Suolahden teollisuuskylän takana sijaitsee yksi äänekoskelaisen luonnon aarreaitoista, Aatulan tila.
Aatulan tila on yksi kahdeksasta Keski-Suomen suojeltavasta, valtakunnallisesti arvokkaasta perinnebiotoopista, rikkaasta luontoalueesta, joka on saanut alkunsa maataloudesta. Nykyään Aatula on tunnettu lähinnä vuosittaisen Luonnonkukkapäivän areenana ja tänäkin vuonna luonnonkukkia saapui ihailemaan suuri joukko ihmisiä.
Yksi Luonnonkukkapäivän isännistä, Timo Enäkoski mainitsee, että tilan isäntä Osmo Mikkonen osaa tilan 220 kasvia ulkoa latinaksi.
– Keskikoulussa piti 120 kasvia opetella, niin eihän siinä jäänyt enää kuin sata. Ja minä uhallani opettelin kaikki vielä latinaksikin, Mikkonen sanoo vaatimattomasti.
MIKKONEN JOHDATTAA toimittajaa pitkin auringossa kylpevää hakamaata. Yhtäkkiä tulee pysähdys pellon reunaan tai polvenkorkuiseen heinikkoon, ja isäntä osoittaa maassa olevaa kasvia. Harjaantunut silmä huomaa harvinaisemman kasvin monen metrin päästä, mutta toimittaja joutuu kyykistymään havaitakseen mitään.
– Kyllä se silmä siihen oppii. Kun täällä opiskelijoita käy, niin on sanottu, etten saa osoittaa kasveja heille. Heidän pitää itse oppia. Ja niin ne sitten oppivatkin, Mikkonen sanoo.
Mikkosen kotitila toimiikin yliopisto-opiskelijoiden ja tutkijoiden opintopaikkana, josta löytää erikoisimpiakin kasveja. Hakamaalla on kolme rajattua aaria, joista joka kesä tutkitaan kasvit ja sienet.
– Vasta löydettiin tästä 130 eri lajia sieniä. Kontaten mentiin tutkijoiden kanssa ja pöngittiin maata, Mikkonen naurahtaa.
Jos hyvä tuuri osuu kohdalle, voi nähdä pussikämmekän kukkivan.
AATULASSA ON useita harvinaisia ja jopa uhanalaisia kasvilajeja, joista tunnetuin lienee pussikämmekkä.
– Tämä haka on Keski-Suomen paras pussikämmekkäpaikka. Yleensä niitä on muutamia paikassaan, paitsi Aatulassa kymmenittäin, Mikkonen sanoo ylpeänä.
Louhikkoisen ojan kohdilla tavataan nokkonen, joka ei olekaan ihan tavallinen. Mikkonen työntää kätensä nokkosiin ja heiluttelee sitä huolettomasti.
– Se ei polta ollenkaan. Yksi tutkija sanoi, että pitäisi sanoa ihmisille, että olen tullut immuuniksi poltteelle ja katsoa, miten niitä hirvittää.
Ahonoidanlukko, niittysuolaheinä, ojakellukka, hiirenvirna, metsäkurjenpolvi, kivokkoalvejuuri, nurmitädyke… Mikkonen listaa kasveja tasaiseen tahtiin ja perään heittää vielä latinalaisetkin nimet kuin apteekin hyllyltä. Kierroksen päättyessä pää on täynnä kukkasten ja kasvien nimiä ja voi sanoa, että silmät ovat avautuneet. Enää ei ympäröivä luonto näytä pelkältä heinikolta ja pusikolta.
NYKYMAAILMASSA monet ihmiset, varsinkin nuoret ovat irtaantuneet luonnosta, eivätkä tunnista niittyleinikkiä, saati sitten metsäapilaa puna-apilasta.
– Helsinkiläispojan piti joskus tunnistaa kahdeksan kasvia koulua varten. Oli ottanut pienen kuusen taimen ja kysyivät minulta, että onko tämä nyt se mänty. Ei ne stadin kundit juuri kasveja tunnista, Mikkonen naurahtaa.
Eipä varmasti olisi pahitteeksi kenellekään käydä tutustumassa Aatulan tilaan ja sen antimiin. Kannattaa kulkea hitaasti ja harkiten, etteivät aarteista kalleimmat jää näkemättä.
Ojakellukka
Harmaaluppo
Suovehka
