16-vuotias söi yhden Panacod-tabletin – poliisi tutki rikosta


Panacod on huumaavasti kipua lievittävä lääke, jota ei luvatta saa nauttia. Kuva: ZngZng

16-vuotias suolahtelaistyttö joutui rikoksesta epäillyksi syötyään yhden Panacod-tabletin. Epäilty huumausaineen käyttörikos tapahtui toukokuussa 2011.

Runsaat kaksi vuotta myöhemmin kihlakunnansyyttäjä päätti, ettei tyttö joudu teostaan käräjille. Syyttämättäjättämispäätös syntyi syyskuussa.

Tyttö oli ottanut lääkkeen luvatta kaapista omassa kodissaan. Syyttäjä katsoi, että teko on johtunut pikemmin harkitsemattomuudesta kuin piittaamattomuudesta lain kieltoja ja käskyjä kohtaan.

Syyttäjän mukaan teosta ei olisi ollut odotettavissa kuin korkeintaan sakkoja. Syyte jäi nostamatta juuri rikoksen vähäisyyden ja tekijän nuoren iän vuoksi.

Panacod-lääke sisältää parasetamolia ja kodeiinia. Myös metyylimorfiinina tunnettu kodeiini on opiaatteihin kuuluva lääkeaine. Keskushermostoon vaikuttavia, hyvänolontunteen aiheuttavia opiaatteja käytetään myös huumausaineina.

Vastaa

  1. miriam liimatainen

    hyvänolon tunne. tälle tul paremminkin hirveänolon tunne. oli eka ja viimenen pilleri, ihan reseptillä saatua. hui kauhistus mikä tabu

    Vastaa
  2. Patterinhaan mumma

    Mä taidan olla diileri, kun olen antanut molemmille aikuisille lapsilleni Panacodia lääkekaapistani. Toisella oli viisaudenhampaan leikkaus tehty ja toisella joku muu juttu. Resepti on omani.

    Vastaa
    1. anttijaska

      Kipulääkkeen syöminen kipuun on asiallista. Jos kodeiinipitoista valmistetta käyttää muuhun tarkoitukseen, on kyse rikoksesta.

      Omien reseptilääkkeiden anniskelu muille sisältää aina sen riskin, että lääke aiheuttaa hankaluuksia, pahimmillaan kuoleman. Ei reseptivalmisteiden määrääminen suotta ole lääkärin hommaa. Hitostako sinä tiedät toisten riskit ja muun lääkityksen, vaikka miten olisivat omia lapsiasi.

      Ei tarvitse typeräksi heittäytyä, vaikka aihe onkin siihen houkutteleva.

      Vastaa
  3. seppo o järvinen

    Ei näytä poliiseilla resussipulaa olevan, kun moisen takia jutun syyttäjäjälle rahjasivat, eikä paljon järkeäkään tallella siiitä vähästä, mitä heille yleensäkään on suotu!

    Vastaa
  4. Juupajuu

    Eiko teillä reporttereilla ole muuta tekemistä kun kirjoittaa tälläisiä tyhjiä juttuja, eikö suomen poliisilla ja syyttäjällä ole parempaa tekemistä kuin vahtia lapsia…? Miten täämä kyseinen tyttö edes oli jäänyt kiinni panacodeista..? Olisiko suomen oikeasti aika vain kaatua, tulla sisällissota jos se vaikke helpottaisi näihin turhiin juttuihin.. Poliisi valittaa rahapulaa ja silti vahtii kukkastenkasvattajia ja nuoria jotka popsivat särkylääkkeitä..? Aivan, eihän suomessa mitään isoja rikoksia olisikaan, eikun joo, ne kaikki isot rikokset tapahtuvat eliitissä ja itse poliisissa.

    Ei tämä propagandan suoltaminen oikeasti tuo teille enempää lukijoita, varsinkin kun tälläisten juttujen jälkeen suurinosa ihmisistä tajuaa kuinka paskaa juttua nykypäivänä netissä suolletaan, ja missä jamassa suomi on.. Olisiko aika ottaa kantaa johonkin muuhun kuin siihen, että suomen ”suurtähdet” saavat lapsia, ja nuoret polttavat kannabista.. Ylläriylläri, niin on tapahtunut tässä maassa jo aikojen alusta asti.. Pistää vihaksi.

    Vastaa
    1. Roni

      Nonnii, tällaisista kommenteista huomaa että ehkä oliskin jotain toivoa vielä, kun näitä ihmisiä jotka näkevät asiat niikun ne on, on ilmeisesti vielä olemassa.

      Tosiaan suurin osa, uskaltaisin väittää että yli 85% suomen kansalaisista ovat juuri sellaisia jotka uskovat hyvinvointivaltioon ja poliisiin sokeasti.

      Mielestäni tää on ihan järjetöntä, se että poliisi yrittää valvoa nuoria ja viettää niin paljon aikaa&resursseja
      1)Seurantaan (puh. kuunteleminen, valokuvaus ja fyysinen tarkkailu)

      2)Nuorten enimmäkseen mutta myös muita ikäluokkia koskeva kannabiksenkäyttö, kasvatus ja myyminen.

      Mielestäni on tärkeää ettei sitä välitetä alle 18vuotiaille, mutta läheppä vertaamaan sitä alkoholiin, johon sairauteen alkoholismi monia satoja elleipä tuhansia ihmisiä sairastu vuosittain.

      Kannabiksella sen sijaan on kuolemantuottaus määrä: EI YHTÄKÄÄN!

      Mitäpä jos poliisi vähentäis kaiken kannabiksen liittyvää toimintas edes 50%lla ja kohdistaisi niitä satoja tuhansia euroja Seksuaalirikoksiin, lapsiin kodistuvaan väkivaltaan, muihin henkirikoksiin ja ryöstö/varkauksiin.

      Poliisin valta vähennettävä, ne ovat pelkkiä ihmisiä, juuri kuten sinä.
      Miksi niillä on oikeus päättää paljon joudut valtiolle maksaa kaikkien verojen lisäksi sakkoja kun oot tehny 18tunnin päivän töitä väsynyt ja ajat 15km/h ylinopeutta ettet nukahda rattiin?

      Hyvät ihmiset, tai pahat: KÄYTTÄKÄÄ NIITÄ VTUN AIVOJA JOS TEILLÄ NIITÄ ON!!

      Terv.
      -saatanan vihainen töitä tekevä kansalainen.
      Ikä 20v.

      Vastaa
    2. anttijaska

      Eikö itselläsi ole parempaa tekemistä kuin kirjoittaa typerä vuodatus aiheesta, josta et näy tietävän mitään. Opettelisit vaikka oikeinkirjoitusta tai eri tekstityyppejä.

      Vastaa
  5. Markus Laine

    Jokainen vastaava uutinen vähentää kunnioitusta lainsäädäntöä ja lainvalvontaa kohtaan.

    Vastaa
    1. Kessu Kolmikorva

      Todellakin. Olet aivan oikeassa. Itse reilut 20 vuotta tällaisia uutisia lukeneena en osaa enää kunnioittaa huumelaki mitenkään. En paljon poliisiakaan. Silloin kun niitä olisi tarvinnut itseeni kohdistuneiden koskemattomuusloukkausten ja muiden rkosten takia, niin ei näy missään. Mutta auta armias kun olen pilveä ja se on tullut ilmi, niin heti ollaan kimpussa. Todella halveksuttavaa toimintaa poliisilta ja oikeuslaitokselta. Inhottaa olla suomalaisen yhteiskunnan jäsen tällaisen järjettömyyden keskellä. Suomalaiset ovat todennäköisesti maailman tyhmin ja juntein kansa.

      Vastaa
  6. Esko

    No jos sillä päänsäryn saa lähtemään, niin kiva. Muuta hyötyä siitä ei sit ollukaan. Eikä oo ollut hyötyä myöskään Codesan compista yskään ja sen resepti jää apteekkiin. Toisaalta taas Diapameja saa suhteellisen helposti, apteekki vaan ei myy niin paljon kuin jotkut tarvis. Mielialalääkkeistä löytyis esimerkiksi Voxra, jota voi käyttää myös väärin jos tahtoo ja jos toimii. Mulla ei.

    Vastaa
  7. VarttiHulliu

    Kaksi vuotta kesti, ennenkuin syyttäjän vajavainen järjenkäyttö voitti. Poliisillekin voisi antaa tapauksesta tästä tikkarin, josta tutkia, josko olisi liikaa sokeria, niin voi nostaa syyte jonnekin.

    Vastaa
  8. Ihmeellistä

    Uskomaton juttu. Miten on mahdollista, että poliisi tuollaiseen resurssejaan käyttää vuosia. Olisi luullut, että syyttämättä jättämisen päätös olisi tullut alta aikayksikön. Pikkupaikkakunnalla on ilmeisesti juttupulaa.

    Itselleni yritettiin sairaalassa antaa ko. lääkettä leikkauksen jälkeen. Oksensin joka pillerin jälkeen.

    Vastaa
  9. ripa

    Viinasta tulee paska olo! jos panacodista saa hyvänolon tunteen niin mikä siinä on väärin?

    Vastaa
    1. markku rossi

      Panacod on morfiinipohjainen lääke, ja se todennäköisesti näkyy poliisin pikahuumetestissä

      Markku

      Vastaa
  10. Kyttäjuttu

    Ja miten poliisi sai tämän selville ylipäätään? Todennäköisimmin pikkumaiset vanhemmathan ne seni tytön käräyttivät.

    Vastaa
    1. Mä vaan

      Oliko tyttö mahdollisesti nauttinut myös alkoholia ?
      Varma sairaalareissu Panacod?alkoholi yhdistemästä kokemattomalle nuorelle.

      Vastaa
    1. Miina Saari

      Jos joku tekee ilmoituksen,poliisin pitää tutkia asia. Kiittäkää vanhempia tai kuka nyt tutkinta pynnön onkaan tehyt.

      Vastaa
  11. Antti

    Siis mistä se epäily huumausaineen käyttörikoksesta tuli? Kodeiini on luokiteltu lääke- eikä huumausaineeksi, ja reseptilääkkeen ottaminen ilman reseptiä on lääkerikos.

    Vastaa
    1. Veikko Hamppu

      Kodeiini on YK:n huumelistalla. Siks näin. Ite tilasin joskus 30x100mg tramalia. Tulliin jäätyä syyte:lääkeainerikos, josta ei nostettu vähäisyden takia syytettä. Kun tulliin jäi 30x15mg kodeiinipilleriä, oli syyte: huumausainerikos ja maahantuonti. Sakko 70pvsakkoa.

      Vastaa
  12. Tanja

    Kaksi vuotta :/ huhhuh………… ja kiitos tiedosta, nyt monet ovat kiinnostuneita saada hyvänolontunteita :/

    Vastaa
  13. nivalgasibal

    isokokoinen naamapalmu (paracetamol on 4g annostuksella letaali, joten todellinen vaarahan tilanteessa on ollut) mut eiks tälläset yleensä jätetä niiku perheen sisäsiks puitaviks eikä koko kansan aiheeks

    Vastaa
  14. Mikko Alavus

    Poliisit ja syyttäjä ovat todella sairaita! Kummallekin potkut! Lääkäri linnaan kun määrää opiaattijohdannaisia (huumeita) lapsioperheille ja vanhemmille sakkoja kun uskovat mitä lääkäri sanoo!

    Vastaa
  15. ReiskaK

    Kumpaa tässä nyt enempi syyllistetään poliisia joka tutki ihan naurettavaa oletettua rikosta vaiko syytöntä tyttöä? Suomessa palaa rahaa satoja tuhansia vuositasolla kun tehdään tikusta asiaa poliisi tutkii ottiko joku luvatta sen ”sokeripalan” puhumattakaan jostakin panacod lääkkeestä mitä myydään rajan takana resepti vapaasti suomessa tämä hyvä särkylääke on reseptin takana kuten kaikki muukin täällä saa kipuun ottaa vain buranaa joka tekee äkkiä mahahaavan on todella vaarallinen lääke pitkässä juoksussa

    Vastaa
  16. Naama nutturalla

    Naurettava juttu! Miten poliisi viitsii edes tutkia tällaista?! Eikö ole tärkeämpää tekemistä??? Ei ainakaan kunnianloukkaus-tapausta poliisi viitsinyt lähteä tutkimaankaan, kai se ei ollut tarpeeksi raflaava juttu.
    Ihmetyttää tapauksessa että kuka ja miksi tämän tytön panacodin ilmoitti poliisille? Oliko kenties joku lastenkotitapaus, sijaislapsi tms. että piti niinkuin lapselle jotenkin kostaa jotain? En mä vaan tajua.

    Vastaa
  17. Sol

    Ihan Kysymyksenä, mistä poliisi tiesi tämän? Puhutaan yhdestä panacodista, eli oliko kyse särkyyn? Tiedän tapauksia jotka ottavat kylläkin päästäksen ”pilveen”, muttaku tässä puhutaan yhestä ja sen takia poliisin kahen vuoden prässiin. Eli Kuten sanoin mistä poliisi päääsi selville tästä yhdestä ja miksi tyttö otti sen?

    Vastaa
  18. Manski93

    Ai en tiennytkään, että panacodit on laittomia. Ja aika reilut vanhemmatkin tuolla tytöllä jos on kerran poliisille soittaneet ja oikeuteen vienyt. 😀

    Vastaa
  19. Minna Helin

    Täällä on jo sanottu jokseenkin kaikki mitä tästä oikeudenkäytön irvikuvasta voi sanoa, mutta yhtä ihmettelen. Kun kerran toimittajat pääsevät käsiksi juttujen sisältöön, niin mitä ihmeen järkeä on kirjoittaa tällaisia nollajuttuja? Tästä jätettiin selvitykset pois, mm. miten ihmeessä asia ylipäänsä päätyi poliisille? Ja miten kummassa poliisi / syyttäjä saa lääkeainerikoksesta huumausainerikoksen? Tiedän kyllä miten se olisi mahdollista, mutta toimittaja onkin päättänyt että lukijat ovat telepatteja, eikä asioista tarvitse kirjoittaa. Olisikin jättänyt koko juttukuvatuksen kirjoittamatta sitten tai siirtyisi suosiolla iltapulujen leipiin. Luokatonta.

    Vastaa
  20. Kissa

    Tyttö otti särkylääkettä ja oli lähellä joutua käräjille. Mitä seuraavaks? Unohdit kaveris synttärit, menee kunnian loukkauksesta.. ?

    Vastaa