ÄKS

Valtuustoaloitteella tavoitellaan kaupungin kulttuurikesään enemmän elämää ja osallisuutta

22.03.2021 11:04
Arkistokuva.

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Äänekosken kaupunki tukee Ääniä festivaalin järjestämistä vielä 20 000  eurolla.

 

– Tuki kanavoituu suoraan Äänekoskella toimivien yhdistysten monipuolisen kulttuurifestivaalin kautta Äänekosken asukkaille ja äänekoskelaisille toimijoille, allekirjoittaneet painottavat.

Valtuutetut Sirpa Martins (vas), Pilvi Honka (vihr), Marke Tuominen (ps) ja Pekka Ouli (sd) yhtyvät huoleen, jota äänekoskelaisissa yhdistyksissä tällä hetkellä tunnetaan: korona ja sen aiheuttamat vaikeudet eivät yksin selitä tilanteen radikaalia muutosta huonompaan ihmisten osallisuuden näkökulmasta.

– Byrokratia ja huonot hallinnolliset ratkaisut ovat nakertaneet yhdistyskenttää ja vaikeuttaneet kaikenlaista tekemistä ja toiminnan järjestämistä. Ylen uutisointi palautuvista, käyttämättä jääneistä kulttuuri- ja vapaa-ajan määrärahoista oli suora lähetys ankeuttajien maailmasta, aloitteen allekirjoittaneet toteavat.

Neljän eri puolueen valtuutetut vaativat korjaavia toimenpiteitä kulttuurikentän elävöittämisen puolesta.

– Tarvitaan myös uusia keinoja siihen, että ihmiset pystyvät tekemään ihmisille iloa ja elämyksiä ankeassa, poikkeuksellisessa ajassa. Nyt on aika rakentaa valmiuksia elämää juhlivaan aikaan poikkeusajan toivottavasti jo pian päättyessä.

Aloitteella toivotaan tukea myös kaupunkiin jo vakiintuneille tapahtumille sekä Äänekosken kyläyhdistyksille, jotka järjestävät kylien yhteisöjä kokoavan avoimen tapahtuman vuosina 2021-2022 tai osallistuvat kaikille avoimen tapahtuman järjestämiseen, tarjotaan lisätukea varsinaisen perusavustuksen lisäksi.

– Nämä tukimäärärahat ohjataan hakemusten kautta ja niissä otetaan huomioon erityisesti yhteisöllisyyden ja osallisuuden näkökulma. Sumiaisten rautalankafestivaalia, Konginkankaan kesäpäiviä ja Suolahden kesäpäiviä tuetaan erityisellä festivaalimäärärahalla. On erityisen tärkeää tukea kaikkea ruohonjuuritason toimintaa, jossa talkoohenkeä ja yhdessä tekemistä jaksetaan edistää.

Sirpa Martins toivoo, että mahdollisimman moni valtuutettu yhtyy aloitteeseen allekirjoituksellaan. Valtuuston kokous on 29. maaliskuuta.

– Tässä poikkeuksellisessa korona-ajassa pitää näkyä myös valonpilkahduksia, Martins sanoo.

Pilvi Honka iloitsee, että on vielä tahoja, jotka jaksavat luoda valoa tähän surkeaan korona-aikaan.

– Nyt on osoitettava tukea niille, jotka jaksavat tehdä ja touhuta koko yhteisön hyväksi. Heille täytyy osoittaa kaikki mahdollinen henkinen sekä taloudellinen tuki, Honka sanoo.

Ääniä Festivaalin Jasu Rossi on yllättänyt ajatuksesta. Hän uskoo, että Äänekoski on palaamassa takaisin vahvaksi ja tunnetuksi kulttuurikaupungiksi.

– Olemme erittäin kiitollisia ja positiivisesti yllättyneitä tästä tiedosta ja siitä, että kaupunginvaltuutetut ovat näin vahvasti meidän ja kulttuurin puolella. Aloite osoittaa, että tässä kaupungissa kulttuurin arvostus on palaamassa juurilleen ja kulttuurirakkaus ylittää puoluerajat. Tieto aloitteesta tuli meille täytenä yllätyksenä ja se on otettu työryhmässämme nöyränä mutta innostuneena vastaan, Rossi sanoo.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy