ÄKS

Arhinmäki ja Hänninen kävivät päiväkahvilla Äänekoskella

24.08.2016 22:53 (muokattu 25.08.2016 10:10)
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Juho Kautto (vas) sekä kansanedustaja Paavo Arhinmäki ja Katja Hänninen juttelivat Äänekoskella puolueen Jyväskylässä pitämän kesäkokouksen jälkeen.
Nelostie ja työttömyys puhututtivat, huutia puolestaan saivat pienituloisten ahdinko, koulutusleikkaukset sekä yhtiöittämissuunnitelmat, kun Vasemmistoliiton väki vieraili Äänekoskella.

 

Kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Katja Hänninen istuivat päiväkahvilla äänekoskelaisten päättäjien ja kaupunkilaisten seurassa keskiviikkona 24. elokuuta.

Hänninen kertoo, että päättäjien viesti kansanedustajille oli erittäin selkeä: Nelostiehen ja erityisesti moottoritieosuuteen on panostettava.

– Vaikka tämä infrapuoli nousikin vahvasti esiin, niin sivusimme lyhyesti myös sote- ja maakuntauudistuksia. Nämäkin lienevät Äänekoskelle tärkeitä asioita, Hänninen sanoo.

Vaikka Nelostie kiinnosti myös paikallisia asukkaita, niin keskustelu pyöri vahvemmin työttömyyden, koulutuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ympärillä.

ÄKS listasi iltapäivän tärkeimmät keskustelunaiheet.

Koulutus kuntoon

POKE vastusti maanantain 22. elokuuta mielenosoituksessaan toisen asteen 190 miljoonan euron koulutusleikkauksia. Asia huoletti myös Willen Olohuone & Keittiö -ravintolaan päiväkahville saapuneita äänekoskelaisia.

– Tämä leikkaus ei välttämättä näy ensimmäisenä lähiopetuksessa vaan aikuiskoulutuspuolessa, mikä tämän päivän työmarkkinoilla on kuin itseään polveen ampumista, äänekoskelainen Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Juho Kautto totesi.

Paavo Arhinmäen mukaan koulutuksella on paikkansa kevään kuntavaalien kärkiteemojen joukossa, sillä aikanaan sote-uudistuksen myötä nimenomaan koulutuksen järjestämisestä tulee kunnan tärkein tehtävä.

Arhinmaki_Hanninen

Äkitprop avasi Willen kahvitunnin musisoimalla.

Nelostien parantaminen

Liikenne- ja viestintävaliovaliokunnan jäsenenä istuvan Katja Hännisen mukaan on selvää, että satsaukset Nelostiehen ovat tärkeitä Äänekosken ja lähialueen työllisyydellä sekä yrityselämän vilkastumisella. Sen sijaan ajatusta infraomaisuuden yksityistämisestä Hänninen ja Arhinmäki eivät niele.

– Aivan toinen kysymys onkin, millä mallilla rahat tiehankkeeseen saadaan. Tällaiset parannukset tulisi kattaa julkisella rahoituksella, sillä ne ovat kaikkia varten. Pahimmassa tapauksessa yksityisen rahoituksen käyttäminen voisi johtaa esimerkiksi tietulleihin, Hänninen sanoi.

Paavo Arhinmäki otti vahvasti kantaa liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) ulostuloihin muun muassa valtion väylien yhtiöittämisestä.

Työttömyyden hoitaminen

Arhinmäki toivoi näkevänsä valtion tekevän enemmän työttömyyden vähentämiseksi. Työttömyys ja perustoimeentulon varmistaminen nousivat vahvasti esiin Arhinmäen pitämässä puheessa.

– Suomessa otetaan lisää velkaa ja siitä ei panosteta työttömyyden hoitamiseksi vaan suurituloisten veronalennuksiin, Arhinmäki kritisoi maan hallitusta.

– Mutta kyllä me kiitämmekin, kun hallitukselta tulee hyviä ajatuksia, kuten esimerkiksi vanhempien pitkäaikaistyöttömien päästäminen eläkkeelle nöyryyttävän odottelun sijaan. Tässä on näytönpaikka, että ei vain puhuta vaan myös toteutetaan, hän lisäsi myöhemmin.

Työllisyyden parantamiseen ja pienyrittäjyyden helpottamiseen Arhinmäki listasi vastaukseksi muun muassa määrärahojen lisäyksiä, palkkatukeen panostamista, ALVin alarajan nostoa sekä sosiaali- ja eläketurvan helpotuksia.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy