ÄKS

Hovi ratkaisi Telakkakadun riidan kaupungin hyväksi – Porrokille hurja lasku

25.06.2015 11:52
Telakkakadun koulun remontti keskeytyi tammikuussa 2012. Sen jälkeen asiasta on riidelty jo 3,5 vuotta.

Vaasan hovioikeus on hylännyt Rakennusliike Porrokin Telakkakadun koulun remonttia koskeneen valituksen. Käräjäoikeuden tuomio säilyi täysin entisellään.

Porrokki joutuu korvaamaan vastapuolelle, Äänekosken kaupungille oikeudenkäyntikuluja 219 237 euroa. Porrokin omat oikeudenkäyntikulut olivat hovioikeudessa 454 045 euroa.

Keski-Suomen käräjäoikeus ratkaisi asian joulukuussa 2013. Ratkaisun mukaan Porrokin piti maksaa kaupungille liki 1,2 miljoonan euron korvaukset ja yli 162 000 euron oikeudenkäyntikulut. Porrokin omat oikeudenkäyntikulut olivat käräjillä liki 695 000 euroa.

Kaikkineen riita on tullut maksamaan Porrokille siis yli 2,7 miljoonaa euroa.

PORROKKI katsoi valituksessaan, että käräjäoikeus oli asettanut todistustaakan virheellisesti. Valituksen mukaan kaupungin oli kiinteähintaisen urakan tilaajana velvollinen huolehtimaan siitä, että Porrokilla olisi urakoitsijana ollut koko ajan käytössään tarpeelliset eli oikeat ja riittävät suunnitelmat meneillään olevia työvaiheita varten.

Näin ei Porrokin tulkinnan mukaan tapahtunut. Joiltain osin suunnitelmat joko puuttuivat kokonaan tai olivat vaillinaisia tai myöhässä. Kaupunki kiisti Porrokin väitteet.

Riitaa syntyi etenkin aikatauluista, ennakoimattomista lisätöistä ja rakennusvirheistä. Esillä oli muun muassa puutteellisen sääsuojauksen aiheuttama vesisadevahinko.

Lopulta Porrokki keskeytti työt tammikuussa 2012. Kaupunki päätti sen seurauksena irtisanoa urakkasopimuksen.

Hovioikeus käsitteli asiaa tämän vuoden tammi–helmikuussa yhteensä 19 päivää. Porrokilla on mahdollisuus hakea tuomioon muutosta korkeimmasta oikeudesta.

Käräjäoikeuden tuomiosta enemmän:

Kaupunki voitti Telakkakadun kiistan – Porrokki saa maksaakseen yli 1,35 miljoonaa

Yli miljoonan hävinnyt Porrokki vienee Telakkakatu-kiistan hovioikeuteen

 

Vastaa

  1. Potkitaanko minutkin pois kaupungista sanoo:

    Kyllä nyt kilistellään samppanjaa Jyväskyläläisissä virkamiesten kodeissa ja varmaan rakennusyhtiöidenkin johtokunnissa. Samana vuonna kaupunki onnistui saattamaan kaksi ÄÄNEKOSKELAISTA rakennusyhtiötä vaikeuksiin toiminnallaan.Nykyinen valtuusto ja hallitus tulevat jäämään historiaan ihan oman luokan ennätyksistään…… HYVÄÄ päivää ja kirvesvartta

    1. Pekune sanoo:

      Luulen ja uskon, ettei kuohuvia juomia kilistellä hovioikeuden päätöksen johdosta yhtään missään. Nämä ovat ainakin kaikille asianomaisille mahdollisimman vastenmielisiä uutisia. Käräjöinti ei lihottanut muita kuin lakihenkilöitä. Käräjöinti köyhdytti kaupunkia ja ennen kaikkea asianomaista rakennusliikettä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy