ÄKS

Kaupunki vuokraa Suolahtisalin viideksi vuodeksi

10.09.2018 19:58 (muokattu 27.02.2023 12:27)
Äänekosken kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunki vuokraa Suolahtisalin tilat seuraavaksi viideksi vuodeksi. 

 

Suolahtelaislähtöinen yrittäjä Olli Bräysy osti Keski-Suomen Opiston kiinteistöt kesällä Keski-Suomen Kansanopiston kannatusyhdistykseltä ja aloitti neuvottelut kaupungin edustajien kanssa Suolahtisalin vuokraamisesta. Kaupunginvaltuusto päätti vuokrata salin käyttöönsä viiden vuoden vuokrasopimuksella. Vuokra-aika alkaa marraskuun alussa päättyy vuoden 2023 lokakuun loppuun. Kaupungilla on mahdollisuus jatkaa vuokrasopimusta määräajan päättyessä yhden vuoden jaksoissa.

Vuokra on 3333 euroa kuukaudessa (lisäksi arvonlisävero). Vuokra sisältää kaikki kiinteistön ylläpitoon liittyvät kustannukset, muun muassa lämmön, sähkön, veden, kiinteistönhuollon ja normaalin jätehuollon. Vuokrahinta ei sisällä siivousta.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2018 talousarvioon 10 000 euron lisämäärärahan vuokraamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseksi.

Matti Virtanen (vas) harmitteli, että päätös ei anna salille pitkäaikaista tulevaisuutta.

– Pääasia on kuitenkin, että sali saadaan käyttöön. Muistutan myös että kaupunki omistaa salitekniikan ja tuon valtuustosaliin tuodun flyygelin, Virtanen sanoi.

Pilvi Honka (vihr) kyseenalaisti salin vuokraamista.

– Kuka salia loppuviimein käyttää? Musiikkiopiston väki ei halua sinne, salin sisäilmaongelmien vuoksi ja millaisia konsertteja siellä pidetään. Kaavailtu vuokra ei tule riittämään salin ylläpitoon, joten uskon, että käyttäjille tulee tästä maksuja. Kaupunki joutuu tukemaan tapahtumia suurella määrällä euroja. Viisi vuotta on tekijöille pitkä aika tekijöille odottaa, että satsataan terveisiin tiloihin.

Timo Pulli (sd) kysyi, että vuokraako kaupunki puhtaat ja terveet tilat. Pentti Salminen (sd) komppasi huolta.

– Vuokrasopimukseen kuuluu, että vuokranantaja laittaa salin asianmukaiseen kuntoon ennen sen käyttöönottoa, tekninen johtaja Tommi Rautjärvi muistutti.

Marko Laitinen toivoi, ettei salin sisäilman huono maine ole kiirinyt siten, että esiintyjiä sali kiinnostaa.

Seppo Hänninen (kesk) kertoi, ettei Mieskuoro Metsot ole oireilleet salissa harjoitellessaan.

– Olemme siellä kuusikin tuntia kerrallaan, eikä kukaan ole oireillut, Hänninen sanoi.

Pekka Ouli (sd) kiitteli nopeaa valmistelua ja juonenkäännettä, että sali saadaan käyttöön.

 

Vastaa

  1. ffffffffffffffffffffffffffffftaina sanoo:

    oikein ihanaa että pääsisi taas konserttiin

  2. Hans Piikkiö sanoo:

    Hienoa että Suolahtisali saadaan jälleen käyttöön, etenkin kun Äänekoski on alkanut mainostaa itseään kulttuurikaupunkina. Outoa kuitenkin, että ensin annetaan ymmärtää salin olevan korjauskelvottomassa kunnossa, ja nyt se kuitenkin saadaan käyttöön jo marraskuussa.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy