ÄKS

Audia ja Volvoa ruttuun Tehtaankadun risteyksessä

08.03.2017 20:33 (muokattu 08.03.2017 21:03)
Pukkimäen suunnasta tulleen harmaan Audin konepelti aukesi itsestään törmäyksen voimasta. Eteen kääntyneen Volvon nokka pelastuslaitosväen tarkkailussa.

Äänekosken keskustassa rytisi keskiviikkona alkuillasta puoli seitsemän maissa, kun Audi ja Volvo ottivat toisistaan mittaa Kotakennääntien ja Tehtaankadun risteyksessä. Vahinkoja tuli onneksi vain autoille, ei autoissa olijoille.

Kauppakadun suunnasta tullut Volvo oli kuljettajansa myötävaikutuksella kääntymässä vasemmalle Tehtaankadun suuntaan, mutta matka stoppasi Pukkimäen suunnasta tulleen Audin vasempaan etukulmaan. Poliisin tehtävä on määritellä autoilijoiden syyllisyysasteet tapahtuneeseen, mutta lähtökohtaisesti Volvon kuljettaja oli väistämisvelvollinen.

Yli kymmenen vuotta vanhan 2,4-litraisen Audi A6:n nokka meni kauttaaltaan ruttuun. Upouusi, 2-litrainen Volvo V70 joutuu myös ainakin etukulman osalta remonttiin.

EDIT klo 21.02: Audi ja Volvo menivät toisessa kappaleessa ristiin. Merkkien nimet vaihdettu oikein päin – toivottavasti.

 

Vastaa

  1. mkoo sanoo:

    Oliko diesel koneisia ja paljonko ajettu??

  2. peke sanoo:

    Mitä ihmettä tekee asiatekstissä tuo ’toivottavasti’-sana. Tällaiset mukahauskuudet ei kuulu uutisointiin. Tai ainakaan ei pitäisi kuulua, liekö sitten jotain äänekoskelaista omintakeista uutisointitapaa?

  3. Kähkönen sanoo:

    Sinäkö se idiootti olit joka pysähty kolaripaikalle kuvaamaan? Meinasin ajaa sun takapuskuriin!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy