Viimeisiä veteraaneja viedään. Kunniavelka isänmaan puolustamisesta ei paljoa painanut vaakakupissa vielä jokunen vuosikymmen taa. Avoimuus ja arvostus saavutettiin myöhässä. Toisin soisin olleen. Uusi häpeätahra kuitenkin lyö leimaansa meihin nyt: pidämme taakkana ja kulueränä ikäihmisiä. Vanhempiamme. Kitsastelemme, ja kello käy.
Vääjäämättä lukeudumme itse tuohon kulueräluokkaan kerran. Käykö meille kuin muorille syrjäkylällä tarjousjahdissa – hän esitteli minulle eläkeläisen etiketin: kiljuvanoranssi tarra viilipurkin kupeessa, ale -30%. Siihen hänellä oli varaa. Tuskaili, että eläkeindeksit löivät päin kasvoja. Ne, joiden piti tasata, eikä korostaa tuloeroja entisestään.
Halvalla menee, ja kalliiksi tulee – nimittäin päätösten hinta. Meistä otetaan mallia siinä, kuinka kannamme vastuun ikääntyvistä. Samalla mitalla mittaavat lapsemme meitä aikanaan. Saako ahne ja piittaamaton yhä lyödä laimin tai rikki sitä, jonka kohtuullinen toimeentulo riippuu toisista? Oman arvomaailmani mukaan ei, ei edes lain voimalla. Ei varsinkaan niin.
Politiikka on siksi palautettava arvoonsa. Edustuksellinen kansanvalta ei saa olla herja. Ryhdikkyyttä! Kantokykyluokituksemme arvioidaan todellisuudessa siinä, painaako toisen etu omaa enemmän. Pitkäjänteistä päätöksentekoa edellyttää myös kasvava sukupolvi. Viimekuukausien pelleilyhallinto ei saa toistua. Näitäkin laiminlyöntejä parsitaan pitkään.
Huono päätös ei ole vain noloa, se on väärin. Yhdyn parikymmentä vuotta valtiovarainministeriössä työskennelleen Raimo Sailaksen summaan nykyhallinnon surkeasta tilasta. (Sailaksen kolumni HS 24.3.2015) Mahalaskijoita kaikki tyynni. Jopa lainlaadintajärjestys ontuu.
Monelle posti toi jo ilmoituksen vaalioikeudesta. Eräät saivat kutsun kertausharjoituksiin, liekö itänaapurin toimien takia. Tänä liipaisinherkkänä aikana on laskettava oikein elämisen hinta. Ei liian alas, ei keneltäkään. Joku sen etiketin muoriin iski. Etikettivirhe, sanoisin, nykyhallinnolta. Parempaa ansaitset, muori syrjäkyliltä. Kiitos viisaudestasi. Ja siitä, ettet anna periksi. Viimemetreilläkään.
Jari Halttunen
ylikonstaapeli
kansanedustajaehdokas (Ps)
Äänekoski
Jari Halttuselle ja muillekin tiedoksi, että ”eläkeläinen” ei ole vanhuksen tai ikäihmisen synonyymi. Vaikka ”eläkeläiset” saivat mm. vapautuksen kalastuksenhoitomaksusta, niin tämäkin koskee vain vanhuuseläkeläisiä eli 65-vuotiaita ja vanhempia. 64-vuotiailla on keskimäärin hyvä eläke, koska he tekivät työuransa aikana, jolloin työeläkelaki oli jo voimassa.
Huonoin on tilanne meillä nuorilla eläkeläisillä, jotka emme ole ehtineet ennen sairastumista tai vammautumista kerryttämään eläkettämme. Meistä monella on myös alaikäisiä lapsia elätettävänä, joten 750 € kuussa ei riitä niinkään paljoon kuin 65 täyttäneellä, lapsettomalla ja velattomalla. Oma työurani muodostui paljolti ajalla ennen 25-vuotissyntymäpäivääni, ja kuten muistatte, ennen 25-vuotispäivää tienatut eläkkeet leikattiin pois 1990-luvun lamassa. Opiskelusta ja lasten kotihoidosta taas alkoi eläke karttua vasta sen jälkeen, kun itse opiskelin ja lisäännyin.
Meillä luovuttiin kokonaan lihansyönnistä,myös alehintaisen, koska jostain oli tingittävä. Siirryttiin jätehuollossa pidennettyihin tyhjennysväleihin, jotta säästetään siinä. Se tarkoittaa enenevää työmäärää kodin siivouksessa, kunnossapidossa ja elämisessä, kun kaikki mahdollinen kierrätetään ja kompostoidaan. Hyvä sinänsä, paitsi ettei sairaalla meinaa voimat riittää. Meillä säästetään myös lääkkeistä ja lääkärikäynneistä, hammashoitoon mennään kun hammas hajoaa suuhun, silmälasit uusitaan kerran seitsemässä vuodessa, vaikka pitäisi käydä pahan näkövian vuoksi kahden vuoden välein silmälääkärissä.