ÄKS

Aseeton Suomi -taidenäyttely Hoikkassalissa

31.01.2017 16:28
Kuva Ihmisyyden tunnustajien Facebook -sivulta.
Ihmisten keskinäinen veljeys ja väkivallaton maailma ovat ihanteita, joita Aseeton Suomi -taidenäyttely pyrkii herättämään ja tuomaan osaksi konkreettista todellisuutta.

 

 

Jo 70-luvulla tutustuminen teosofiseen maailmankatsomukseen alkoi vaikuttaa näyttelyn taiteiljoiden aatemaailmaan ja sitä kautta niin teoksiin kuin taiteilijoiden käsityksiin taiteen merkityksestä ja sisällöstä.

Liittyminen Martta Horjanderin ympärille syntyneeseen veljesryhmään toi luonnollisesti mukanaan ajatuksen yhteisestä taidenäyttelystä, kulttuurityöstä teosofian, aseettomuuden ja veljeyden puolesta ja innoittamana. Niinpä Varkauden vanhassa museossa 7.1.1979 ensimmäinen Aseeton Suomi -taidenäyttely näki päivänvalon.

Vuosina 1979-82 näyttely ripustettiin yli neljäkymmentä kertaa eri paikkakunnilla. Vuonna 1982 avattiin pysyvä näyttely Käpykolossa Konginkankaalla. Nykyinen pysyvä näyttely taas on toiminut vuodesta 1985 lähtien Vilppulan Väinölässä vaihtuvin teoksin. Näyttely on avoinna ympäri vuoden.

Vuonna 1987 kiertävä näyttely lähti jälleen liikkeelle ja on toiminut yhtäjaksoisesti siitä lähtien käsittäen keskimäärin kuusi ripustusta talvikaudessa pääasiassa kirjastoissa ja kaupungintaloissa ympäri Suomea.

Aseeton Suomi -näyttelykokonaisuus koostuu nykyisin seitsemän taiteilijan teoksista. Heistä Pekka Peltola, Erkki Saarilehto (1953-2007), Merja Saarilehto ja Juha Saarilehto ovat olleet mukana alusta asti. Reija Tähtinen liittyi mukaan 1991, Joonas Peltola 2001 ja Satulia Saarilehto 2003.

Äänekosken kaupunginkirjaston Hoikkassali (Wessmanninkatu 2, 44100 Äänekoski)

Näyttely avoinna 2.-21.2.2017, ma-pe klo 10-19, la klo 10-14.

Näyttelyn päätteeksi ke 22.2. klo 17.00
Yleisöluento ja kuvaesitys ”Uusi rauhankulttuuri ja yhteisöelämä”

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy