ÄKS

Vapaa-aikalautakunta jakoi 121 500 euroa perusavustuksia paikallisille kulttuuri-, liikunta-, kylä ja nuorisoyhdistyksille

25.05.2021 13:49 (muokattu 25.05.2021 14:00)

Äänekosken vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan 24. toukokuuta jakaa vuoden 2021 perusavustuksina yhteensä 121 500 euroa paikallisille yhdistystoimijoille.

 

Kulttuuritoimen perusavustuksia jaettiin 26 hakijalle yhteensä 34 000 euroa. Hakijoita oli yhdeksän enemmän kuin vuonna 2020 ja määrärahaa korotettiin 11 700 euroa edellisvuoteen verrattuna. Näin ollen kaikille uusille hakijoille saatiin kanavoitua avustus, eikä yhdenkään hakijan avustusta tarvinnut leikata. Näiden lisäksi kulttuuritoimen avustusmäärärahoista tuetaan yhteistyösopimusten kautta Keitele-Museon toimintaa 16 000 euroa ja Ääniä Festivaalin toimintaa 10 000 euroa.

Liikuntapalveluiden perusavustuksia jaettiin 15 hakijalle yhteensä 37 000 euroa. Hakijoita oli neljä enemmän kuin vuonna 2020 ja määrärahaa korotettiin 4 500 euroa edellisvuoteen verrattuna. Näin ollen kaikille uusille hakijoille saatiin kanavoitua avustus ja useiden hakijoiden avustuksia myös korotettiin maltillisesti.

Kyläyhdistysten perusavustuksia jaettiin 16 hakijalle yhteensä 18 500 euroa. Hakijoita oli neljä enemmän kuin vuonna 2020 ja määrärahaa korotettiin 3 570 euroa edellisvuoteen verrattuna. Näin ollen kaikille uusille hakijoille saatiin kanavoitua avustus, eikä yhdenkään hakijan avustusta tarvinnut leikata.

Nuorisotoimen perusavustuksia jaettiin seitsemälle hakijalle yhteensä 32 000 euroa. Hakijoita oli yksi enemmän kuin vuonna 2020 ja määrärahaa laskettiin 400 euroa edellisvuoteen verrattuna.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy