattamana siirretään uimahallin remonttia kahdella vuodella eteenpäin ja asiaa tarkastellaan uudestaan kun soten vaikutuksista saadaan tarkempi kuva. Pohjaesitys voitti äänin 39-4 – Suolahden uimahalli sai remonttirahat, ja Harri Piilonen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. 

Teemapuistoinvestointi siirretään vuodella eteenpäin ja siirretään teemapuistoa lähemmäksi kaupungintaloa. Tätä esitti Kari Kumpulainen Rolf Nyholmin kannattamana. Pohjaesitys voitti äänin 23-20, eli teemapuiston suunnittelu saa jatkua. 

Rakennetaan matkahuoltorakennus Keskusaukiollae, ja varataan 500 000 euroa talousarvioon, tämä Kari Kumpulaisen esittämänä ja Rolf Nyholmin kannattamana. Esitys sai kannatusta 16 äänen verran, eli pohjaesitys jää voimaan. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy