ÄKS

Tarkastuslautakunta: Äänekosken kaupungin toiminta ja talous ovat hyvässä kunnossa

12.06.2024 17:17

Tarkastuslautakunta kuuntelee myös nuorten arvokkaita näkemyksiä yhteiseen päätöksentekoon.

Äänekosken kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.6.2024 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2023. Arviointikertomus osoittaa, että Äänekosken kaupungin toiminta on sujunut hyvin, vaikka kunnissa ja valtakunnallisesti on eletty haastavien olosuhteiden keskellä. Raportti tuo esiin kaupungin onnistumisia, mutta myös joitakin kehitettäviä osa-alueita ja tunnistettuja riskejä. Erityisen positiivista on, että tarkastuslautakunta on kuunnellut myös nuorten arvokkaita näkemyksiä kaupungin yhteiseen päätöksentekoon.

– Äänekosken kaupungin toiminta ja talous ovat kunnossa ja arviointikertomus on asiallinen. Tarkastuslautakunnan esittämiin kysymyksiin vastataan aikataulun mukaisesti syyskuun loppuun mennessä, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

– Tarkastuslautakunta tekee työtä asukkaita varten ja tuo esiin asioita, joita kuntalaisten on tärkeä tietää. Avoimuus, asioista tiedottaminen ja kattava raportointi ovat olennaisia, jotta kuntalaiset pysyvät hyvin tietoisina kaupungin toiminnasta. Lautakuntana meillä on loistava paikka käydä keskustelua ja vuoropuhelua operatiivisen johdon, konserniyhtiöiden ja muiden luottamushenkilöiden kesken, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Leila Lindell sanoo.

Ei nipoteta

– Arviointikertomuksen tarkoituksena on auttaa löytämään reittejä, joita pitkin Äänekosken kaupunki voi uudistua turvallisesti. Ei nipoteta, vaan katsotaan yhdessä tiiminä rohkeasti tulevaisuuteen ja johdetaan tiedolla. Haluammekin kannustaa siihen, että tiedolla johtaminen otetaan hyötykäyttöön niin operatiivisella kuin strategisella puolella, Leila Lindell sanoo.

Arviointikertomus tehtiin nyt yhteisen arvopohjan eli kaupunkistrategian kautta. Strategialle on asetettu tavoitteet ja mittarit. Myös konserniyhtiöille lautakunta laittoi kirjalliset kysymykset siitä, miten näkevät arvojen toteutuneen, missä on onnistuttu ja missä kehitettävää.

– Jotta tämä ”suunnistaminen” onnistuu, valtuusto tarvitsee pohjakartan eli yhteiset arvot. Pohjakartan tekoon tarvitaan yhteistä tahtotilaa poliittiselta sekä operatiiviselta johdolta. Kaikki olivat erinomaisesti paneutuneet asioihin.

Tavoitteet tuovat rotia

Tarkastuslautakunta tuo raportissaan esille myönteisiä havaintoja, kehitettäviä asioita sekä mahdollisia riskejä.

– Paljon on ollut onnistumisia ja asioita, joissa kaupunki on pärjännyt hyvin. Olemme mukana valtiovarainministeriön avoimen hallinnon työryhmässä ja saimme mm. Vuoden varhaiskasvatuskunta, Vuoden ympäristötarkastaja ja Vuoden yrittäjyyskasvatus -palkinnot. Myös edellinen arviointikertomus palkittiin, Lindell listaa.

– Uutena asiana otimme nyt nuorisovaltuusto vahvemmin mukaan tarkastuslautakunnan toimintaan. Nuorten raikkaat näkemykset ilahduttavat ja tuovat uutta potkua.

Yhtenä kehittämisehdotuksena tarkastuslautakunta esittää, että nuorisovaltuustoa hyödynnetään enemmän.

– Tarkastuslautakunnan mukaan kehitettävää on kaupungin, konserniryhmän ja valtuuston välisessä yhteydenpidossa, avoimuudessa ja yhteisissä tavoitteissa. Strategian mittareiden tulee olla hyvin selkeitä ja myös vuositavoitteiden realistisia. Tavoitteet tuovat rotia ja mittareiden tulisi ohjata aidosti toimintaa, Lindell sanoo.

Isoimpana riskinä arviointikertomuksessa nähdään taloudenhallinta ja se, miten kuntaorganisaatio muuttuu joustavasti tämän päivän tarpeisiin. Myös säätiöiden takaukset nähdään riskinä ja konsernivalvontaa tulisi tarkastuslautakunnan mukaan ulottaa myös niihin.

– Riskinä on ylipäätään globaali maailmankehitys. Meidän valtionosuudet tippuvat, niin olisi tärkeää, etteivät verotulot laske. Tarkastuslautakunnan mukaan talouden tasapainottamistoimia on välttämätöntä jatkaa, Lindell sanoo.

Myös koulukiusaaminen on nähty ongelmaksi, ja sen myös nuorisovaltuusto nosti esiin.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy