ÄKS

Runot edellä – Kaj Chydeniuksen ja Kai Hyttisen konsertti lumosi, vastoinkäymisistä huolimatta

02.02.2017 12:03 (muokattu 02.02.2017 12:04)
Kai Hyttinen lauloi vaikka yskä yllätti ja nenä vuosi verta. Leppoisasti jutellut Kai Chydenius valloitti konserttiyleisön.
Mikkopäivien avauspäivä päättyi upeaan Kaj Chydeniuksen ja Kai Hyttisen konserttiin KinoMikossa. Miten syntyivät nuo kaksi Mikko Niskaseen elokuviin tehtyä, upeaa teosta? Mestro kertokoon itse.

 

 

KinoMikko toimi hyvin konserttisalina. Ensimmäisen penkkirivin ja valkokankaan väliin lukiosta lainattu flyygeli sekä baarijakkara solistille sopivat tilaan oikein mainiosti. Akustiikka pelasi ja yleisö näki ja kuuli esiintyjät. Hieno juttu, tila toimii siis konserttisalinakin tällaiselle pienelle intiimille, kuten keskiviikkona koettiin.

Kaj Chydenius kertoi ÄKSälle, että runossa piilee koko teoksen pointti.

– Ensin pitää olla runo. Jos on hyvä runo, niin siitä pitää jonkunlainen laulu tulla. Säveltäjä ei saa säveltää huonosti hyvää runoa, sill se olisi karhunpalvelus. Riski on koko ajan olemassa, mutta sellaista ei saa missään nimessä tapahtua!

Chydenius on tehnyt tuhansia lauluja. 78-vuotias taitelija jatkaa yhä säveltämistä.

– Jos tekee neljä laulua vuodessa ne voivat olla kaikki huonoja. Mutta jos tekee 104, niin siellä voi olla joukossa neljä hyvää. Huonot ei haittaa silloin ollenkaan, mitäpä tuosta, sillä eihän huonoista lauluista kukaan välitä. Hyvät on mahtava juttu. Lauluja on tullut tehtyä, enkä ole vielä aikonut ollenkaan lopettaa, Chydenius kertoo.

Laulut tulkinneelle Kai Hyttiselle täytyy nostaa hattua. Kovasti flunssainen ja yskäinen artisti saapui paikalle ja veti konsertin loppuun kunnialla. Muutaman kerran kappale keskeytyi yskänpuuskan yllättäessä kokeneen konkarin. Vertakin tuli nenästä, ja apua tähän löytyi yleisöstä saadulla nenäliinalla. Artisti sulloi paperitollon sieraimeensa ja jatkoi laulamistaan.

– Elämä on täynnä verisiä vastoinkäymisiä ja tästä saa takuuvarmasti säälipisteitä, Hyttinen sanoi ja osoitti nenäänsä.

– Tästä saa vielä enemmän, huudahti Chydenius ja heilutti kävelykeppiään.

Kaj Chydenius on oivaltava säveltäjä, jolle teksti on tärkeää.

Kaj Chydenius on oivaltava säveltäjä, jolle teksti on tärkeää.

TUNNIN MITTAISESSA konsertissa kuultiin 18 Chydeniuksen säveltämää kappaletta. Lyriikat näihin oli loihtinut Suomen kaikkien aikojen kovimmat runoilijat: Samuli Kustaa, Eino Leino, Aleksis Kivi, Ilmari Kianto, Onerva Lehtinen (L.Onerva), Martti Haavio alias P. Mustapää, Arvo Turtiainen, Lauri Viita, Timo. K. Mukka ja Jukka Siironen. Maestro Chydenius johdatti kuulijat lauluihin pienellä tarinalla runoilijasta.

Tutuimmat kappaleet olivat itseoikeutetusti peräisin Mikko Niskasen elokuvista Asfalttilampaat ja Käpy Selän alla, joihin tekstit teki Aulikki Oksanen ja Marja-Leena Mikkola. Kappaleet ovat Sinua sinua rakastan ja Laulu kuolleesta rakastetusta.

– Pidän näistä siedettävistä sävellyksistä, joita olen tehnyt Niskasen elokuviin.

Mikko Niskasen ja Aulikki Oksasen rakkaussuhde oli loppumassa vähitellen. Se oli parasta aihetta runon syntyyn.

– Aulikin kynästä tuuppasi tulemaan toinen toistaan parempia runoja. Tämä on hienoimpia runoja jota minun pianoni päälle on koskaan tullut. ”Yö painaa päähäni pimeän seppeleen” – se ei ole mikään voiton seppele tai onnellinen asia, vaan kerta kaikkiaan muuta. Elokuva kertoo nuoresta rakkaudesta jota ympäristö ei voi sallia. Tämä tarkoittaa, että rakastavaisilla on pään ympärillä rautapanta jota kiristetään kieltämällä rakkaus. Tässä on paljon runoutta ja salaperäisyyttä jota hyvään runoon tarvitaan.

Olisiko nämä kaksi teosta nousseet sellaiseen suosioon, kuin ne ovat nyt, ilman elokuvia?

– Mitäpä sitä veikkailemaan, vaikka näin ne juuri tulivat kuuluisaksi. Se oli silloin hienoa aikaa, kun olimme kaikki nuoria.

Mitä Chydenius vastaa, kun kysytään, Mikko Niskasen urasta elokuvaohjaajana?

– Mikko oli yksi parhaista. En ole työskennellyt paremman kanssa. Mitenkä hän sai Aulikilta (Oksanen) Sinua, sinua rakastan –tekstin ja mitenkä hän tilasi sen, on tarina vailla vertaa.

Chydenius kertoi tarinan myös konserttiyleisölle.

– Kappaletta lähdettiin äänittämään Finfoxin studiolle, eikä basisti tullut paikalle. Taustaa ei voitu tehdä ilman bassoa. Onneksi viereisestä studiosta sain basistin paikalle. Hän oli Annikki Tähden mies, Pentti Tiensuu. Kysyin, voisiko hän tulla soittamaan lyhyen kappaleen. Ongelmaksi muodosti se, että Tiensuu oli likinäköinen, melkein sokea, eikä hän nähnyt piirtämiäni nuotteja. Piirsin hänelle uudet, hyvin suuret nuotit. Hän soitti ja hyvin meni.

Vielä oli ratkaistava yksi suuri asia: miten Mikko Niskanen ymmärtää millainen laulu on kyseessä, kun pelkästä taustasta ei voinut sitä ymmärtää.

– Ei ollut kovin hääppöinen, mutta siinä kohtaa ainoa ratkaisu oli, että minä laulan demon. Tarkoitus oli valita myöhemmin laulaja, joko Fredi tai Tapani Kansa tai mitä heitä nyt siihen aikaan oli. Mikko kuitenkin sanoi pontevasti, että ei sitä kukaan muu laula! Tämä saa kelvata!

Samana iltana Niskanen leikkasi kappaleen paikalleen aivan eri kohtaan elokuvassa kuin oli luullut.

– Koska laulu oli aivan eri mitä hän luuli. Laulu on sillä paikalla Asfalttilampaissa ja se on tosi hyvä paikka sille. Se on erittäin hyvä paikka, että onnea vaan Mikolle siitäkin.

Käpy selän alla -elokuva lähti Marja-Leena Mikkolan kirjasta Tyttö kuin kitara. Laulu kuolleesta rakastetusta on komea ja ajatuksia herättävä kappale.

– Mikkola kirjoitti ja minun piti se säveltää. Sitä yritti yksi ja toinen laulaa. Laulu ei ole yksiselitteisesti hautajaislaulu ollenkaan ja monet ottavat sen nimenomaan rakkauslauluna. Teksti on erikoinen, kukaan ei tiedä mistä paikasta siinä tekstissä puhutaan. Kaikenlaisia veikkauksia on esitetty, Chydenius sanoo mietteliäänä.

Upea ilta, upeiden miesten kera!

Konsertissa kuultiin:

Samuli Kustaa: Oma maa

Aleksis Kivi: Timon laulu oravasta

Ilmari Kianto: Suomussalmi, Toisen oma

Eino Leino: Iltatunnelma, Sirkan häämatka

L. Onerva: Gredo, minä uskon

P. Mustapää: Romanssi, Viimeinen ilta

Arvo Turtiainen: Laulu Haanpään Pentistä, Eino Leino

Lauri Viita: Alfhild

Marja-Leena Mikkola: Laulu kuolleesta rakastetusta

Timo K Mukka: Musta lintu

Aulikki Oksanen: Sinua, sinua rakastan

KinoMikon konserttikaste onnistui.

KinoMikon konserttikaste onnistui.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy