ÄKS

Teemapuistosta tulee teemaltaan viidakko ja vedenalainen maailma

30.01.2023 14:34
Kuvankaappaus aluesuunnitelmasta.

Kaupunkirakennelautakunta käsittelee 2. helmikuuta Rantapuistoon kaavaillun teemapuiston aluesuunnitelmaa. 

 

Äänekosken kaupungin talousarviossa on varattu määräraha Teemapuiston rakentamiseen. Kuntalaiset ovat voineet vaikuttaa puiston teemaan sekä sijaintipaikkaan vastaamalla asukaskyselyihin. Lisäksi kuntalaiset ovat voineet ehdottaa toiveita leikkivälineistä.

– Kyselyiden perusteella teemaksi valikoitui viidakko ja vedenalainen maailma. Rantapuisto valikoitui parhaaksi sijaintipaikaksi sen rauhallisuuden vuoksi, esityslistalla kerrotaan.

Leikkipuistoalueen sijainti on Rauhankadun vieressä, kesäravintolan länsipuolella. Leikkipuiston alue rajautuu kevyen liikenteen väylän, Rauhankadun ja Väinämönkadun kerrostalotonttien välissä olevalle alueelle. Alueen eteläpuolella sijaitsee nykyinen leikkipuisto, josta tullaan tekemään kulkuväylä uuteen leikkipuistoon.

– Lisäksi leikkipuiston alueelle rakennetaan kaksi uutta kulkuväylää nykyiseltä kevyen liikenteen väylältä. Leikkipuiston alue rajataan Rauhankadun sekä kerrostalojen puoleisilta sivuilta metalliaidalla. Suunnitelmaehdotuksen mukainen sijainti tukee alueen jo olemassa olevia toimintoja eikä poissulje Rantapuistossa järjestettäviä tapahtumia.

Suunnitelmaehdotus sisältää Teemapuiston aluesuunnitelman pinnantasauksineen sekä ohjeellisen leikkivälineiden sijoittelun.

Leikkivälinetoimittajan kilpailutus on käynnissä ja tarkempi suunnitelma leikkivälineistä on saatavilla vasta leikkivälinetoimittajan valinnan jälkeen. Leikkipuiston kohderyhmänä on 5-12 vuotiaat lapset. Tarjouskilpailussa määräaikaan mennessä saapuneet leikkivälinesuunnitelmat esitellään Koulunmäen yhtenäiskoulun ala-asteikäisistä koostuvalle lapsiraadille. Tämän lisäksi valittavan leikkivälinetoimittajan valintaan vaikuttaa myös muut tarjoukselle asetetut kriteerit.

Alueen kuivatus on suunniteltu hoidettavaksi pintakuivatuksena. Alueelle on suunniteltu rakennettavaksi aluevalaistus, valaisimet sijoitetaan leikkipuistoa ympäröiville viheralueille.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy