Suolahden Urhon jääkiekon edustusjoukkueen paidan päältään riisunut ja hokkarit naulaan laittanut joukkueen seniori, Jari Oranen, jätti tunteikkaat jäähyväiset viikko sitten kotiyleisön hurratessa.
Vuonna 1982 ei viisivuotiaalla Jarilla ei ollut edes verenperintöä jääkiekkoon. Hurahdus lajiin kävi äkkiä, kun luistimet tuntuivat istuvan jalkaan kuin hansikas käteen.
– Perheessämme ei kukaan pelannut jääkiekkoa. Ehkä lähdin vanhalle kaukalolle, kun joku kaveri pyysi mukaan, Jari pohtii tarinan alkua Suolahden jäähallin, eli Murskaamon toiseksi kodiksi tulleessa kopissa.
Vanhasta kaukalosta ei ole enää kuin muisto jäljellä. Sen paikalle rakentuu juuri parhaillaan Suolahden yhtenäiskoulu. Murskaamokin on tullut jo tiensä päähän ja jääkiekkoväen hartaasti odottama uusi jäähalli alkaa nousta pian.
Ihan heti ei jääkiekosta tullut se leipälaji. Jari nimittäin kokeili myös jalkapalloa, salibandyä ja yleisurheilua.
– Urhon paidassa tuli myös juostua nahka- ja reikäpallon perässä. Kiekon tavoittelu tuntui kuitenkin itselleni luontevammalta vaihtoehdolta.
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä jääkiekosta tuli tähänastisen elämän rakkain laji. Vaikka hokkarit on nyt naulassa, se ei tarkoita suinkaan sitä, että pelaaminen jää. Ikä on vain numeroita. 41-vuotias keskushyökkääjä kertoo nuortuvansa parikymmentä vuotta astuessaan kopin ovesta sisään.
– Tässä Urhon ukkojen riveissä on mennyt nyt neljännesvuosisata. Olen saanut olla mukana kahdessa nousussa kakkosdivariin, edellisen kerran silloin 21 vuotta sitten. Molemmat nousut ovat olleet makeita, en pysty laittamaan niitä sen parempaan järjestykseen. Yhteistä niissä oli se, että nousu varmistui viimeisten pelien aikana.
Kausi ei olisi voinut paremmin päättyä. Jarilla ei ole haikeutta eikä oikein vaikeuttakaan lopettaa ura tähän kohtaan.
– Tämä tuntuu juuri nyt parhaalta hetkeltä. Meinasin lopettaa jo viime kaudella ja kerroinkin valmentaja Kimmo Keisaselle aikeistani. Keisanen toppuutteli ja houkutteli mukaan vielä tälle kaudelle. Hyvä että houkutteli, ja iso kiitos Keisaselle siitä. Sain nähdä buumin mikä Suolahdessa jääkiekon ympärille kertyi. Peleissä on on ollut ennätysmäärä katsojia ja harrastajat on junioripuolella lisääntyneet.
Keisaseen Jari tutustui jo pelatessaan A-junnuissa Diskoksen paidassa.
– Keisanen on kova tekijä ja myös hyvä henkinen valmentaja.
Sarjanousuun yltänyt joukkue on tiivis yhteisö, jossa on mukana liuta erilaisia persoonia.
– Meillä on hyvä yhteishenki ja yhteiseen hiileen puhalletaan, vaikka jollakin olisi huonompi päivä treeneihin tai peleihin tullessa. Täällä ollaan hyvällä sykkeellä ja fiiliksellä, eikä naurua pidätellä.
Kakkoseen nousua toivottiin maakunnan pääkaupungissa asti. Keski-Suomesta kun ei kakkosessa joukkueita ollut kuin Jyväskylästä.
– Toivon, että saadaan hyvä yhteistyö käyntiin.
Kun on kaksi kolmasosaan elämästään pelannut jääkiekkoa ja nyt laittaa luistimet naulaan, niin millä ihmeellä yli jäänyt vapaa-aika täytetään? Pelaamalla jääkiekkoa – tietenkin!
– Joukkue vaihtuu ikämiehiin, jotka käyvät lätkimässä pari kertaa viikossa. Ja tottakai käyn katsomassa ainakin kaikki tulevat kotiottelut ja moikkaamassa poikia kopilla. Missään nimessä joukkue ei unohdu, reilut kymmenen vuotta joukkueen seniorin titteliä kantanut Jari sanoo.
Kun aktiivinen pelaaminen loppuu tulee kiitosten aika.
– Kiitos kaikille tukijoille, talkoolaisille, omalle ja Hämäläisen perheelle. Kiitos joukkueelle, huoltajille, valmentajille, joukkueen johdolle ja yleisölle kannustuksesta. Suuri kiitos Siekkisen Antsulle sinne pilven reunalle, Jari luettelee liikutuksen kyynel silmäkulmassaan.
