Vesa ”Vesku” Sorri, Espoo, Huiman B-poikien SM-hopeamitalisti v. 1968:
Kun keväällä sain tiedon, että Huima luopuu miesten koriksen I-divaripaikasta, en ollut uskoa kuulemaani. Niin yllättävältä ja vahvoja tunteita – pettymystä, harmia, ehkä vihastustakin – herättävältä se tuntui. Epäilemättä päätökselle on ollut vahvat ja harkitut perusteet: ei ollut pelaajia eikä rahaa. Päätöksen mukaan on nyt mentävä eteenpäin.
Mielessäni on vaellellut monet muistot ja ajatukset ajalta, kun kannoin päälläni Huiman pelipaitaa. Muistan, miten Hiskinmäen salilla Pentti ”Sumu” Parantainen kajautti sotahuudon ”Hyvä Huima!” juuri sopivasti ennen matsin alkua. Se nosti fiilikset huippuun. Tunsin olevani sankari omieni joukossa.
Ylpeynä olen voinut kertoa kaikille, että olen Huiman kasvatti ja Rannan Make oli minunkin valmentajani. Makelta opin, että vain tinkimättömällä työllä voi päästä huipputuloksiin. Nyt tunnen huolta siitä, miten käy satojen huimalaisten vuosikymmenien saatossa muiden hyväksi tekemälle kasvatustyölle?
Pelkään, että linjavalinta ”Nyt panostamme juniorityöhön” jää hurskaaksi ilmaan lausutuksi toiveeksi. Pitkäaikaisesta kokemuksesta Tapiolan Hongan taustajoukoissa tiedän, että tavoite ei toteudu hallinnollisilla päätöksillä. Kyse on pitkän ajan sinnikkäästä puurtamisesta nuorison hyväksi, jotta lopulta myös huippu on kestävällä pohjalla. Siihen tarvitaan paljon sitoutumista ja tekoja ajatuksella, mitä minä voin tehdä asian hyväksi; ei sitä, että vaadin muita tekemään jotain asian hyväksi. Rahalla on vain vähän osuutta tällaisessa rakentamisessa. Työn voi aloittaa heti ryhmittymällä Pena Rannan ja Mervi Nurmen taakse tukemaan heidän ponnisteluitaan kaikkinaisissa juniori- ja muissa taustajoukoissa.
Huiman koris on seutukunnalle huomattavasti merkityksellisempi asia kuin vain näkyvyys valtakunnallisissa sarjoissa. Huiman koris on osa äänekoskelaisuutta kantaen osaltaan yhteisön kulttuuriperimää: unohtumattomia tapahtumia, yhteisiä onnistumisen hetkiä, suuria tunteita. Huiman koris voi vastakin olla seutukuntaa yhdistävä ylpeyden aihe. Vahva pohja on sille edelleen olemassa. Tarvitaan vain laajalti samansuuntaista yhteiseen päätyyn pelaamista.
Kaipaan keskustelua tästä kaikesta toreilla ja turuilla, lehdissä ja netissä. Ehkä sitä kautta alkaa kehkeytyä uusi ”Hiskin henki”, joka nostattaa Huiman koriksen takaisin kukoistukseen.
Mikään ei olisi hienompaa kuin kuulla taas kerran Liikuntatalolla suuren yleisömassan kohinan keskeltä, sopivasti juuri ennen matsin alkua ponteva, itsetuntoinen huuto: ”Hyvä Äänekoski, hyvä Huima!”.
Kirjoitus julkaistiin X65:ssä 4. syyskuuta 2013.
*
AVAUS on ÄKSän printtilehdessä julkaistava, normaalisti toimituksen ulkopuolelta saapunut kirjoitus. Keskustella saa.
Nykyjunnut ei tiedä Hiskistä yhtään mitään ja toisekseen Huimalla on ollut kyllä mahtava henki myös Liikuntatalolla 80 ja 90 luvulla, josta 90 luvulla tuli jopa menestystäkin ja play offseissa katsomo oli Liikuntatalollakin vuokrapäätykatsomoita myöten tupaten täynnä. Miksei Huiman 90 luvun joukkuetta ole käytetty kunnolla hyväksi junnuhommissa ja mihin se on edes unohdettu muutenkaan? 1998-99 Huima oli SM sarjan neljäs ja Liikuntatalo nitisi liitoksistaan pleijareissa. Muualla päin Suomessa käytetään aika konkreettisesti vanhoja pelaajia organisaatiossa. Huiman pirtaan se ei tunnu sopivan.
Seutukunnalla on ”pilvinpimein” tietoa koriksesta niiden kymmenien, jopa satojen entisten pelurien pääkopassa. Ne, jotka nyt ovat mukana, niin kiitos heille. Eipä ole sitä tietäjää löytynyt, joka osaisi koota ja saada olemassa olevaa tietoa käyttöön. Muutama entinen pelaaja on ringissä mukana pitämässä hiilloksessa hehkua, mutta useammalekkin ihmiselle hommia olisi, siis sellaisille, joilla on pitkäaikaista kokemusta lajista. Tiedä sitten, että kun oma pelaajaura on tullut tiensä päähän, niin korissanko on täynnä lajia, joten ottavat etäisyyttä lajiin. Kuinka paljon on tehty sen hyväksi seuran taholta, että saataisiin tietämystä lajin pariin ? Kuinka paljon vaikuttaa taloudellinen tilanne varsinkin miesten koriksen nykytilaan ?Kysymykseen:”Miksei Huiman 90 luvun joukkuetta ole käytetty kunnolla hyväksi junnuhommissa ja mihin se on edes unohdettu muutenkaan?” tuskin kukaan tietää vastausta. Osa pelaajista viettää perhe-elämää ja ottanut etäisyyttä lajiin ja osa on mukana omien lastensa kautta. Noiden vanhojen pelaajien käyttämiseen organisaatiossa kait on koetettu saada latua auki, mutta minkäs teet jos he ei lähde mukaan ja jos sen joutuu tekemään ilman minkäänlaista korvausta. Ei aina se korvauskaan ole välttämättömyys, mutta jos on laskeva trendi, niin voi olla se motivaatiokin lähteä mukaan vähän niin ja näin, tiedä sitten. Aikalailla täytyy jaoksen toimia ja touhuta, jotta saadaan taas ukot nostettua takaisin ainakin ykköseen, mutta jos se tehdään omankylän pojilla niin siihen menee aikaa, kun pari ikäryhmää uupuu välistä eli ei ole pelaajia. Aika iso merkitys on aktiivisella lajijaostolla, että homma toimii ja mikä on tavoite ja miten tavoitteeseen päästään. Jos mennään ostojoukkueeseen, niin ei ole niin isoja sponsoreita, että saataisiin muukalaislegioona. Koko maan taloustilanne on sillä mallilla, että tukijat on kiven takana. Hiemankin isommat yritykset tukevat esim. JYP:iä ja pieniä murusia jää sitten saballe, lentopallolle, jalkapallolle jne. Maajoukkueen menestyksen myötä olisi saatava nuoria lajin pariin, jotta kasvaisi uusi sukupolvi, josta saattaisi tulla joukkueeseen muutama pelaaja.