ÄKS

Tulossa elintärkeät vaalit – äänestysinnokkuus ratkaisevassa roolissa

15.10.2021 15:00
Älä jätä ääntäsi käyttämättä!

Aluevaalit ovat pian jo ovella. Hyvinvointialueiden myötä tavoitellaan vahvempaa ja tasapuolisempaa otetta palveluiden järjestämiselle – huoli on silti kova. Tuleeko Äänekosken ääni kuuluviin?

 

Sote-uudistus hyväksyttiin eduskunnassa kesäkuussa ja hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö astui voimaan heinäkuun alussa. Uudistuksen vuoksi järjestetään aluevaalit sunnuntaina 23. tammikuuta, joissa valitaan edustajat 21:lle uudelle hyvinvointialueelle. Keski-Suomen hyvinvointialue koostuu Keski-Suomen maakunnan kunnista. Uudistuksen myötä kuntasektorin työntekijämäärä vähenee merkittävästi, kun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen henkilöstö siirtyvät kokonaisuudessaan uusien hyvinvointialueiden palvelukseen. Koko maassa yli 173 000 ihmisen työnantaja vaihtuu, kun sote-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille.

Kansalaisten terveyserot ovat alkaneet kasvaa, ja uudistuksen tarkoituksena onkin taata tasapuoliset palvelut kaikille suomalaisille, kaikille äänekoskelaisille.

Mutta. 

Nyt olemme suuren, rakenteellisen muutoksen edessä. Keski-Suomeen valitaan 69 valtuutettua, joiden työ alkaa maaliskuun alussa. Nyt on kyse äänestysinnokkuudesta. Kesäkuun kuntavaalien äänestysinto oli Äänekoskella erittäin laimeaa, vain 51,3 prosenttia. Jos peilataan tähän saa Äänekoski vain kaksi edustajaa. Ylen tekemän selvityksen mukaan jyväskyläläiset kahmaisisivat kakusta suurimman siivun 55:llä edustajallaan, Laukaa saisi kuusi paikkaa, Äänekoski, Jämsä ja Muurame kaksi sekä Saarijärvi ja Keuruu yhden edustajan. Eli: Keski-Suomen 22:sta kunnasta vain seitsemän saisi oman edustajansa aluevaltuustoon.

Kysyimme: onko huoli jo herännyt? Saavatko äänekoskelaiset äänensä kuuluviin vai jyrääkö jyväskyläläiset meidät mennen tullen?

Kokoomuksen Tommi Lunttila kertoo, että hänen suuntaansa on luotu paineita mukaan lähtemiselle. 

– En ole vielä tehnyt päätöstä. Olemme suunnitelleet, että Äänekoski ja Konnevesi olisi yhtä aluetta ja että nimeäisimme viisi ehdokasta tältä alueelta. Tarkoitus on saada aikaiseksi hyvä ja monipuolinen lista. 

Lunttila sanoo, että huoli on kova. 

– Kannan isosti huolta, sillä kaikki on vielä on epäselvää, ja miten palvelutaso määritellään. Äänekosken sijainti voi tulla ongelmaksi, sillä pahimmassa tapauksessa katsotaan, että olemme lähellä Jyväskylää ja palveluita aletaan keskittää sinne, Lunttila pohtii. 

Keskustan Henna Penttinen pitää suurena huolena tiedottamisen ohutta lankaa.

– On huolestuttavaa, etteivät kuntalaiset tiedä, mitä aluevaalit merkitsevät tavalliselle ihmiselle. Huolestuttavaa on, ettei uudistuksen vaikutuksia ole vielä tiedostettu. On käsittämätöntä, jos moni kunta jää vaille omaa edustajaa. Ei tällaisella laskutavalla saada aikaan joka kolkkaa puolustavaa valtuustoa. 

Penttinen sanoo kuntavaalien siirron näkyvän tietynlaisena vaaliväsymyksenä. Hän ei aio asettua ehdolle. 

– Juttelemme asiasta syyskokouksessa, ja sitten ollaan jo viisaampia. Kuka ehdolle lähtee, olemme hänen tukenaan, Penttinen lupaa. 

Perussuomalaisten Lauri Lax on lähdössä ehdolle. Valmis ehdokaslista viedään piirin kokoukseen 27. lokakuuta. 

– Meidän ei tarvitse kalastella ehdokkaita, sillä ei ole ongelmallista saada ehdokkaita listoille. Me ymmärrämme, että nyt kyseessä tärkeät vaalit ja huoli siitä, että palvelut säilyvät ja ovat saavutettavissa, Lax sanoo. 

Lax pitää huolestuttavana äänestysinnon laimeutta, on kyse sitten mistä tahansa vaaleista. 

– Äänekoskella otetaan mielellään kantaa asioihin, mutta miksi ei lähdetä uurnille? Nyt pitää saada ihmiset äänestämään, sillä uhkakuva on kova, Lax sanoo. 

Sosialidemokraattien Seppo Ruotsalainen kertoo, että äänekoskelaisia demareita tulee olemaan listalla kuusi. Hän on yksi kuudesta. Demareiden ehdokaslista jätetään piirin päätettäväksi 13. marraskuuta. 

– Huoli on todella iso, jos tuo Ylen julkaisema skenaario toteutuu. Ihmisten pitäisi tiedostaa, kuinka tärkeistä vaalista on kyse, Ruotsalainen muistuttaa. 

Aluevaltuusto tulee päättämään isoista asioista. 

– Vielä on saatava moneen kysymykseen vastaus, ja tulen penkaamaan niitä vastauksia, Ruotsalainen lupaa. 

Kristillisdemokraattien Piia Flink-Liimatainen ei ole vielä mahdollisesta ehdokkuudestaan päättänyt. 

– Huoli on kova, saadaanko äänekoskelaisten ääni kuuluviin. Väistämättä näyttää siltä, että aluevaltuuston kokoonpano tulee olemaan Jyväskylä -painotteinen. 

Flink-Liimatainen pitää asiaa hyvin huolestuttavana pienten kuntien näkökulmaan peilaten. 

– Nyt jää tietoa saamatta ja työntekijöiden vastuu lisääntyy, Flink-Liimatainen harmittelee. 

Vihreiden Pilvi Honka ei ole lähdössä ehdolle. 

– Uuden äärellä ollaan, ja soisin, että täältä meiltäkin olisi vahva edustus asioistamme päättämässä. 

Äänestysinnon lopahtaminen kautta linjan on demokratialle huono ilmiö. 

– Olen huolissani koko Äänekosken äänestysilmapiiristä, Honka sanoo. 

Vasemmistoliiton Matti Virtanen ja Riikka Happo ovat molemmat lähdössä vaaleihin mukaan. 

– Vaalit ovat todella tärkeät, ja toivon, että ihmiset ymmärtäisivät tämän. Vaalikampanja taitaa jäädä lyhyeksi ja osin myös joulun jalkoihin, tämäkin tuo oman lisänsä, Virtanen sanoo. 

Happo lisää, että vaaleista ja sen vaikuttavuudesta on syytä puhua enemmän. 

– Täytyy terästäytyä itsekin, Happo sanoo. 

Vastaa

  1. Kipukroonikko, pitkäaikaissairas ja politisointiin kyllästynyt sanoo:

    Hyvät poliitikot, olette huolissanne Äänekosken äänestysinnokkuudesta ja äänestysilmapiiristä. Näin alle kolmekymppisenä veronmaksajana voin ilmaista yhden esimerkin tälle, nimittäin teidän oma käytöksenne on ilmiön aiheuttanut. Suurin osa teistä kertoo ajavansa äänestäjien tahtoa, mutta kuitenkin tositilanteessa nyökyttelette päätänne muiden tahtiin konfliktien välttämiseksi. Ajattelette konkreettisesti Äänekosken etua, mutta unohdatte pakkoliitoksilla liitettyjen sivukuntien olemassaolon välittömästi suun avatessanne. Hyvinvointialueeseen liittyen kovinkaan monella teistä ei ole alalle sopivaa sosiaali- ja terveysalan johtajakoulutusta, että olisitte päteviä ajamaan kaupunkilaisten etua vilpittömästi. Ilman, että ajaisitte samalla myös omaa etuanne ja puolueen etua. Samalla kuulee myös valitettavan vaaliväsymyksestä, joten miksi teitä kuormittaisin lisätaakalla?

    Olen toivoni menettänyt hyvinvointialueen toimivuuden suhteen, sillä poliitikko ei ole oikea henkilö edustamaan terveyspalveluiden saatavuudessa tai hankinnassa. Suorastaan sydän itkee verta, miksi Sipilän hallitus lähti tätä edes ideoimaan, kun asia ei kuulu osaksi politiikkaa lainkaan. Terveyspalveluiden politisointi yleensäkin vie asioita vain huonompaan jokaisen puolueen ideoidessa omasta mielestä parhaimmat ideat ja odotukset, jotka eivät todellisuudessa korreloi oikean tarpeen kanssa millään tavalla. Tulevaisuudessa myös Äänekosken kipukroonikot ja pitkäaikaissairaat saavat tämän tuntea luissaan ja nahoissaan, hyvinvointialuemallin keskittäessä palvelu- ja hoitoprosessit entistä enemmän erikoissairaanhoidon käsiin ja mennään hinta edellä, vaikka suurin hyöty saataisiin terveyskeskuksessa vieläkin pienemmällä rahalla.

    Se, että saatat toimia tai olet aiemmin toiminut terveyspalvelualan johtokunnassa tai muussa vastaavassa, ei kerro osaamisestasi mitään, joten voit unohtaa ehdokkuutesi. Se, että ajat mielestäsi kaupunkilaisten etua, haluat säilyttää terveyspalvelut Äänekoskella tai puolueesi asettaa odotuksia suhteesi ehdolle asettumisessa, ei ole pätevä syy ilmoittautua vaaliehdokkaaksi. Oikeat henkilöt tähän ovat ylilääkärit tai heidän hyväksymät sosiaaliterveysalan koulutuksen saaneet henkilöt. Eli erikseen virkaan palkattava henkilö, ei vaikutuksille altis omaa ja puolueen etua ajava poliitikko. Moniko meidän kunnallispoliitikoista on saanut korkeakoulutuksen juuri terveyspalvelualalle ja sen johtotehtäviin? Näitä ei ole varmasti yhtäkään, joten en myöskään tule ketään epäpätevää äänestämään tehtävään.

  2. Jiiki sanoo:

    Hyvin kirjoitettu kipukroonikko. Asia on just näin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy