ÄKS

Hiekkahässäkässä vastattiin katupölykysymyksiin

29.03.2019 06:00
Hiekkahässäkässä nähtiin satapäin kiinnostuneita.
Äänekosken torilla järjestetyssä hiekkahässäkässä pureuduttiin joka kevät puhuttavaan katupölyhommaan. 

 

Äänekosken Kiinteistöhoito Oy:n järjestämä infotilaisuus antoi vastauksia päivän polttavaan hiekanpoistokysymyksiin. Torille oli tuotu melkoinen määrä kalustoa, jotka kiinnostivat erityisesti perheen pikkuväkeä.

Kevään koittaessa ja yöpakkasten väistyessä alkaa sepelin keräys – mutta ei tietenkään hiekkateiltä. Hiekkapöly on sellainen vekkuli, että se aiheuttaa monelle allergiselle vaikeuksia. Toki se ärsyttää muutenkin, kun autot ja ikkunat saavat pölyistä omat kuorrutteensa.

Hiekotussepeliä kylvetään kaduille ja kevyenliikenteenväylille talven aikana kokonaista 3300 tonnia.

Suurin osa katupölystä on hienoksi jauhautunutta asfalttia ja hiekkaa, mutta katupöly sisältää myös nokihiukkasia, autojen renkaista, jarruista ja muista osista irtoavaa materiaalia sekä maaperän mikrobeja. Katupöly saattaa aiheuttaa ärsytysoireita, kuten silmien kutinaa ja kirvelyä sekä nuhaa ja yskää. Katupölyn vaikutuksille herkistyneitä ovat erityisesti astmaatikot, pienet lapset, keuhkoahtaumaa, sepelvaltimotautia ja sydämen vajaatoimintaa sairastavat. Heille katupöly voi aiheuttaa keuhkojen toiminnan heikentymistä ja astmaoireita.

– Hiekasta saadaan kerättyä pois tonnin verran. Loput häviävät ojiin, pientareille ja sadevesikaivoihin. Myös aurauskaluston kauhaan hiekkaa keräytyy ja päätyy sitten lumenkaatopaikalle, Äänekosken Kiinteistöhoidon toimitusjohtaja Antti Virmanen laski.

Kerätty hiekka kierrätetään sataprosenttisesti. Ensin se pitää kuitenkin pestä, ennen kuin se käytetään uudelleen.

Virmanen kertoo, että keräys alkaa heti kun yöpakkaset hellittävät.

– Ennen keräystä kadut kastellaan ja keräyksen jälkeen vielä pestään. Keräys tehdään öiseen aikaan, jolloin pölylle altistumista minimoidaan, Virmanen sanoi.

Hiekoituksen poisto kestää nelisen viikkoa ja sen pitäisi olla tehty vappuun mennessä, ja katujen puhdistukseen osallistuu 12 yksikköä.

Tilaisuus kiinnosti, ja varatut 200 makkaraa loppuivat jo kättelyssä. Kukaan ei jäänyt kuitenkaan ilman, kun äkkiä kipaistiin kaupasta lisää.

– Olen iloisesti yllättynyt väkimäärästä. Tiedä, vaikka tästä tulisi joka keväinen perinne, Virmanen sanoo.

Taikuri Joren jutut ja temput naurattivat varsinkin eturivin pikkuväkeä.

 

Vastaa

  1. Esko sanoo:

    Silloin ollaan tytäryhtiö kun itselle sopii ja kun tuetulla alihinnoittelulla syödään yrittäjien työt vedotaan siihen että ollaan yksityinen toimija. Koitappa Kiinteistönhoito päättää jo.

  2. Luikuri tattinen sanoo:

    Isommassa kuvassa näkyy 44 kiinnostunutta, kun paikalla palkkaa vastaan olleet kiinteistönhoidon työntekijätkin lasketaan mukaan. #fakenews #verorahat

    1. Siipiweikkosyöpaviaaneja sanoo:

      Onko kevyesti tylsä elämä?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy