ÄKS

Tilastokeskuksen ennuste povaa kovaa laskua Äänekosken väkilukuun

24.10.2024 11:10

Tilastokeskuksen tänään julkistaman väestöennusteen mukaan väki vähenee aimo harppauksen. 

 

Siitä on kutakuinkin tasan kymmenen vuotta, kun Äänekosken väkiluku alkoi ykkösellä. Imagollisestikin tärkeänä pidetyn 20 000 asukkaan rajan alle humpsahdettiin Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan elokuun lopulla 2014. Kymmenessä vuodessa on kaupunki. menettänyt 2176 asukasta.

Äänekosken osalta ennuste näyttää huonolta, sillä väkiluku jatkaa laskuaan. Vuonna 2045 väkiluvun muutos tulee olemaan 14,8 prosenttia. 

Suomen kunnista suurin häviäjä on ennusteen mukaan Kyyärvi, joka pienenee 35 prosentilla. Naapurikunnistamme Viitasaari menettäisi asukkaistaan 17,8%, Saarijärvi 16,7%, Laukaa 1,9%  Uurainen 10,7% ja Konnevesi 20%. 

Ennuste kertoo, että Jyväskylä kasvattaa väkilukuaan 11,3 prosenttia ja Muurame 10,7%. . 

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 20240 suurimmassa osassa Suomen kunnista kuollaan enemmän kuin synnytään, näin myös Äänekoskella. Ennusteen mukaan maassamme olisi vuonna 2035 vain 18 kuntaa, joissa syntyneitä on enemmän kuin kuolleita. Vuoteen 2045 mennessä luku olisi laskenut 13:een kuntaan,  joista yksikään ei ole Keski-Suomen kunta.
Ennuste kertoo, että Äänekoskella asuu vuonna 2045 15 149 henkeä, ja että lapsia syntyy 96 kun taas ajasta ikuisuuteen poistuu 261 äänekoskelaista, eli erotus syntyneiden ja kuolleiden välillä on 165 henkeä. 

Tilanne ei juuri poikkea tämän päivän todellisuudesta, sillä tänä vuonna on kuntaamme syntynyt 108 lasta ja kuolleeksi on julistettu 246 kertaa. Erotus 138 päätä. 

Muuttoliike pelastaa, sillä Äänekoskelle muuttaa vuonna 2045 uusia – tai paluumuuttavia kuntalaisia 682, ja muuttokuormansa Äänekoskelta pois pakkaa vain 588 henkilöä, muuttovoittoa siten 94 pään verran. Kuluvana vuonna on meiltä muutettu 767 hengen verran, ja meille päin on kirjansa muuttanut 724, eli muuttotappiota 44 henkeä. 

Maahanmuutto on ainoa pelastus, sillä työikäisten määrä kasvaa Suomessa vain maahanmuuton ansioista. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy