ÄKS

Äänekosken liikenneyhteydet -hanke siirtyy rakennusvaiheeseen

28.04.2016 14:22
Liikennevirasto ja VR Track Oy allekirjoittivat tänään sopimuksen Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeen rataosuuden toteutusvaiheesta. Toteutusvaiheen rakennustyöt käynnistyvät suunnitellusti 1. toukokuuta. Toteutusvaiheen sopimuksen arvo on 47,1 miljoonaa euroa. Liikennevirasto hankkii hankkeeseen tarvittavat kiskot, pölkyt ja vaihteet. Ratahankkeen kokonaisbudjetti on 80 miljoonaa euroa.

 

Ratahanke toteutetaan allianssimallilla, jossa tilaaja ja palveluntuottaja muodostavat yhteisen organisaation. Tilaajana on Liikennevirasto ja palveluntuottajana VR Track.

Kehitysvaihe loi tärkeän pohjan rakennustyölle

Allianssimallilla toteutettavat hankkeet jaetaan kahteen vaiheeseen: kehitys- ja toteutusvaiheeseen, jotka muodostavat kuitenkin yhden tavoitteellisen sopimuksen osapuolten kesken.

– Hankkeen kehitysvaihe on ollut erittäin haastava johtuen sen aikataulusta ja hankkeen sisältöön tehtävien tarkennusten suuresta määrästä. Kehitysvaiheen aikana olemme lisäksi jo tehneet toteutusvaiheen valmistelevia töitä maastossa, kuten ratamateriaalien jakoa, maastotutkimuksia ja mittaustöitä. Hanke- ja rakennussuunnitelmien valmiustaso on nyt kuitenkin hyvä ja ne varmistavat täysimääräisen rakennustöiden aloituksen heti, kun toteutusvaiheen sopimus on allekirjoitettu, kertoo allianssin projektipäällikkö Antti Korhonen VR Trackilta.

– Allianssimalli tuo tarvittavaa synergiaetua Liikennevirastolle ja VR Trackille tässä aikataulultaan ja kustannuksiltaan haastavassa hankkeessa. Yhteistyössä asetetut tavoitteet, aikataulun hallinta sekä töiden yhteensovittaminen onnistuvat molempien sopimuspuolten eduksi, ja samalla saamme täytettyä hankkeelle asetetut laajemmat tavoitteet, jatkaa Liikenneviraston projektipäällikkö Mikko Heiskanen.

Lähiajan ratatyöt ja niiden vaikutukset

Toukokuussa rakennustyöt alkavat radan perusparannustöillä välillä Jyväskylä–Äänekoski. Työt ajoittuvat pääasiassa päiväsaikaan ja viikonloppuihin.

Tasoristeyksiä suljetaan töiden edetessä Jyväskylä–Äänekoski välillä linjatöiden vuoksi. Katkojen ajaksi pyritään järjestämään kiertotieyhteys, ja tasoristeykset avataan liikenteelle heti töiden valmistuttua. Sulkemisista ja kiertotiejärjestelyistä tiedotetaan tarkemmin töiden edetessä.

Päällysrakenteena käytettävää sepeliä lastataan Vihtavuoressa, Kuusaassa, Laukaassa, Suolahdella, Äänekoskella ja Leppävedellä tarvittaessa myös illalla tai yöaikaan. Lastauksesta voi aiheutua lisääntynyttä melua työalueella.

Lisäksi kevään ja kesän aikana tehdään esimerkiksi: Kangasvuoren tunnelin korjaustöitä. Jyväskylä–Laukaa välillä tehdään kalliolouhintoja, joista tiedotetaan myös tarkemmin lähialueen asukkaille.

Muita Jyväskylä–Äänekoski välillä alkavia töitä ovat siltatyöt, rataosan sähköistys, ratarumpujen uusiminen sekä turvalaitetyöt.

Tarkempaa tietoa päällysrakennetöiden vaikutuksista Jyväskylä–Äänekoski -rataosuudella voit lukea tästä.

Ratatyöt varmistavat turvallisen ja sujuvan liikennöinnin

Hankkeen ratatöiden päätavoitteena on junaliikenteen sujuvuuden ja luotettavuuden varmistaminen sekä siten myös turvallisuuden parantaminen liikennemäärien kasvaessa. Hankkeessa rataosuus välillä Jyväskylä–Äänekoski peruskorjataan ja sähköistetään koko 47 kilometrin matkalta. Radan sähköistäminen mahdollistaa tehokkaan ja ympäristöystävällisen sähköjunaliikennöinnin. Osuudella myös lisätään merkittävästi tasoristeysten turvallisuutta.

Tampereen ja Jyväskylän välisellä rataosuudella toimintavarmuutta parannetaan esimerkiksi korjaamalla radan turvalaitteita. Radan rakennustyöt keskittyvät vuosina 2016–2017 rataosuudelle Jyväskylä–Äänekoski ja vuonna 2017 rataosuudelle Tampere–Jyväskylä.

Seuraa hanketta:

www.liikennevirasto.fi/aanekoski
www.facebook.com/aanekoskenliikenneyhteydet

 

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeessa parannetaan Äänekosken seudun ja koko Keski-Suomen liikenneyhteyksiä vastaamaan alueen kasvavia liikennemääriä. Samalla vahvistetaan alueen elinvoimaisuutta ja paikallisen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Hankkeessa parannetaan Äänekoski – Jyväskylä – Tampere -ratayhteyttä sekä kehitetään valtatie 4:n ja Äänekosken keskustan liikennejärjestelyitä sujuvammiksi ja turvallisemmiksi. Parannustyöt käynnistyivät kesällä 2015, ja hanke valmistuu ratatöiden osalta vuonna 2017, tietyöt jatkuvat vielä vuoden 2019 puolella.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy