ÄKS

Lunttila kovatuloisin valtuutettu, Tuikka elossa pienemmillä tuloilla

02.11.2012 12:56


”Mämmen mafiassa” on kolme kovatuloista ? ja yksi vähän vähemmän tienaava.

Vastavalitun kaupunginvaltuuston yhteenlasketut tulot olivat juuri valmistuneen vuoden 2011 verotuksen mukaan lähes 1,6 miljoonaa euroa. Jos nämä tulot lahjoitettaisiin sellaisinaan kaupungin kassaan, niin Äänekosken taloudellinen tilanne helpottuisi kummasti.

Elleivät valtuutetut tätä tee, on heidän keksittävä muita vakauttamistoimia. Ja pitää muistaa, että valtuutetut ovat jo maksaneet tuloistaan veroja reippaasti eli 445 460 euroa.

Tulevan valtuuston kovatuloisin on Tommi Lunttila (kok.). Mämmen miehen tulot olivat viime vuonna yhteensä 101 067 euroa, joista palkkatulojen osuus oli 65 402 euroa.

Kovimmat palkkatulot keräsi rehtori Jaana Tani (vihr., 70 607). Lunttila on listan kakkonen ja pääluottamusmies Timo Pulli (sd., 60 947). Pulli on Lunttilan tavoin Mämmeltä kuten myös neljänneksi suurimmat palkkatulot kerännyt Pentti Piilonen (kesk., 56 674).

Pääomatuloissa mitaten Lunttilan jälkeen kovatuloisimmat löytyivät keskustan valtuutetuista: Erkki Pönkänen (16 931), Seppo Hänninen (15 884) ja Matti Tiusanen (15 061).

Suurimmalla osalla valtuutettuja ei ole lainkaan pääomatuloja. Kaikista vähimmällä toimeen tulee vihreiden Minna Tuikka, jonka kaikki tulot olivat viime vuonna vain 4658 euroa. Tiusasen ansiotulot olivat tosin vielä pienemmät (1320).

Valtuutettujen keskimääräinen tulo oli viime vuonna 35 516 euroa. Palkkatulojen keskiarvo oli 33 549 euroa.

Puoluevertailussa kovatuloisin on kokoomus, jonka valtuutettujen keskimääräiset tulot olivat viime vuonna 52 658 euroa. Pienimmät tulot olivat keskustalaisilla: 30 068 euroa.

Iloisin veronmaksaja viime vuonna oli Tiusanen. Sumiaisiin on luvassa peräti 9595 euron palautukset. Suolahden demarit Kari Kiiskinen (5794) ja Marko Tuhkanen (4050) saavat myös valtiolta lainarahaa takaisin.

Joululahjahankintoja harkittaneen tarkimmin Laura-Liisa Hyytiäisen perheessä, sillä mätkyjä kertyi 2003 euroa. Kalle Niskanen (kok.) saa maksaakseen velkaa valtiolle 1830 euroa ja Pekka Leppänenkin (vas.) 1718 euroa.

VALTUUTETTUJEN TULOT 2011

Keskusta, keskitulo 30 068 euroa
Pentti Piilonen 56 674 (josta pääomatuloa 0 euroa)
Laura-Liisa Hyytiäinen 45 667 (0)
Leila Lindell 40 825 (0)
Erkki Pönkänen 32 357 (16 931)
Seppo Hänninen 25 358 (15 884)
Matti Tiusanen 16 381 (15 061)
Henna Penttinen 14 915 (0)

Kokoomus, keskitulo 52 658 euroa
Tommi Lunttila 101 067 (35 665)
Kalle Niskanen 51 336 (6 732)
Martti Isoviita 38 558 (10 747)
Kyllikki Lång 19 671 (4 883)

Kristillisdemokraatit, keskitulo 33 187 euroa
Harri Saastamoinen 41 961 (0)
Ann-Niina Turunen 29 006 (0)
Piia Soininen 28 593 (0)

Perussuomalaiset, keskitulo 37 612 euroa
Harri Hautsalo 52 819 (7 075)
Marko Laitinen 52 218 (0)
Jari Halttunen 48 849 (0)
Jani Salo 40 236 (0)
Marke Tuominen 38 110 (0)
Lauri Lax 25 106 (0)
Suvi Tikander 5 948 (0)

Sosialidemokraatit, keskitulo 37 869 euroa
Timo Pulli 60 947 (0)
Keijo Kainu 56 049 (0)
Kari Kiiskinen 47 439 (0)
Hannu Penttinen 43 657 (0)
Rolf Nyholm 41 336 (0)
Simo Salmelin 36 850 (0)
Marko Tuhkanen 36 335 (0)
Kari Kumpulainen 35 608 (0)
Pentti Salminen 33 271 (816)
Jani Korhonen 24 967 (0)
Eero Hakonen 20 947 (1 210)
Merja Närhi 17 298 (0)

Vasemmistoliitto, keskitulo 32 355 euroa
Pekka Leppänen 60 861 (10 078)
Matti Virtanen 33 604 (0)
Tapio Heimonen 29 998 (1 943)
Simo Holopainen 27 437 (0)
Sirpa Martins 26 205 (0)
Ilidio Monteiro Flores 24 616 (0)
Jouni Sohlman 23 765 (0)

Vihreät, keskitulo 37 632 euroa
Jaana Tani 70 607 (0)
Minna Tuikka 4 658 (0)

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy