ÄKS

Valtuustoaloite Kesäkaaran ympärivuotisesta toiminnasta lähetettiin uudelleen käsittelyyn

14.03.2022 18:57 (muokattu 14.03.2022 19:43)
Arkistokuva

Perussuomalaisten Joni Kotilaisen valtuustoaloitteeseen on ottanut kantaa adressin voimalla toistasataa nimeä.

 

Kyseessä on Kesäkaaran ympärivuotinen toiminta. 

– Esitän, että aloite palautetaan takaisin valmisteluun, Kotilainen lausui.

Marke Tuominen kannatti Kotilaisen ehdotusta. 

– Nuoret ovat ottaneet kantaa ja mielestäni aloite pitää palauttaa käsittelyyn osoituksena, että olemme kuulleet nuoria.

Maltillisten Marko Laitinen kysyi opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiältä millä nuorisotyöntekijät liikkuvat. 

– Omilla autoillaan. Meillä on liikkuva nuorisotyö ilman kesäkaaraakin, ja kevään edetessä kaara tulee käyttöön lokakuun loppuun saakka. Välittävät aikuiset kyllä liikkuu, Härtsiä muistutti. 

Valtuustoaloite lähetettin uudelleen valmisteluun. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy