ÄKS

Valtuutetut on nyt nimetty luottamustehtäviin – Jari Halttusesta valtuuston puheenjohtaja

06.08.2021 19:09 (muokattu 06.08.2021 19:12)

Kaupunginhallituksen puheenjohtajana jatkaa SDP:n Kari Kiiskinen.

Äänekoskella on saatu sovittua kaupunginvaltuuston, -hallituksen ja lautakuntien puheenjohtajat, tiedottaa luottamuspaikkaneuvotteluiden puheenjohtaja Seppo Ruotsalainen (sd). Puolueet ovat myös sopineet, että poliittiset ryhmät voivat kahden vuoden kuluttua tarkistaa paikat halutessaan.

Äänekosken Keskustan valinta kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi on Jari Halttunen (kesk) ensimmäiseksi kahdeksi vuodeksi ja sitä seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi Henna Penttinen (kesk).

– Haluan tuoda valtuustoon uudenlaista johtamista, jossa korostuu yhdessä tekeminen ja osallistaminen sekä tiedolla johtaminen. Tavoitteena on rakentaa Äänekoskesta elinvoimainen kaupunki, Halttunen kertoo Äänekosken Keskustan tiedotteessa.

Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajistoon valittiin Sirpa Martins (vas), Lauri Lax (ps), Piia Flink-Liimatainen (kd) sekä Seppo Ruotsalainen (sd).

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nimettiin SDP:n Kari Kiiskinen. Ensimmäisen varapuheenjohtajan paikka on valtuuston puheenjohtajuuden tapaan jaettu kaksivuotiskausittain Keskustan Henna Penttisen ja Jari Halttusen kesken. Toinen varapuheenjohtaja on Matti Virtanen (vas).

Lautakuntapaikat jaettiin seuraavasti:

Kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Petri Leppänen (vas) ja varapuheenjohtajaksi Marjatta Huhta (kesk).

Suhteellisten vaalien lautakuntaa puheenjohtaa Joni Kotilainen (ps) ja varapuheenjohtajana toimii Tarja Pullinen (kok).

Opetus-ja kasvatuslautakunnan puheenjohtajana toimii Timo Pulli (sd) ja varapuheenjohtajana Marja Kolari (ps).

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtoon nimettiin Marjatta Huhta (kesk) sekä varapuheenjohtajan paikalle Mari Koistinen (vas).

Sosiaali-ja terveyslautakunnassa puheenjohtajana toimii Rolf Nyholm (sd) ja varapuheenjohtajana Mari Paananen (sd).

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja on  Leila Lindell (kesk) ja varapuheenjohtaja Mikko Somiska (kok).

Kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Petri Leppänen (vas) ja varapuheenjohtajaksi Marjatta Huhta (kesk).

Kulttuuri-ja liikuntalautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Petra Virtanen (ps) ja varapuheenjohtajaksi. Ilidio Flores (vas).

Ympäristölautakunnan puheenjohtajana toimii Kimmo Tuikka (vihr) ja varapuheenjohtajana Peter Lindenberg (sd).

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy