ÄKS

Poke mukana Liikkuva amis –hankkeessa

21.09.2017 08:52
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Poken Äänekosken Opinahjon toimipiste on ensimmäisten joukossa mukana valtakunnallisessa Liikkuva amis –hankkeessa, joka alkoi nyt syksyllä ja kestää vuoden.

 

– Haluamme saada lisää liikuntaa nuorten ja henkilökunnan koulupäivään. Yksi tavoite on vähentää istumista päivän aikana. Pienetkin asiat auttavat. Esimerkiksi jo se virkistää, että noustaan välillä seisomaan, sanoo Opinahjon liikunnanopettaja ja personal trainer Ulla Martinmäki.

Hanke aloitettiin mittauksilla: 11 henkilökunnan edustajaa pääsi mukaan Fibionin istumis- ja arkiaktiivisuusanalyysiin, jossa mitataan ja seurataan kuinka paljon he istuvat ja liikkuvat päivän aikana.

Opiskelijat on otettu mukaan Liikkuva amis -työryhmään suunnittelemaan aktiivisempaa päivää. Tarkoitus on järjestää erilaisia liikunnallisia tempauksia ja miettiä, mitä liikunnallista välitunneilla voisi tehdä. Ehdotuksia on jo tullut. Esimerkiksi koripallokoria on ehdotettu pihalle ja jumppapalloja istuimiksi luokkiin. Myös erilaisia liikunnallisia kerhoja on suunniteltu.

– Työryhmä haki ensi töikseen pingispöydän varastosta ja nyt sitä voi pelata aulassa, sanoo Martinmäki.

Hankkeen puitteissa on mahdollisuus myös saada henkilökohtaista liikuntaneuvontaa personal trainerilta ja fysioterapeutilta.

– On haastavaa saada opiskelijat mukaan, koska monet terveyteen liittyvät asiat ovat arkaluontoisia, sanoo Martinmäki.

Suunnitelmissa on myös yhteistyötä eri hyvinvointiyritysten kanssa. Hanke on vasta alussa ja samoin ideointi.

– On paljon opiskelijoita, jotka istuvat jatkuvasti. He profiloivat itsensä sellaisiksi, että pelaavat ja istuvat. Toivoisin, että tavalliset ihmiset saataisiin kiinnostumaan liikunnasta ja terveydestä, sanoo Martinmäki.

Hankkeen toivotaan herättävän opiskelijoita ajattelemaan omaa terveyttään ja hyvinvointiaan.

– Ehkä opiskelijat myös vähentävät tupakointiaan samalla, kun liikunta lisääntyy. Se olisi toivottava suuntaus, sanoo Martinmäki.

Päivittäinen tupakointi on huomattavasti yleisempää ammattiin opiskelevien keskuudessa kuin lukiolaisilla.

Opinahjossa opiskelee kaupan- ja hallinnonalan, nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita.

Uusimman kouluterveyskyselyn mukaan kaupan- ja hallinnon opiskelijoilla niska- ja hartiaseudun kipuja on yhä useammalla. Jopa 44 prosenttia opiskelijoista kokee kipuja viikoittain, mikä on suurin raportoitu luku neljän viime vuoden aikana. Sosiaali- ja terveysalalla vastaava luku on 40.

Liikkuva amis –hankkeella halutaan vaikuttaa opiskelijoiden koettuun terveyteen ja liikkumattomuuden aiheuttamiin haittoihin, kuten päänsärkyyn ja niska- ja hartiakipuihin. Lisäämällä opiskelijoiden arkeen fyysistä aktiivisuutta vahvistetaan opiskelijoiden opiskelu-, työ- ja toimintakykyä. Yksi tavoite on myös lisätä opiskelijoiden yhteisöllisyyttä Opinahjossa.

– Kokeilemme hanketta nyt Opinahjossa, mutta tavoite olisi, että tämä jatkuu ja mahdollisesti laajenee Poken muihinkin toimipisteisiin, sanoo Ulla Martinmäki.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy