ÄKS

Urheiluhullut kaipaisi uutta maalipintaa, arvioi taiteilija

14.07.2013 15:19

Kitaristina,  kuvanveistäjänä ja ”Siirin ja Reinon isänä” tunnettu Antti Nordin vieraili Äänekosken suunnilla viikonloppuna ja kertoi siinä sivussa käyneensä tarkastamassa ”Urheiluhullut” -teoksensa kunnon Äänekosken liikuntatalon julkisivusta.

– Ihan hyvältähän se vielä näytti. Vähän vaan värit haalistuneet uudenveroisesta, Nordin arvioi.

– Silloin maaleille luvattiin kymmenen vuoden ikää, mutta siinäpä ovat pysyneet kolmekymmentä. Aika hyvin!

Antti Nordin

Antti Nordin

Ilman minkäänlaista yhtymäkohtaa Äänekoskeen Nordin arvioi olleensa paikkakunnalla yhteensä noin kaksi viikkoa elämänsä aikana. Hänet kuitenkin tiedetään täällä juuri kyseisestä teoksesta, jossa hahmot kirmaavat iloisina pitkin Liikuntatalon seinää.

– Nuorena Taideakatemian opiskelijana osallistuin reliefikilpailuun, jonka Äänekosken kaupunki julisti. Muistelen, että silloin vuonna 1982 Äänekosken koripallojoukkue pärjäsi hyvin liigassa, ja sain käsityksen että tässä pitäjässä rakastetaan urheilua. Nimi urheiluhullut on nimenomaan hyvässä mielessä annettu, Nordin muistelee hymyillen.

Uunituoreena teoksen maalipinta oli kirkas ja kiiltävä, mutta nyt aika on tehnyt tehtävänsä. Tulisiko itse teoksen isä maalaamaan sen uudelleen?

– Se on ihan Äänekosken kaupungista kiinni, ei se ilmaista hommaa ole, Nordin naurahtaa pilkettä silmäkulmassa.

Vastaa

  1. Onko enää väliä, miltä uimahallin kyltti näyttää sanoo:

    Äänekosken Huiman koripalloilun hautajaisten vuoksi, voidaan unohtaa myös uusi maalipinta. Vaikka kateelliset aina korista ovat parjanneet, niin viimeisiä Äänekosken näkyvyyttä parantavia asioita on viety pois. Täytyy tehdä juttuja Nordinista, jota selvästi ei koko juttu kiinnostanut. Kaikki tsemppi Kimmo Kinnusen pojalle kuitenkin. Nostan hattua Kimmolle ja pojalle! Viimeiset mohikaanit Äänekoskella!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy