ÄKS

YTM Niilo Nissinen Keski-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajaksi – Olli Jämsén jatkaa piirihallituksessa

30.11.2023 12:49
Keski-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin YTM, yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntija Niilo Nissinen. Nissinen on toiminut aiemmin mm. Kokoomuksen Jyväskylän kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä piirihallituksen jäsenenä.

Keski-Suomen Kokoomuksen syyskokous pidettiin Hankasalmen Revontulessa keskiviikkona 29.11.2023.

 

Keski-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin YTM, yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntija Niilo Nissinen. Nissinen on toiminut aiemmin mm. Kokoomuksen Jyväskylän kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä piirihallituksen jäsenenä. Nissinen oli ehdolla kevään 2023 eduskuntavaaleissa ja on Jyväskylän kaupunginvaltuuston varavaltuutettu.

– On suuri kunnia päästä jatkamaan Lotan ansiokasta työtä puheenjohtajana. Vuosi 2024 on oikea vaalien supervuosi, jolloin käydään sekä presidentin että europarlamenttivaalit. Työn sarkaa riittää, vaan kokoomuksen menestys kummassakaan vaalissa ei keskisuomalaisten panoksesta tule jäämään kiinni!, Nissinen sanoo.

Piirin puheenjohtajana kuusi vuotta toiminut Lotta Ahola siirtyi sivuun hyvillä mielin.

– Kiitollisena jätän puheenjohtajan tehtävän seuraajalleni. Nyt on aika keskittyä muihin tehtäviin sekä mahdollisesti johonkin aivan uuteen. Puheenjohtajavuodet ovat tuoneet mahdollisuuden verkostoitua laajasti niin Keski-Suomessa kuin valtakunnallisestikin. Toki aika on vaatinut itseltä vahvaa sitoutumisista, priorisointia ja ajankäyttöä. Toivotan uudelle puheenjohtajalle menestystä tehtävässään sekä onnittelut varapuheenjohtajille sekä koko uudelle piirihallitukselle, Ahola kommentoi.

Aholalla on edelleen luottamustoimia, jotka pitävät kalenterin ruuhkaisena. Hän toimii muun muassa aluehallituksen varapuheenjohtajana ja maakuntahallituksen jäsenenä.

Varapuheenjohtajiksi valittiin Katja Isomöttönen Jyväskylästä ja Emilia Koikkalainen Keuruulta. Muut piirihallituksen jäsenet vuodelle 2024 ovat:

  • Ilari Suuronen, Joutsa
  • Heikki Paavisto, Jämsä
  • Leila Saikkonen, Jyväskylä
  • Petri Laaksonen, Jyväskylä
  • Pekka Jalkanen, Laukaa
  • Riitta Suonpää, Muurame
  • Harri Lehtinen, Saarijärvi
  • Tuija Siltanen, Viitasaari
  • Olli Jämsén, Äänekoski

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen toi kokoukselle terveiset etäyhteyksien kautta suoraan Kesärannasta. Hankasalmen tervehdyksen kokoukselle toi kunnanjohtaja Matti Mäkinen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy