30-vuotias tukkijätkän muistomerkki sai uuden kodin


Jorma Niskanen ja Jussi Öhman sekä Tukkijätkän muistomerkki, jonka mallina toimi Sulo ”Kokki” Hokkanen.

30-vuotias tukkijätkän patsas on tehty muistomerkiksi entisajan metsätyömiehille. Komea patsas sai paikan ÄKSän toimituksesta. 

 

 

Tasan kolmekymmentä vuotta sitten, Mikko Niskanen tilasi taitelija Georg Öhmanilta veistoksen Konginkankaan Peräpohjan Lepokorpeen. Tukkijätkän muistomerkin mallina toimi Mikon ystävä ja monien elokuvien avustajana ja roolissa ollut Sulo Hokkanen Konginkankaalta.

Tukkijätkän muistomerkki on Jorma Niskasen omistuksessa. Haljennut veistosta on nyt  korjattu ja korjauksen jälkeen patsas sijoitettiin ÄKSän toimituksen aulaan. Korjauksen suoritti toisen polven veistäjä, Georg Öhmanin poika, Jussi Öhman. Hän muistaa, kuinka Mikon antama tehtävä oli isälleen mieluisa.

– Ukko teki sitä helevetinmoisella palolla! Sillä oli hirveä into tehdä sitä, Jussi Öhman muistelee.

Patsas syntyi taitavan veistäjän käsissä viikossa.

– Koska patsaalla oli kiire, se tehtiin märästä mäntytukista. Siksi se pääsi lohkeilemaan, Jussi Öhman sanoo.

Patsaasta tehtiin myös yksi pienoismalli, joka annettiin Kalle Päätalolle.

Patsaan paljastustilaisuus pidettiin juhlavin menoin, juuri sillä paikalla, johon rakennettiin tukkilaiskämppä elokuvaa Nuoruuteni Savotat varten. Patsaan tuli paljastamaan itseoikeutetusti kirjailija Kalle Päätalo, jonka teoksiin elokuvan käsikirjoitus perustui.

Juhlapuheessaan Päätalo muistutti, että patsas on tarkoitettu muistomerkiksi entisajan metsätyömiehille.

– Miehille, jotka katkoivat tukkipuut justeerilla, pinotavaran pokasahalla, katkaisivat rungot kirveellä ja kuorivat tukit ja pöllit petkeleellä ja koloraudalla, Päätalo lausui.

Paljastustilaisuudessa mukana ollut malli Sulo Hokkanen sai myös kirjailijalta huomiota.

– Ilmeesi ja olemuksesi tulee muistuttamaan miehistä, jotka eivät saaneet eivätkä liioin itkeneet armoa elämän ärjänteessä, Päätalo lausui.

Jorma Niskanen katsoo patsasta tarkalla sisällä.

– Georg halusi tehdä patsaasta siloittelemattoman. Olihan itse mallikin sellainen, Jorma Niskanen sanoo.

 

 

Vastaa