Matkailuinfoissa pääsee virtuaalimatkalle vaikka Kapeenkoskelle ja lehmien sekaan laitumelle


Joonas Vatanen (vas.) ja Veeti Hirvanen esittelivät virtuaalilasien toimintaa Äänekosken S-Marketin matkailuinfopisteessä.

Äänekosken kaupungin ja Visit Äänekosken matkailuinfopisteet on avattu Äänekosken S-Marketille ja Hirvaskankaan ABC-asemalle. Infopisteistä saa tietoa kaupungin tapahtumista, nähtävyyksistä ja palveluista, mutta kaupungin palveluihin voi tutustua myös virtuaalisesti.

 

Kaupungin kesätyönuoret ovat itse suunnitelleet, toteuttaneet ja editoineet kaiken virtuaalisen materiaalin ja saavat työstään myös opintopisteitä. Virtuaaliympäristön hyödyntäminen kuuluu Tulevaisuuden teknologiat -koulutusohjelmaan Pohjoisen Keski-Suomen Ammattiopistosta.

– Nuoret ovat osoittaneet hienoa strategista ajattelua ja heillä on oikea asenne uuden oppimiseen, Saana Peurasaari kehuu.

Venla Hiironen, 16, Joonas Vatanen, 18, ja Veeti Hirvanen, 16, kertovat, että ensimmäinen kesätyöviikko on sujunut hienosti.

– Aloitimme maanantaina kuvaamaan materiaalia ja editoimme sen. Torstaina matkailuinfot aukesivat ja ihmisiä on hyvin käynyt jo kokeilemassa laseja, Veeti Hirvanen toteaa.

Kolmikolla on kullakin omat suosikkikohteensa Äänekoskella. Venla Hiironen harrastaa laskettelua ja Veeti Hirvanen frisbeegolfia, Joonas Vatanen viihtyy niin ikään luonnossa.

– Kaunis luonto on todellakin Äänekosken vahvuus, keväällä datanomiksi valmistunut Vatanen linjaa.

VR-lasin ja 360-tekniikan haltuunotto oli helppoa. Osa kuvauskohteista tuli tilauksena, osan nuoret ovat saaneet ideoida itse.

– Halutaan näyttää vähän pienempiä paikkoja keskustasta kauempanakin, sellaisia minne ihmiset ei aina tajua mennä. Kuten tämä Kapeenkoski, Veeti Hirvanen esittelee.

Lasien testaamisen jälkeen tuntuu, kuin olisi oikeasti tehnyt pikku retken Kapeenkosken rantapoluille. Mikä mahtava idea vaikka iäkkäille, jotka eivät pääse liikkumaan entiseen tapaan.

– Tämän avulla voi myös vaikka muistisairaille näyttää, miltä tuntuu olla lehmien kanssa laitumella, Venla Hiironen ideoi.

Tulevaisuuden juttuja

Myös kaupungilla ollaan jo nyt tyytyväisiä kesätyöprojektiin.

– Tämä on oikeasti kesätyö, jota voi hyödyntää myöhemmin koulutuksessa ja työelämässä. Tulevaisuus asuu täällä -brändilupauksemme mukaisesti haluamme Äänekosken olevan etunenässä digitaalisten materiaalien käytössä. Iso kiitos sen mahdollistumisesta kuuluu Pokelle, Saana Peurasaari toteaa.

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston opettajat ohjaavat nuoria tekniikoiden käytössä. Pekka Ouli kehuu, että materiaalia on jo ensimmäisen viikon aikana saatu hyvin esille.

– Tämä on niin hienoa, nuoret tyypit on itse kuvanneet ja editoineet materiaalin, jota he nyt esittelevät muille. Tämä on tulevaisuutta, Ouli intoilee.

Kesätyötä ovat toteuttamassa Äänekosken kaupunki, Poke, Digilab ja Thinglink-sovellus.

Matkailuinfot ovat auki kesä- ja heinäkuussa arkisin klo 11-17.
S-Market Äänekoski, Matkakatu 2, 44100 Äänekoski
ABC Hirvaskangas, Suonenjoentie 10, 44250 Äänekoivisto

Vastaa