ÄKS

Kato käy: Äänekosken perussuomalaisista ainakin kolme on jo ilmoittanut jättävänsä puolueen

20.06.2017 13:57
Tässä joukosta on ainakin kolme perussuomalaista vähemmän: Jari Halttunen kolmas vas, Minna Kuusjärvi keskellä, ja äärimmäisenä oikealla Raimo Poikonen ovat ilmoittaneet eroavansa puolueesta. Paikallisyhdistyksen puheenjohtajaksi mahdollisesti nouseva Mauri Ilves neljäs vas, ei halua kommentoida katoa.
Perussuomalaisten leirissä tuulee – ei vain valtakunnan tasolla vaan myös täällä Äänekoskella. Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtajan sekä valtuustoryhmän varapuheenjohtajan paikan luovuttava Halttunen pitää kuitenkin paikkansa Äänekosken poliittisissa elimissä. 

 

Jari Halttunen toimii puolueesta erottuaankin vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajana sekä kaupunginhallituksessa Marke Tuomisen varajäsenenä. Paikat, jotka ovat kahden vuoden mittaisia, otetaan uudelleen käsittelyyn kun sen aika tulee. Nähtäväksi jää menettääkö perussuomalaiset hallituspaikkansa kahden vuoden päästä.

Myös Raimo Poikonen ja Minna Kuusjärvi ovat ilmoittaneet eroavansa perussuomalaisista.

– Aika näyttää, mitä jatkossa teemme. Olen omien äänestäjieni kanssa keskustellut asiasta. Jokainen, kenen kanssa olen ollut yhteyksissä, on tähän mennessä sanonut, että teen oikean ratkaisun, tarkastuslautakunnan sekä kiinteistötoimituksen uskotuksi mieheksi juuri valittu Kuusjärvi sanoo.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajaksi noussut Marke Tuominen osasi odottaa Halttusen ratkaisua.

– Tämä oli odotettavissa. Meillä on ollut puolueessa isoja järistyksiä ja nyt tulee näitä jälkijäristyksiä, Tuominen sanoo.

Tuomisen mukaan Äänekoskella jatkuu perussuomalaisten työ politiikan kentällä.

– Työ jatkuu. Tällaiset irtiotot ovat olleet odotettavissa olevia asioita. Tämä on politiikkaa, ja voi lähteä, jos tuntee että ei ole kotonaan poliittisessa kodissaan,  Tuominen sanoo ja harmittelee, että Halttunen vei persuilta vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajuuden mennessään.

Valtuutettu Marko Laitinen ei ole tässä vaiheessa lähdössä mihinkään.

– En ole miettinyt koko asiaa, enkä ole tekemässä mitään siirtoja tässä vaiheessa. Olen saanut äänet tähän tehtävään ja jatkan perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsenenä, Laitinen sanoo.

Perussuomalaisten uusin valtuutettu Joni Kotilainen ei anna Halttusen lähdön vaikuttaa omaan poliittiseen uraansa.
– En ole lähdössä puolueesta. Minulla ei ole kiire minnekään. Olen puolueessa vielä uusi, eikä puolueen linja ole minun aikanani muuttunut,  Kotilainen sanoo.
– Onhan Jarin lähtö iso menetys perussuomalaisille, mutta jokainen tekee omat päätöksensä. Ei meidän välit Jarin kanssa tästä muutu miksikään, Kotilainen sanoo.

Kaupunginvaltuutettu Lauri Lax ei aio jättää perussuomalaisia.
– Minä olen ja pysyn perussuomalaisissa. Jarin lähtö vaikuta minuun mitenkään. En ilahtunut uutisesta, sillä Jari on ollut hyvä ja tasapuolinen ihminen puolueessa. Jarin tuntien, en usko, että mies on muuttunut vaalien jälkeen. Hän sai valtavan äänimäärän ja uskon, että äänestäjät kyllä saavat vastinetta rahoilleen, koska Jari on päättänyt jatkaa politiikassa, vaikkei enää olekaan perussuomalaisissa, Lax sanoo.

Äänekosken perussuomalaisten paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja eli nyt ilmeisimmin puheenjohtajaksi nouseva Mauri Ilves ei halua kommentoida asiaa.

– En kommentoi, sanoo Ilves ja lyö luurin kiinni.

 

Vastaa

  1. Riksu sanoo:

    En olisi uskonut Halttusen tekevän näin, olen pitänyt suoraselkäisenä miehenä enkä takinkääntäjänä.

    1. Dee sanoo:

      Niin hän onkin. Ei hän uusnatseihin aikoinaan liittynyt, eikä halua jatkossakaan olla sellainen!
      Hattua nostan lähtijöille!

  2. Arska sanoo:

    Sinne meni taas ääni hukkaan. En ois uskonu että Halttunenkin kääntää takkinsa, ja haluaa soinin kanssa riistää köyhiä ja eläkeläisiä. Hyviä kirjoituksia oli halttuselta, mutta suuren virheen teit jättäessäsi perussuomalaiset

  3. Eijatkoon sanoo:

    PJ vaalin tulos oli hyvä seula, jonka läpäisivät rehdit ääniä saaneet.

    Puolueohjelma ei ole muuttunut. Halla-aho kävi neuvottelut, joissa vaati hallituksen jo olemassa olevan maahanmuutto-ohjelman noudattamista tarkemmin, kuin mitä sitä nyt on hallituksessa noudatettu.

    Halttunen ja muut lähtijät ovat näköjään sitä mieltä, ettei hallitusohjelmaa kannata kovin tarkasti noudattaa. Leväperäisesti maahanmuuttajiin suhtautuminen ja tyhjien lupausten antaminen on varmasti kyllä helpompaa, kuin pysyä sanojen ja puolueen tavoitteiden takana.

    Surkea esitys pakenijoilta, mutta lopulta etu puolueelle ja kaupungille.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy